Itsekarsiutuva jättikukka ja himoittava herkku

 Eilen oli outo sää. Synkät pilvet peittivät kirkkaan taivaan muutamassa minuutissa ja niskaan rysähti raju sadekuuro. Sama toistui useampaan kertaan.

Niissä rytinöissä katkeili paljon korkeita perennoja, muun muassa tuo raunioyrtti, jota kyllä olin ajatellut harventaa ja liotella tomaattilannoitteeksi, mutta en sentään ihan noin paljon.

 Tämän alkukesän koleissa keleissä olen ollut tosi iloinen uudesta kasvihuoneesta. Siellä kurkut, tomaatit ja siemenestä kasvatettavat perennan taimet ovat olleet suojassa kylmältä ja rajuilta sadekuuroilta. 

Kasvihuonekurkut alkavat olla jo mukavan kokoisia. Sitä hieman epävarmana tuumailen, kuinka suuriksi ne kannattaa päästää (sekä itse kasvit että hedelmät), kun en ole aiemmin moisia kasvattanut.Luulisin, että liian suuriksi kasvavien kurkkujen maku kärsii.

Jostain syystä minulla on suorastaan himo tuorekurkkuihin. Ahmin niitä vähintään yhden kokonaisen päivässä. Sinänsä hieman kummallista, sillä ei niissä minun tietääkseni kovin paljon ravintoaineita ole. Ennen kurkkuja himoitsin parin vuoden ajan tuoreita porkkanoita ja jäävuorisalaattia.

Onhan minulla toki sisuskaluissa monenmoista vikaa, kuulemmma myös imeytymishäiriö ja vitamiinipuutoksia. Joskus väitetään, että ihmisen elimistö tietää, mitä siltä puuttuu ja viestittää siitä tällaisten himojen kautta. Jos kurkussa on jotain, mitä kropastani puuttuu, niin kroppani kyllä tietää jotain, mitä minä ja nykyinen ravitsemustiede emme vielä tunnista. Höh.

Ergonomisesti kehnosti suunniteltu akka

Tänään olen ährännyt kokoon tämän. Sopivaa puuhaa sadepäiväksi. Järkeilin, että koska kasvihuone on täynnä taimia, on helpompaa koota se suoraan paikalleen kuin retuuttaa valmiina sisään taimien tärvääntymisen uhalla.

Vaikka kasvihuoneessani on tilaa  yhdeksän neliötä, havaitsin, että moisessa askareessa häärivälle, paksulle akalle, se on ehdottomasti liian pieni - tai sitten kroppani on tuohon työhön ergonomisesti kehnosti suunniteltu.

Takapuoli juuttui kasvatusaltaan ja kukkaportaan väliin. Pultit ja mutterit karkailivat lattialaattojen väliin. Tukka tarttui taimien tukikeppeihin ja käsivarret olivat parikymmentä senttiä liian lyhyet. 

Kostea sää teki reumaisista sormista kömpelöt ja sai joka paikan särkemään. Huilauspausseja taisi kertyä enemmän kuin tehokasta työaikaa, mutta siellä se nyt viimeinkin tönöttää ja huomenissa saan järjestellä taimet uudelleen, kun esikasvatustilaa tuli lisää.

Jos jotakuta kiinnostaa, tuo hylly on metallia, 150 cm korkea ja hankittu täältä. Hyllyjen korkeutta voi säätää.

Illansuussa

Tänään tuuli todella kovasti. Illansuussa pihalla odotti näin murheellinen näky. Koska päivä oli ollut muutenkin kovin raskas, ei tehnyt mieli käydä katsomassa onko viime viikolla tuota kaariporttia vasten istuttamani kärhö rytäkässä vahingoittunut.

Ensimmäiset pikku tulppaanit ovat alkaneet kukkia. Hämärtyvässä illassa ne loistavat kuin neonväriset lyhdyt. Keväällä tuosta räikeän oranssista ja monista keltaisista kukkasista onkin helppoa nauttia. Myöhemmin kesällä ne näyttäisivät turhan räikeiltä.

Yöstä on kuulemma tulossa taas tosi kylmä. Vein muutaman kynttilän kasvihuonetta lämmittämään. Minulla ei ole aiempaa kokemusta kennolevyhuoneesta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kynttilöiden polttaminen lämmittää ilmaa sen verran, ettei parin asteen pakkanen vielä tomaatteja palelluta.

Ilon aiheita

 

Nyt on ilo ylimmillään, kun kiltti ja taitava  isäni kävi korjaamassa kasvihuoneeni katon . Kasvatusaltaat ovat vielä tyhjillään. Kokosin kuitenkin tuon porrashyllyn, ja laitoin paljon sipulikukkia esikasvamaan pieniin ruukkuihin ja sankoihin.

 

 

Kukkapenkin laidalle tökkäsin viime kesäkuussa kolme maa-artisokan mukulaa. Myöhäisestä istutusajankohdasta huolimatta ne ehtivät kukkia ja tuottivat komean sadon. Tänään, kun kiskaisin yhden kuivettuneen varren ylös, juuresta paljastui noin ilahduttava yllätys.

 

Murattia en ole ennen kasvatellut, saati yrittänyt talvettaa. Aavistuksen se on talven aikana rähjääntynyt, kun en ole muistanut kovin säännöllisesti kastellakaan, mutta puolikylmässä eteisessä se näemmä selviytyi, vaikka välillä lämpötila laski pakkasen puolelle.

Myöhään syksyllä istuttamani keisarinpikarililjat kurkkivat keskentekoisesta, uusimmasta kukkapenkistä ja näyttävät lupaavasti siltä, että aikovat kukkia.

Myös syksyllä istutetut keijunkukat näyttävät selvinneen talvesta. Ne säilyvät mukavasti värikkäinä läpi talven.

Niin paljon iloisia yllätyksiä. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!

 

Romahtaneita unelmia ja uutta kasvua

Suurin osa taimikasvatuspurkeistani on ollut talvisäilössä tuolla kasvihuoneessa. Pulmana esikasvatuksen aloittamisessa on ollut se, että lumiaura ja tuuli ovat kasanneet huoneen ympärille melkein metrisen kinoksen, jossa kahlaaminen ei ole tämmöistä lyhytkinttuista tädintylleröä houkutellut.

Eilen katsoin kalenteriin ja totesin, että nyt on kyllä pakko..Taistelin tieni halki hangen, tuulen ja tuiskun ja niin tein musertavan, masentavan, surullisen löydön. Olin toki ehtinyt murehtia kasvihuoneen katolle kertyvää lumikuormaa ja huokasin helpottuneena, kun se eilen näytti sateessa kovasti kevenevän. Enpä vaan hoksannut ajatella, että vaikka kuvassa näkyvä etelänpuoleinen katto oli jo paljas, toinen, pohjoisen puoli, oli niin paksun kuorman alla, että se oli romahtanut. Metallirakenteet olivat vääntyneet, mutta muovilevyt sentään ehjiä.

Harmittaa ihan vietävästi, varsinkin, kun en ole koko huonetta ehtinyt vielä edes käyttää...Venyihän sen toimitusaikakin viime keväänä toivottoman pitkäksi ja pystyyn saaminen kesti koko kesän..

Eilinen päivä meni melkein itkua tuhertaessa, kun olo oli muutenkin kehno ja kipeä. Tänään kuitenkin kurkistin basilikapurkkiin ja löysin sieltä uutta toivoa. Keittiön ikkunalaudalle taimettumaan kylvämäni yrtit olivat nousseet taimelle.

Tänään aion kylvää purkkeihin montaa lajia perennoita ja punaista verbenaa. Puutarhanhoidossa on sellainen lohdullinen puoli, että kasvun voima on suuri ja ihmeellinen. Uutta elämää syntyy sielläkin, missä toivo näyttää jo menneen. Sitäpaitsi jonakin vuonna onnistuu yksi kasvilaji, toisena toinen.

Kun vaan keksin, millä saan tuosta huoneestani vielä käyttökuntoisen, ehkä meillä tänä kesänä saadaan myös tomaatteja.

Ihana valo

Pitkästä aikaa aurinkoa ja ihana syksyinen, lämmin valo . Kosmoskukkia aukeaa edelleen punaisen eri sävyisinä.
Yrttimaalla kukkii vielä oregano, eikä persilja taida loppua ensi talvena. Kasvatin tällä kertaa sekä sileälehtistä että kähärää.
Iisakin kirkko alkaa lopultakin valmistua. Lattia vielä puuttuu, eikä ovi toimi kunnolla. Ne pakkauksesta uupuneet rullat sentään tulivat eilen.

Toivon vielä tänään saavani tuonne suojaan viimeiset elossa olevat tomaattini. Ensi yöksi näille seuduille on ennustettu hallaa. Naapurissa joku komentaa kovaäänisesti lapsiaan. Suoraa näkyvyyttä heidän pihakeinuunsa ei sentään enää ole, kun kasvihuone peittää pihlajarivistössä olevan aukon. Siitä jaksan iloita pitkään.

Operaatio Kasvihuone, vol 3: En usko ennen kuin näen

Kuukausi sitten Aviomies ystävineen ryhtyi (viimein) kasvihuoneemme pystytykseen. Puolitiehenhän se homma jäi ja nyt alan olla jo epätoivoinen. Aviomiehen kesytys on kuitenkin elämänmittainen projekti. Suurempaa huolta aiheutti se, että miehet havaitsivat pakkauksesta puuttuvan toisen liukuovipuoliskon rullat.

Kuukauden verran olen nyt lähetellyt sähköpostia kasvihuoneen myyneeseen (suomalaiseen!!) verkkokauppaan. Vastausta ei ole kuulunut ennen kuin eilen. Enpä totisesti voi ryhtyä kyseisen firman palvelun tasoa ja nopeutta kehumaan. Nyt pitäisi puuttuvien osien lopultakin olla matkalla. En silti usko ennen kuin näen...niinkuin en sitäkään, että meillä olisi kasvihuone pystyssä ennen lumien tuloa.

Sen olen ainakin tässä hommassa oppinut, että mitään sellaista projektia ei enää kannata puutarhassa aloittaa, mitä en omin voimin saa loppuun saatettua. Manguttuani noin kuukauden puolisoa kaivamaan säleikkövilliviineille SYVÄN istutuskuopan suivaannuin viimein eilen ja kaivoin montut itse. Eihän niistä syviä tullut, kun ei voimat riittäneet, mutta siellä ne viinit nyt istuvat ja toivon, että pärjäävät.

Nyt pitäisi mennä puuhun. Vanhempani ovat muuttamassa kaukaa tälle paikkakunnalle ja isä tulee huomenna tuttavansa kanssa tuomaan tavarakuormaa. Olisi kiva antaa muuttoapulaiselle omppukassillinen kotiin vietäväksi. Pulma on vaan siinä, että maahan pudonneet ovat matoisia. Parhaat omput riipuskelevat hävyttömästi neljän metrin korkeudessa ja tämänhetkisen kipulääkitykseni alaisena tulen sieltä.. hmmm.. pehmeästi leijuen alas ja tömähdän ilkeästi takamuksilleni märkään ruohikkoon, jos tikkaille kiipeän.

Operaatio kasvihuone vol 2: Nyt ei skulaa

Kysymys: montako ohjeenlukutaitoista, näppäräkätistä miestä tarvitaan "helposti koottavan" kasvihuoneen pystyttämiseen yhdessä illassa? Vastaus: enemmän kuin neljä, sillä puolison lisäksi hommassa huhki eilen kolme hänen (teknisesti hyvin lahjakasta) ystäväänsä, eikä valmista tullut sittenkään. "Iisakin kirkoksi" he jo kasvihuoneeni ristivät ja meikäläistä alkoi entistä enemmän kaduttaa, että moisen riesan tulin tilanneeksi.

Tähän vaiheeseen he iltamyöhällä pääsivät, ennen kuin tuli niin pimeätä, ettei ruuveja enää nähnyt ja sadekin ropsotti niskaan.
Kaiken kukkuraksi huomasivat, että pakkauksesta puuttui toisen liukuoven rullat. Kirjoitin tänään sähköpostia härvelin toimittaneeseen firmaan.

Toki tiedän, että tuote pitäisi tarkastaa heti sen saavuttua. mutta en minä oikein viitsinyt pakkauksia auki ryhtyä repimään, kun ne toukokuun viimeisenä päivänä lopulta tuohon pihaan tuotiin. Enkä olisi varmasti edes ymmärtänyt, että sieltä jotain puuttu, vaikka olisin aukaissutkin. Sen verran monimutkainen, ja moniosainen on tuo härpäke.

Toivottavasti nyt suostuvat toimittamaan puuttuvat osat nurisematta. Sen verran olisivat mielestäni velkaa vetkuteltuaan itse asiattomat neljä kuukautta huoneen toimituksen kanssa..

Jotenkin tämä homma ei nyt vieläkään skulaa..

Operaatio kasvihuone vol.1: ei mahdu hanskaan

Eilen se kauan kaivattu kasvihuone (ihme ja kumma) ilmaantui. Transpointin auto kaasutteli pitkään kadun varressa ja puolisoni kävi kysymässä kuskilta, onko jotain hukassa. Olihan hänellä. Huuli pyöreänä siinä hämmästeltiin lastauslistaa, kunnes kuljettaja hoksasi jättäneensä vahingossa pakettimme edelliseen purkupaikkaan, nimittäin paikalliselle terveyskeskukselle. Onneksi eivät olleet siellä ehtineet purkaa härpäkettä pakkauksistaan.

Kun kapistus viimein tuotiin oikeaan pihaan, minä olisin ollut valmis riipimään sen pahveistaan, levittämään rikkaruohokankaan hiekkaiselle nurmelle ja tökkäämään sokkelin ankkuripiikit maahan saman tien. Lattiaksi eilen hankittuja sementtilaattoja ja kasvualustaksi mullalla täytettyjä muoviastioita, mutta ei..

Mieheen iski yksi hänen (onneksi harvoin ilmaantuvista), hieman kiusallisista, tarmonpuuskistaan ja hän ilmoitti, että nyt tehdään pohjatyöt kunnolla.

Puolisoni kyseessä ollen tekeminen ei suinkaan tarkoita konkreettista kottikärryihin tarttumista, vaan homman delegoimista jollekin asiantuntijalle. Ei mennyt kuin pari tuntia, niin pihassamme riehui pienikokoinen kaivinkone, joka järjesti tantereelle ihan siistin ja soman kuopan, mutta kauhistuttavan kasan maata, joka mitä ilmeisimmin MINUN pitäisi nyt siitä järjestää jonnekin. Muuten sille käy samoin kuin tuossa yläkuvassa näkyvälle rännille, joka romahti talon nurkalta maahan jo kolme kuukautta sitten ja pysyy pötköllään varmasti maailman tappiin saakka, mikäli se miehestäni riippuu...tai tuolle eilen paloiksi pätkitylle koivulle, joka ehti maata kaadettuna vähintään puoli vuotta, kun miehen moottorisaha oli tylsä ja jatkojohto meni poikki ja oli muuten vain kiiruita ja liian huonot kelit....

(Tätä ei pidä ymmärtää niin, että olisin tässä nyt miestäni maan putuun parjaamassa. Hyvä mies hän on. Monin tavoin lahjakas, kiltti, viisas ja viehättävä, mutta melkoisen boheemi ja epäkäytännöllinen. Kaikkea ei kai voi samassa paketissa saada. Eipä hänellä ole täydellistä vaimoakaan..)

Pelkkä kuoppa ei nyt vaan vielä riitä. Tarvitaan sinne pohjalle mursketta ja sen päälle hiekkaa. Jonkun pitäisi jaksaa kantaa ja latoa paikoilleen nuo laatat ja tosiaan hävittää jonnekin tuo maa-aines, jota tuli kymmenen neliön montusta yllättävän paljon.

Minähän olen niin huonokuntoinen ja kipeä, etten kaikkina päivinä jaksa kunnolla edes kävellä. Siksi en suunnitellutkaan tälle kesälle muuta projektia kuin sen kuukausi sitten pihaan kipatun multakuorman kärräämistä paikoilleen.

Nyt hirvittää, ettei tuo kasvihuoneprojekti valmistu koskaan. Melkein jo kaduttaa, että tuli sellainen tilattua. Minä sitten INHOAN hommia, jotka eivät mahdu omaan hanskaan. Varsinkaan puuskaisella tuulella käyvien taiteilijamiesten varaan kun ei paljon kannata laskea. Homma kun voi lopahtaa kesken milloin tahansa ja mitäs noille montuille sitten tehdään. Huokaus.