Kanttorilan puutarhaa ympäröi neljä vihreää seinää. Tänään olen ollut siitä iloisempi kuin koskaan aikaisemmin. Paikkakunnalla on nimittäin meneillään lasten pesäpallotapahtuma, joka kestää useamman päivän. Veret seisauttava kirkuna kuuluu läheisiltä urheilukentiltä aamusta iltaan. 2000 kisavierasta 3500:n asukkaan paikkakunnalla saa aikaan melkoisesti meteliä ja ruuhkaa. Mitään ei onneksi näy, kun pihaa suojaa näin kesäaikaan lehtevät puut ja pensaat..
Kolmion muotoisen tontin kärjessä on näkösuojana vihreä ulkorakennus..
Kadun puoleisella rajalla kasvaa siperianhernepensasaita. Tähän saakka sitä on leikattu, mutta vastedes se saa minun puolestani vapaasti kasvaa.
Villinä ja vapaana on vuosikymmenet rehottanut myös talon suuntainen kuusiaita. Ylikasvaneena se tietenkin varjostaa, mutta myös suojaa rakennusta tuulilta ja varastoi lämpöä hedelmäpuiden iloksi.
Ainoa harmi kaltaiseni metsänpeikon kannalta on läntinen naapuri, jonka rakennukset ovat kauan sitten olleet samaa pihapiiriä. Siksi vanha päärakennuskin on kiusallisen lähellä meidän taloamme (tosin eiliset vieraamme totesivat, että kaupunkilaisten mittapuulla tilaa on ruhtinaallisesti). Itse silti odotan hartaasti aikaa, jolloin tuo hitaasti kohoava kasvihuoneemme peittää näkymän naapurin pihakeinuun ja pääsen muutenkin kunnostamaan tuota reunaa pihasta. Se onkin ainoa suunta, jonne en ole pykännyt edes perennapenkkiä.
Mielenkiintoisia reunusteita löytyy tontiltasi. Linnustokin varmaan erilainen joka sivulla. Tänään katsoin ulos ikkunasta ja huomasin, että kuutisen metriä orapihlaja-aitaani oli kadonnut! Selvisi sitten, että kaapeleita uusiva kaivinkone oli siirtänyt ne ojaan töiden tieltä. Joskus sanonta, ettei voi uskoa silmiään, tuntuu todelta.
VastaaPoistaKauhistus sentään, tiuku! Eivätkö edes varoittaneet etukäteen? Kai istuttavat ne siististi takaisin myös? Eri asia sitten on kuinka pensaat moisesta toipuvat.
VastaaPoista