Halko hännässä ja sakset hukassa

Omppusadosta on tulossa komea

Pitkästä aikaa sateeton päivä. Harmi, ettei kunto ollut sellainen, että olisin kyennyt lapiohommiin. Kasvihuoneessakin olisi pitänyt (viimeinkin, näin viime tipassa) ryhtyä harvennustöihin, mutta oksasakset ovat taitavasti piiloutuneet, joten säästyin siltä urakalta toistaiseksi.

Syyslannoitteen sain sentään roiskittua ympäri pihaa. Illalla , auringon jo laskiessa lähdin vielä kierrokselle kameran kanssa ja kuvista tuli tietenkin hyvin erilaisia kuin noista miehen ottamista, joita tässä blogissa eniten näkyy.

 Kohta purettavilla "kyökin portailla" on tänäkin kesänä ruukkupuutarha, jossa kasvaa yrttejä, salaattia ja ulkoilmaan totuttelevia perennan taimia.

Noita pikkutsinnioita en kyllä enää ensi kesänä kylvä, vaikka siemeniä jäikin runsaasti. Ovathan ne mukavan värikkäitä, mutta surkean pienikukkaisia ja aivan eri mallisia kuin pussin päälle oli kuvattu.

Kasvihuoneen alta kaivettuun maahan perustamaani kukkapenkkiin jätin yhden pienen pihlajan. Sen vartta pitkin kiipeilee mustasilmäsusannaa ja liuskamiinanköynnöstä. Kovin paljon en tuota hiekkapitoista maata parannellut, joten saapa nähdä kuinka kasvit jaksavat ensi kesänä siinä kasvaa. Tänä kesänä kaikki on suorastaan rehottanut, sillä lannoitetta olen niille kyllä antanut ja kastelusta on huolehtinut taivas. Olen myös yrittänyt valita siihen hiekkaisen maan kasveja, mutta tulevat kesät vasta näyttävät selviävätkö ne siinä.

Sekaista ja sekalaista

 Pronssilätänkön laidalla alkaa olla ruuhkaa. Kahden maalatun sementtisammakon lisäksi sinne änkesi myös laiskana lötköttelevä valurautasammakko.

 Omenapuun alla, vihreiden lehvien varjossa kasvaa ruukullinen vaaleakukkaisia kelloköynnöksiä, jotka jo taimivaiheessa kietoutuivat niin tiukasti toisiinsa, etten raaskinut ryhtyä niitä erilleen riipimään. Eilen hämmästyin kovasti, kun näin, että nuppuja oli paljon ja yksi kukkakin oli jo auennut.

Kahtena aiempana vuonna olen myös yrittänyt kelloköynnöksiä kasvatella, ruukussa, kuten nytkin. Toissavuonna ilmaantui yksi ainoa nuppu, joka ei ehtinyt ennen lumen tuloa aueta. Viime vuonna ei tullut sitäkään.

Kovasti ihmettelen tämmöistä, sillä kaksi edellistä kesää ovat olleet lämpimiä ja kelloköynnös on tietääkseni kotoisin Meksikosta. Aiempina vuosina olen vieläpä kylvänyt siemenet paria viikkoa aiemmin. Ruukut yksittäisille taimille ovat tosin olleet pienempiä. Tutkimattomat ovat kelloköynnöksen aivoitukset.

 Niin myös venäläisten siemenkauppiaiden, sillä tämä zinnia ei kyllä muistuta alkuunkaan sen siemenpussin kuvaa, jonka venäjänkielisin tekstein ostin..

Tuoksuherneitä olen kasvatellut porraspäässä, ruukussa, jo useana vuonna. Aina eri värisiä. Tämänvuotisiin olen oikein tyytyväinen. Venäläisiä nämäkin.

Sijaistoimintoja

Madam Julia correvon

 Nyt on kropassa asiat tavallistakin pahemmin vinksallaan. Puutarhatöihin ei tässä kunnossa ole asiaa - ei edes liimailemaan pronssilammen pohjalle lasisia koristekiviä, joita eilen siskolta sain. On siis tyydyttävä ihailemaan kuvista muun muassa parhaillaan kukkivia köynnöksiä.

Mustasilmäsusanna

Tuoksuherne

Pipo

 Ja siemenestä tänä keväänä kasvattamaani pipoa, joka tosin on vielä aika pikkuinen...

..sekä salin pöydällä maalaamista odottavia betonielikoita. Possut ainakin näyttävät niin hyväntuulisilta, että niitä katsoessa oman mielen harmaus hetkeksi väistyy.

Tässä ja nyt

Rusopajuangervo

Iltahelokki

 Kerrankin on helppoa elää tässä ja nyt. Juuri nyt tuntuu siltä, että kesä on kukkeimmillaan. Tekee mieli hengittää sisään tätä valoa, lämpöä. värejä ja tuoksuja. Kesä se on koleampikin kesä ja luultavasti me olemme tällä paikkakunnalla välttyneet enimmiltä sateilta. Hiekkainen maa ja kohopenkit (meillä KAIKKI kasvaa kohopenkeissä, hiekkamaassa ja mäen  päällä) sopivat myös näihin säihin.

Suklaakirsikka

 Joka päivä ilmaantuu puutarhaan uusia yllätyksiä. Tuota Iltahelokkia en ollut hoksannut ennen kuin aviomies näytti siitä eilen kuvan.

Vuosi sitten istutettu suklaakirsikka on tehnyt yhden hedelmän. Sitä on varjeltu kuin kruununjalokiveä muun muassa ympäröimällä koko pieni pensas verkolla. Arvatkaas heittäydynkö aggressiiviseksi, jos rastaat varotoimista huolimatta ehtivät nokkia sen parempiin suihin ennen minua.

 

 Nurmikossa kasvaa ruusujuurta. Edellisinä kesinä aviomies on estoyrityksistäni huolimatta armotta parturoinut kukanalut ruohonleikkurilla. Tänä vuonna olen saanut muutaman pelastettua pystyttämällä niiden viereen varoituskepppejä.

Kukkapenkissä aukesi eilen sekä ystävältäni Ailalta saatu tummansininen päivänsini että viheliäinen maanvaiva karhunköynnös. Kauniita ovat molemmat, mutta toisesta toivoisin silti pääseväni eroon.

Yöllä

Yöllä puutarhassa on aivan omanlaisensa tunnelma. Monet kukat tuoksuvat erityisen voimakkaasti. Esimerkiksi tuo Jasmike.

Köynnösruusu John Cabot selvisi, ihme kyllä, taas yhdestä talvesta ja jäniksistä, jotka söivät sen versot tyngiksi.

Iltahämärässä jopa Tarha-alpi ja Vuohenkello näyttävät kaikkea muuta kuin arkisilta..

Eikä yöllä kukaan odota minunkaan päristelevän ruohonleikkuria, eikä kitkevän rikkaruohoja. Jos ei niitä iljettäviä, iniseviä verenimijöitä olisi yöaikaan vielä enemmän kuin päivän helteissä, yö olisi puutarhassa parasta aikaa.

Valkoista

Tähtiputki

Hieman ennen puolta yötä Aviomies teki pihalla kierroksen kamera kourassa. Ymmärrettävistä syistä saaliiksi sattui enimmäkseen valkoisia kukkia.

Tuoksuköynnöskuusama

 Köynnöskuusama kukkii ensimmäistä kertaa ja voi, miten ihanasti se tuoksuu! Näyttäisi houkuttelevan emännän lisäksi myös yöperhosia.

Lumipalloheisi

Kun kolme vuotta sitten muutimme, hoksasin kyllä, että  lukuisten  pensaiden joukossa oli pari  lumipalloheisiä. Ne olivat kuitenkin tosi rähjäisiä ja kuoleman kielissä. Jokin ötökkä oli rouskuttanut niiden lehdet pelkäksi harsoksi. 

Kun ei omissa ranteissa riittänyt ruista, ruinasin aviomiehen sahaamaan ne poikki. Kuten meillä molemmilla valitettavan usein käy, se(kin) homma jäi puolitiehen. Hämmästyin melkoisesti, kun muutama päivä sitten huomasin, että rumien rankojen väliin oli kasvanut versoja, jotka epätoivon vimmalla kukkivat

Järveen kurkottelevat tupasvillat eivät sentään ole meidän pihalta.  Kunhan lätkäisen tuon tänään otetun kuvan tuohon talteen, kun nuo tupsut ovat niin somia.

Kuten olen täällä jo aiemmin maininnut, en erityisemmin pidä valkoisista kukista. On niissä kuitenkin näköjään puolensa. Onnistuu kuvaaminenkin puolipimeässä.

Palttoonnappi ja köynnösyllätyksiä

Keisarinelämänlanka

Joka aamu, tähän aikaan vuodesta, on päästävä puutarhakierrokselle tarkastamaan, mitä yön aikana on tapahtunut. Tänä aamuna, heti portailla, odotti suloinen, vaaleanpunainen yllätys. Siskon kasvattelema keisarinelämänlanka oli leväyttänyt vaaleanpunaisen rimpsumekkonsa ihailtavaksi

Kärhö Albina Plena

Johnson's Blue

Toinen ylläri odotteli varjoissa ruusuportin juurella. Muutama viikko sitten hankkimani kärhö oli vaivihkaa riehaantunut kukkimaan.  Kärhöt ovat yksi niistä kasveista, joita olen (pensaiden ja atsaleojen ohella) suorastaan kartellut. Olen pitänyt niitä vaativina ja jotenkin elitistisinä  ("Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista", voisi joku todeta, sillä näin pohjoisessahan ne eivät hyvin menesty). Ylipäätään en ole kovin innostunut vaikeahoitoisista kasveista. 

Oli miten oli, niin kolme kärhöä olen tänä keväänä hankkinut ja tuo valkoinen (Albina Plena) ehti ensimmäisenä kukkaan. 

Geranium vilautti hiljattain omassa blogissaan hehkeän sinistä, ihmeen suurikukkaista, kurjenpolvea ja sai minut odottelemaan innokkaasti oman Johnson's Blueni avautumista. Tänään esittäytyi ensimmäinen "sininen palttoonnappi". Muut kurjenpolveni ovatkin punaiseen vivahtavia. Tuosta tykkään.

Blomqvistilla

Koleasta säästä huolimatta suuntasimme systerin kanssa tänään Pohjanmaan rannikolle, Pedersöreen, Blomqvistin taimistolle. Kamera unohtui valitettavasti kotiin, mutta kuvien sijaan palattiin kotiin auto täynnä istuteltavaa.

Yli tunnin ajomatkan päähän meitä houkutteli Blomqvistin laaja, monipuolinen, ja täällä pohjoisilla vyöhykkeillä kestävä, omenapuuvalikoima. Halusimme ostaa vanhemmillemme uuden kodin pihalle, kultahääpäivälahjaksi, perheomenapuun.

Sellainen toki löytyi, mutta mukaan tarttui paljon muutakin. Sisko hurautti jo oman lastinsa kanssa kotiaan kohti ja isä haki Junost-Pirja-Esterin päärynäomenapuunsa pihallaan odottelevaan kuoppaan.

Minä löysin pari isoa, edullista, ruukkua ja Persiankeltaruusun lisäksi paljon sellaista, mitä en oikeastaan ollut suunnitellut hankkivani, mutta tartuin tilaisuuteen, kun kohtuuhintaisia ja komeita taimia sattui kohdalle. Nyt vaan pitäisi keksiä paikka kaikille noille, joita en ollut suunnitellut hankkivani.

Mukaan pääsi muun muassa kerrottukukkainen, valkoinen alppikärhö ja köynnöshortensia. Jälkimmäinen ei taida kovin hyvin näin pohjoisessa kestää muuten kuin maanpeitekasvina (jolloin lumi suojaa sitä talvella), mutta kokeilenpa nyt kuitenkin.

Reissu oli tosi mukava. Blomqvistilla olemme käyneet siskon kanssa ennenkin. Siellä on laaja valikoima hyväkuntoisia taimia, viihtyisä ympäristö ja hyvä palvelu. 

Joskus hieman hymyillyttää heidän mainoksissaan esiintyvät räikeät kirjoitusvirheet. Sisko kuitenkin totesi tänään osuvasti, että taitaisi niitä töppejä tulla meilläkin, jos nyt joutuisimme kylmiltään lapsuutemme toisella kotikielellä mainoksia kirjoittelemaan. Myyjät siellä taitavat olla enimmäkseen ruotsinkielisiä, mutta yrittävät auliisti ilmaista itseään suomeksi ja ystävällisyys paikkaa sen, mitä kielitaidosta puuttuu.

Ulkona puhaltelee edelleen hyytävän kylmä tuuli, mutta jotain nyt on päästävä istuttelemaan. Uudet taimet ovat niin kivoja. Lähdenpä tästä kuoppia kaivelemaan.

On se hökötys

Viisaasti puolisoni ei tapaa kovin usein hankintojani arvostella. Nähdessään tuon yläkuvassa pötköttävän köynnöstuen hän kuitenkin totesi: "Yks hökötys lisää". Ilmeisesti se muistutti liikaa sitä keväällä palasiksi hajonnutta ja taimeni katkonutta muovihuonetta. Saman valmistajan tuote... ja kerrankin olen valmis myöntämään puolison olleen oikeassa. Hökötyshän se ja eilisessä myrskynpuuskassa se hajosi palasiksi jorpakkoon.

Tänään sää on taas vaihdellut nopeasti auringonpaisteesta sateeseen. Kanadanpiiskut ja komeamaksaruohot alkavat availla kukintojaan. Tänä vuonna ne saattavat ehtiä täyteen kukkaan.

Aneemista ja hehkeää

Valkoinen tähtiputki on penkissä hieman aneemisen näköinen. Sen kauneus paljastuu vasta, kun sitä katsoo ihan läheltä. Odotan, että pääsisin näkemään kukkivana myös tummanpunaisen ja liilan, jotka istutin niin pieninä tänä kesänä, että eivät vielä ehtineet kukkaan.

Tuommoinen kaari tökättiin loppukesästä maahan ja juurelle istutin kaksi jo syysvärinsä saanutta säleikkövilliviinin poikasta. Harakat niitä kävivät oikein joukolla ihmettelemässä. Mahtoivatko luulla marjoiksi, kun ovat niin hehkeän värisiä.

Kasveissa on paljonkin sellaisia, joita pitää osata ihailla oikealta etäisyydeltä nähdäkseen niiden parhaat puolet. Aivan kuin eri taidesuunnissa joissakin kauneus kätkeytyy yksityiskohtiin , toisissa suuriin linjoihin ja vaikutelmiin...

Kukkivia köynnöksiä

Norjan hirvittävien uutisten äärellä kukista vouhottaminen tuntuu aika toisarvoiselta. Toisaalta juuri ihmisen pahuuden, järjettömältä vaikuttavan kärsimyksen ja maailmaa valtaavan kauheuden vastapainoksi tarvitaan mahdollisimman paljon kaunista. Muuten en ainakaan minä jaksaisi jatkaa tätä elämää..

Kierros puutarhaan tuotti tänään kuvia kukkivista köynnöksistä. Ylimpänä nopeakasvuinen ja helppohoitoinen ruusupapu. Keskimmäisenä liuskamiinanköynnös ja alinna tuoksuherne.