Kellot poikineen

Pisamakello ja Maariankellot

 Voiko kukka olla liian sininen? Minusta voi. Tuo tummansininen Maariankello on niin intensiivisen värinen, että ihan hirvittää. Piti oikein käydä tarkistamassa ja se tosiaan on luonnossa juuri tuon värinen. Sinistä en yleensä pidä räikeänä, mutta tuo kyllä varastaa huomion kaikilta muilta ympärillä kasvavilta.

Valkoinen Peurankello

Valkoinen peurankello on minusta kaunis. Paljon herkempi kuin alemmassa kuvassa tarha-alpin kaverina kasvava violetti versio.

Violetti Peurankello ja Tarha-alpi

Ukonkello

 Ukonkellot houkuttelevat öttiäisiä.

 Valkoinen karpaattienkello sopii kaveriksi ketoneilikoille.

Karpaattienkello ja Ketoneilikka

Tuommoinen ihan tavallinen sininen kurjenkello kasvoi siitä kerrottukukkaisena ostamastani taimesta. Harmittaa vähäsen, varsinkin kun noita kasvoi tontilla villinä jo ennestään, eivätkä taimet taimistoilla ole ihan halpoja.

Kurjenkello

Lamopeikonkello

Lamopeikonkellon kukka on erikoisen kaunis. Harmi, etteivät ne koskaan nosta kukintojaan kaiken kansa ihailtavaksi. Kellon sisälle on kurkattava, jos mielii nähdä ihmeellisen hienon värityksen.
Kasvatin näitä viime kesänä siemenestä. Silloin eivät vielä ehtineet kukkia. Nyt kukkivat, vaikka jäivät toistaiseksi matalammiksi kuin niiden ymmärtääkseni pitäisi kasvaa.

Punaista

Valkoisen lisäksi puutarhassa näkyy nyt paljon punaisen eri sävyjä. Mehitähden kukka on minusta huikaisevan kaunis.

Sade riepotti pisamakellot ihan vinksin vonksin ja taivutti varret kohti maata. Hauskalta ja persoonalliselta se näyttää silti.

Punakärsämöä kasvatin viime keväänä siemenistä. Kasvi oli iloinen yllätys monenpunaisine kukkineen ja tanakoine varsineen. Pituus vaan yllätti. Sitä on minulla useammassa paikassa, mutta ainakin yhdessä penkissä se on reunakasviksi aivan liian korkea (noin 60 cm) Pitänee siirtää.

Valkoista

En varmasti ole ainoa, jonka lempikukat ovat sellaisia, joihin liittyy jo lapsuudesta saakka lämpimiä muistoja. Kurjenkellot ovat minulle sellaisia. Niitä kasvoi siellä täällä sammaleisessa nurmikossa eräällä huvilalla, jonne toisinaan pääsin naapurin sedän ja tädin kanssa. Ilo oli ylimmillään, kun huomasin, että Kanttorilan pihalla kasvaa niitä sekä sinisinä että valkoisina, perennapenkissä että ihan villiintyneenä syreenipensaiden juurella.
Talon eteläpäädyssä yhden kasvin kukat ovat omituisen muotoisia, epätavallisen laakeita, eivätkä tuollaisia selkeästi kellomaisia kuin nuo alemmat valkoiset.

Paljon muutakin valkoista on kukassa tällä hetkellä. Myös härkäpavut, eikä niissä ainakaan vielä näy kirvoja, vaikka kaikenmoiset taudit ja ötökät kiusaavatkin kasvejani tänä kesänä erityisen ahkerasti.
Omenapuun olla vilvoittelee (ihan omasta halustaan) puutarhani kaunein kukka, eli Seitakoira. Muut kaksi viihtyvät aitauksessa. Nyt pitääkin mennä hakemaan ne sisälle, koska ensimmäiset pisarat jo tipahtelevat. Taas sataa, mutta ainakaan helposti kuivuva kasvimaani ei valita.

Kellokukkia sittenkin

Kurjenkello

Edellisen kodin pihalle keräilin innokkaasti kellokukkia. Sinne ne jäivät, mutta onneksi täältä löytyi sekä sinistä että valkoista Kurjenkelloa, peurankelloa että tuota keskimmäisessä kuvassa näkyvää Ukonkelloa.

Pisamakellon (tuossa alinna) taimia istuttelin heti ensimmäiseen uuteen perennapenkkiin, jonka täällä sain valmiiksi. Maitokellon, Maariankellon ja Partakellon siemeniä kylvin suoraan maahan. Ainakin Maariankellot näyttävät itäneen. Keväällä kasvatetut Lamopeikonkellon taimet ovat vielä niin pikkuruisia, että on vaikea kuvitella niiden ehtivän kukkaan vielä ensi kesänäkään. Kunhan nyt selviäisivät talvesta. Vuohenkellon taimenkin sain ystävältä ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, jo ensi kesänä se on levinnyt niin, että sitä pitää ryhtyä kitkemään.

En minä näköjään näistä kellokukista eroon pääse, vaikka keväällä ajattelin, että olisi mielenkiintoista kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Toisaalta hyvinhän nämä sopivat perinnepuutarhaan ja ötökätkin näyttävät tykkäävän.

Pulma on vaan samanlainen kuin useimmilla muillakin puutarhaharrastajilla: olisi niin paljon ihania kasveja, joita tekisi mieli kasvattaa, mutta tila tuppaa loppumaan.

Ei kai auta kuin pykätä ensi kesänä muutama perennapenkki lisää..