Värejä pöydällä

"Mikäs se tämä on?", ihmettelee Mimmikissa olohuoneen pöydällä.
Käväisin äsken kasvimaalla hakemassa pari sokerimaissin tähkää ja mies lähti kauppaan ostamaan voita. Keittiössä kierhuaropsottaa suolavesi, jossa keitämme ne ihan kohta iltapalaksi.
Samalla reissulla nappasin mukaani kourallisen härkäpapuja. Alimmaiset alkavat olla jo ihan kypsiä ja kauniin värisiä.

Sateen taittama gladioluskin joutui maljakkoon kissojen jyrsittäväksi. Oikeasti se on kyllä punainen, eikä oranssi. Valkotasapaino kamerassani on kuulemma poskellaan.

Kukkapenkissä maa-artisokkaa

Yksi tämän puutarhasta bloggaamisen hauskimpia puolia on se, että tänne tallennetuista kuvista on itse helppo nähdä, miten kaikki muuttuu ja kasvaa. Tällä hetkellä minua ilahduttaa ja lohduttaa suunnattomasti se, että saamattomuudestani, voimattomuudestani ja rauhnaisuudestani huolimatta tämä puutarha kasvaa, runsastuu ja kukkii.

Tuossa romun täyttämien entisten lietekaivojen peitoksi rakennetussa penkissäni kukkii vasta neljäsosa sinne istuttamistani taimista. Silti se näyttää jo rehevältä. Erityisesti iloitsen noista takimmaisina kohoavista maa-artisokista. Vaikka ne eivät ehtisikään suht varjoisassa paikassa kukkia, korkeine, yllättävän hyvin pystyssä pysyvine varsineen, ne tarjoavat mukavan, lehtevän taustan muille kasveille.

Mukulat taidan tosin tänä syksynä jättää nostamatta. Jos ne eivät päädy myyrien ruuaksi, ne säilyvät parhaiten talven yli maassa ja ensi keväänä ajattelin levitellä niitä useampaan paikkaan.

Kun osaa katsoa

Edellinen asukas on tainnut kasvatella kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Nyt niitä puskee kaikkialta, missä on ollut vähänkään tilaa kylväytyä .Rikkaruohoja vai kauniita kasveja? Riippuu varmasti jälleen kerran katsomistavasta.

Turkestanin maksaruohosta pidän kovasti. Useimmat kivikkokasvit ovatkin värikkäitä ja ilo silmälle kaikissa kasvuvaiheissaan.
Tästä verbenasta on ollut esillä jon monta kuvaa, mutta kun tykkään siitä kuin hullu puurosta. Kunpa se osoittautuisi itäviä siemeniä tekeväksi kasviksi, eikä olisi steriili. Olisi niin mukavaa kasvattaa sen siemenistä omia taimia ensi keväänä.

Possu sai kaverin

Tavaratalon puutarhapuolen alennusmyynnistä pihapossu sai kaverin. Tämä ei enää onnistunut huijaamaan koiria samalla tavoin kuin tuo vaaleanpunainen, jota kaikki kolme koiraamme luulivat aluksi eläväksi.

Jotenkin haikealta tuntuu tuo keltainen lehti kuvassa. Se on ensimmäinen, jonka olen huomannut. Vaikka ympäri maakuntaa ajellessa kellastuvia puita näkyy jo runsaasti, meidän pihakoivumme ovat vielä ihan vihreitä.

Ei sittenkään sysimustaa

Musta salkoruusu avasi viimein kukkansa. Koko elokuun se on pudotellut sateenpieksämiä nuppujaan. Kun se nyt lopulta paljasti komeutensa, on se minusta niin hätkähdyttävä, että saa tuon pramean, kerrotun valkoisen näyttämään melkein vessapaperitolloilta.

Jostain syystä olen hyvin mieltynyt mustiin kukkiin. Eiväthän ne kovin hyvin penkistä erotu - ainakaan ilman kontrastia tarjoavaa taustaa. Jotain pysäyttävää niissä silti on. Sekin on mielestäni mukavasti symbolista, ettei täysin mustia kukkia ole olemassakaan. Läheltä kun katsoo, huomaa, että pohjalla kuultaa syvä punainen tai violetti. Niinhän se menee elämässäkin: ei niin pahaa ja synkkää, ettei mukana olisi ripaus jotain hyvää.

Joku ei kuulu joukkoon..

Joku ei selvästikään kuulu joukkoon, mutta en minä ole hennonut sitä poiskaan nypätä. Siitä pidän silti huolen, ettei se ehdi liiloille, vaaleanpunaisille ja valkoisille varattuun penkkiin siemeniään tiputella.

Vielä kukkii

Viime syyskuussa, myöhään, tökkäsin maahan juurenpalasen, jota myyjä väitti kultapalloksi. Sellainen siitä tulikin, vaikka en vielä kesäkuussa uskonut ronton olevan edes hengissä, kun lehdet niin myöhään puskivat mullasta näkyviin. Ei se vielä korkea kasvi ole, mutta kukkia on paljon. Tätä herttaista perinnekasvia ei minulla ennen ole ollutkaan.
Kesäkuussa heittelin maurinmalvan ja punakosmoksen siemeniä uuteen kukkapenkkiin. Näin pohjoisessa ne eivät kuulemma ilman esikasvatusta ehdi aina kukkia. Nyt oli tuuria.

Muffinsipäivä

Puutarhastelua -blogin Vianna ojensi Kanttorilan puutarhalle jo tovi sitten ihanan herkkumuffinsin. Nyt, kun koneeni alkoi taas pelittää, pääsin sitä tänne siirtämään ja eteenpäin tarjoilemaan. Herkuttelulla on usein hintansa. Tämänkin namin vastaanottoon liittyy velvoite vastata kolmeen kysymykseen ja ojentaa tunnustus eteenpäin kolmelle herkulliselle blogille.

Tässäpä vastaukset.

1. Lempivärini: Taitaa olla tällä hetkellä viininpunainen. Eri sävyisiä punaisia kukkiakin on tullut haalittua puutarhaan aika lailla..

2. Lempiruokani: Himoherkkuani ovat sokeriherneet, porkkanat ja kyssäkaali ihan raakana, juuri maasta nostettuna. Valmistetuista ruuista parhaiten maistuvat pastaruuat.

3 Minne haluaisit matkustaa? Jos kunto kestäisi matkustamista tahtoisin sinne Skotlantiin ja Irlantiin, minne puolison kanssa olimme nuorina ja vetreinä InteRail-kortilla menossa, kun rahat loppuivat kesken

Eteenpäin tarjoilen tätä kehuherkkua
Maalaispuutarhalle, koska Marketan kuvat ovat huikean kauniita, kissat söpöjä ja tekstien sävy sangen sympaattinen
Kotipoluilta -blogille, jonka kuvat myös ovat upeita ja herkällä tavalla koskettavia ja Häivähdyksen kommentit tässä blogiassa aina yhtä ilahduttavia.
Puutarhurin päiväkirjalle, jonka asiantuntevat ja selkeästi muotoillut kolumnit tarjoavat napakan ja viihdyttävän tietopaketin kokeneemmallekin puutarhurille

Operaatio kasvihuone vol 2: Nyt ei skulaa

Kysymys: montako ohjeenlukutaitoista, näppäräkätistä miestä tarvitaan "helposti koottavan" kasvihuoneen pystyttämiseen yhdessä illassa? Vastaus: enemmän kuin neljä, sillä puolison lisäksi hommassa huhki eilen kolme hänen (teknisesti hyvin lahjakasta) ystäväänsä, eikä valmista tullut sittenkään. "Iisakin kirkoksi" he jo kasvihuoneeni ristivät ja meikäläistä alkoi entistä enemmän kaduttaa, että moisen riesan tulin tilanneeksi.

Tähän vaiheeseen he iltamyöhällä pääsivät, ennen kuin tuli niin pimeätä, ettei ruuveja enää nähnyt ja sadekin ropsotti niskaan.
Kaiken kukkuraksi huomasivat, että pakkauksesta puuttui toisen liukuoven rullat. Kirjoitin tänään sähköpostia härvelin toimittaneeseen firmaan.

Toki tiedän, että tuote pitäisi tarkastaa heti sen saavuttua. mutta en minä oikein viitsinyt pakkauksia auki ryhtyä repimään, kun ne toukokuun viimeisenä päivänä lopulta tuohon pihaan tuotiin. Enkä olisi varmasti edes ymmärtänyt, että sieltä jotain puuttu, vaikka olisin aukaissutkin. Sen verran monimutkainen, ja moniosainen on tuo härpäke.

Toivottavasti nyt suostuvat toimittamaan puuttuvat osat nurisematta. Sen verran olisivat mielestäni velkaa vetkuteltuaan itse asiattomat neljä kuukautta huoneen toimituksen kanssa..

Jotenkin tämä homma ei nyt vieläkään skulaa..

Liike vai päämäärä

Elämässä on oikeastaan käsittämättömän paljon asioita, joita ihmiset tekevät vain siksi, koska se on kivaa, koska haluavat, nauttivat siitä, tai koska heillä ylipäätään on voimakas toiminnan tarve. Minulla tuommoista toiminnan tarvetta ei ole ollut koko sinä aikana, minkä taaksepäin muistan. Siksi onkin hassua, että olen näin innostunut puutarhatöistä.

Tänään olen aivan erityisesti pohdiskellut sitä, kumpi onkaan tärkeämpää: päämäärä vai liike. Eri asioissa vastaus voi toki olla erilainen. Puutarhan rakentamisessa molemmat ovat tärkeitä, mutta hämmästyksekseni totesin, että siinä puuhassa itselleni merkityksellisempää taitaa sittenkin olla liike. Entä sinulle? Nautitko enemmän siististä, valmiista puutarhasta, vai suunnitelmista ja matkasta kohti päämäärää?

Kärräsin eilen multaa ja tänään olin niin kipeä, että kipu tiristi kyynelen silmäkulmaan heti, kun yritin vähänkin ponnistella. Silläkin uhalla, että sisukset ärtyvät taas vuotamaan verta, otin kipulääkettä ja menin jatkamaan hommaa. En sen vuoksi, että olisi pakko tai, että siksi olisin parempi ihminen, en edes siitä syystä, että se olisi jollekin iloksi tai hyödyksi. Ihan omasta halustani. Se kertoo minusta jotain, mitä en ole aiemmin tiennyt. Mitä? Siihen en tiedä vastausta. Tätä täytyy vielä vähän pohtia.

Goji kukkii

Taluttelin tänään puutarhassa kameralla varustettua miestä. Gojipensaaseen oli ilmaantunut ensimmäinen pikkiriikkinen kukka. Se piti saada ikuistettua..

..ja koiruohon varjoihin piiloutunut punahattu, tai auringonhattu, mikä tuon nimi nyt sitten onkin.

Palkkioksi kuvauskierroksesta kuukausimansikoita, jotka ahkeroivat edelleen, vaikka alkoivat tuottaa satoa jo kesäkuun alussa.

Päivitystahti jatkuu edelleen harvana, koska tietokoneeni on edelleen rikki ja kuvien kierrättäminen puolison koneen kautta on työlästä. Toisaalta, koneen ääreen ehtii kyllä syksymmälläkin. Nyt on ihanan lämmintä ja puutarhassa paljon mukavia askareita.

Talviunille

Voi rähmä. Tietokoneeni meni rikki. En pääse sillä nettiin, enkä käsiksi tallentamiini kuviin. Tätä naputtelen puolison koneella.

Olisin niin halunnut siirtää tänne muun muassa Viannalta saamani tunnustusnapin. Nyt pitää vaan odottaa, että ongelma jotenkin ratkeaa. Yleensä puoliso näihin pulmiin aina jotain keksii.

Jos tahdot, niin käy sillä aikaa kurkkaamassa uutta blogiani, johon löydät linkin tuosta sivupalkista. Talviunille on aika siirtyä sitten, kun Kanttorilan puutarha vetäytyy hangen alle lepoon. Vielä ei onneksi näy edes keltaisia lehtiä puissa. Satoa kypsyy kuitenkin korjattavaksi hurjaa vauhtia. Tänään sataa, mutta ehkä huomenna on parempi sää nostaa valkosipulit ja kyssäkaalit maasta.

Pöksykukka ja valkea kaunotar

Keväällä ostin gladioluksia. Pakkauksen päällä oli kuva puhtaanvalkoisista, joiden keskellä oli syvänpunainen täplä. Tuommoisia hirvityksiä niistä sitten tuli. En ole tainnut koskaan nähdä kuvottavamman väristä kukkaa. Tulee mieleen isomummoni silkkiset aluspöksyt.

Onneksi samassa penkissä oli auennut myös ensimmäinen, valkoinen salkoruusu. Niitä olen kasvattanut siemenestä ensimmäistä kertaa viime keväänä ja vasta näin toisena vuotenahan ne yleensä kukkivat. Ylellisemmän ja uhkeamman näköistä kasvia en taida tietää.

Kypsymistä ja odotusta

Brittiläisestä puutarhaohjelmasta opin viime viikolla, että daalioita on muutama vuosikymmen sitten pidetty sielläpäin rahvaanomaisina kukkina. Itse en niistä aiemmin ole perustanut, kun olen ollut laiska talvettamaan mitään kellarissa. Tämä kukkii nyt kuitenkin jo kolmatta kesää ja pidän siitä niin paljon, että pitänee hankkia pari lisää.

On oikeastaan mukavaa ja virkistävää, että vielä tässä iässäkin maku muuttuu, voi oppia uutta ja kypsyä.

Sokerimaissit pullistuvat lupaavasti. Tänään täällä sataa reippaasti, joten ehkä kuivuuskin nyt hellittää ja kasvit jaksavat taas kasvaa.

Meidän perheessä on tänään jännittävä ja ihmeellinen päivä. Ainoa sisareni, joka myös on jo kypsään ikään ehtinyt, on synnyttämässä esikoistaan. Ilo, huoli ja kiitollisuus sekoittuvat mielessäni suloiseksi sekamelskaksi. Enpä muista, milloin viimeksi olisin jotain näin innokkaasti odottanut. Kunpa kaikki nyt vaan sujuisi hyvin ja siskoriepukin selviytyisi jotakuinkin hyvävoimaisena koitoksesta..

Epämarttailua

Tänään ahdistuin itselleni hyvin epätyypilliseen toimintaan. Kesäkurpitsaa on nyt jaettu kaikille potentiaalisille vastaanottajille ja aina vaan niitä kasvaa, joten ryhdyin säilömään.

Tiedän, ettei se useimmille perheenemännille ole kummoinenkaan saavutus, mutta minä jouduin käyttämään melkein kaiken psyykkisen ja fyysisen energiani pelkästään keittiön esiin kaivamiseen. (Meillä on aina niin tolkuton siivo, ettei mihinkään hygieniaa edellyttävään voi ryhtyä ilman useamman tunnin raivaustoimia ja sittenkin tekeillä olevaan sörsseliin eksyy vähintään pari kissankarvaa).

Olin jo pilkkonut kurpitsat ja pessyt sekä kuumentanut tölkit, kun hoksasin, ettei kanelitankoja löydy mistään. Olin varannut esille kaksi reseptiä, joista toiseen tarvitaan kanelitankoja ja toiseen chiliä, eivätkä kasvattamani chilit ole vielä kypsiä. Sovelsin sitten hieman ja käytin tangon sijaan jauhettua kanelia.

Koko illan puuhattuani, pestyäni käteni vähintään kymmenen kertaa (koska aina välillä piti käydä selvittämässä jotain sotkua, jota kissat tai koirat järjestivät) ja tallattuani vahingossa kuoliaaksi sen hirmu ison hämäkäkin, josta hiljattain kerroin, istuin käsi poskella tuijottamassa aikaansaannostani: kaksi vaivaista purkkia säilöttyä kesäkurpitsaa.

Varmasti homma sujuu jouhevammin niiltä, jotka ovat tottuneet moiseen. Ehkä minäkin innostuisin, jos saisin tarpeeksi onnistumisen kokemuksia. Ruuanlaitossa turhauttavalta tuntuu se, että ison vaivan tuotoksena on ateria, joka minun kokatessani ei yleensä kummoistakaan makunautintoa tarjoa. Jos joskus satun onnistumaan, tuntuu silti, ettei hetken nautinto ole kaiken sen sotkun, vaivan ja tiskin arvoista...

No, huomenna olisi tarkoitus silti kokeilla toistakin kurpitsareseptiä ja kunhan chilit kypsyvät, äherrän vielä muutaman purkin tuota itämaista versiota. Saa nyt sitten nähdä kuka ne syö, vai kostutetaanko niillä kompostia.

On se kumma, ettei ihminen kykene muuttumaan, vaikka tahtoisi. Minä haluaisin kovasti jo nykyään olla keittiötöistä ja muista huushollihommista nauttiva ihminen, kun työelämän haasteet ovat valitettavasti jääneet taa. Pelkkä tahdonvoima ei taida silti tämmöisestä epämartasta keittiöihmettä kehittää.

Tässä se huomiseksi suunnittelemani, mukavan simppeliltä kuulostava resepti.

'Kurpitsapikkelsi

1 osa etikkaa
2 osaa vettä
2 osaa sokeria
jonkun verran tilliä

Kuumenna liemi ja kaada pilkottujen kurpitsojen päälle

Sokeriherneitä ja papupataa

Tähän aikaan kesästä laukkaan ahkerasti kasvimaalla, koska sokeriherneet ovat parhaimmillaan. Niihin meikäläisellä on yhtä kauhea himo kuin tuoreisiin porkkanoihin. En vaan tiennyt, ennenkuin Häivähdys hiljattain kommentissaan kertoi, että herneissä on paljon rautaa. Se on tällaiselle kestoaneemikolle iloinen uutinen ja selittää ehkä osaltaan sitä, miksi tuntuu, että voisin syödä niitä kuinka paljon tahansa.

Pensaspapuja en tänä vuonna saanut itämään, mutta härkäpapusato on mahtava. En tosin ole vielä päättänyt, kuinka paljon säästän siemeniksi ja paljonko syödään. Tämmöiseen, mukavaan, juttuun palkokasveista törmäsin tänään.

Istuttelun ihanuutta ja siementen keruuta

Posti toi taas tänään kaksi ilahduttavaa taimipakettia: tulikellukkaa, tähtiputkea, hurmehappomarjan, kuunliljoja, kanadanvuokkoja ja sinivuokkoja. Ilta kului mukavasti istutuspuuhissa.

Minusta on mukavaa kerätä siemeniä oman puutarhan kasveista. Tänään nyppäsin talteen muun muassa siperianhernepensaan, sormustinkukan ja esikon siemenkotia. Huuto.netistäkin olen joskus ostanut siemeniä. On vaan hieman hassua, että kaikki myyjät eivät tajua, että kasvit pölyttyvät sattumanvaraisesti muiden sellaisten lajikkeiden siitepölyllä, joita sattuu lähistöllä kasvamaan. Siksi esimerkiksi Long White Bush -lajikkeisesta kesäkurpitsasta kerätyt siemenet eivät tuota emokasvin kanssa samanlaisia hedelmiä, jos ne ovat pölyttynyneet jollain muulla.

En kehdannut kysyä asiasta, kun keväällä ostin kurpitsan siemeniä eräältä kotipuutarhurilta. Niinpä kasvimaallani kasvaa nyt mitä kummallisimman muotoisia kurpitsoita. Kaikki on toistaiseksi tullut syötyä, joten No Problem.

Outoja omenia ja hyvänilmanlintu

Omenasato näyttää tänä vuonna tämän verran omituiselta..

Aamulla naapurin katonharjalla otti aurinkoa potentiaalinen hyvänilmanlintu. Pahanilmanlintu se ei ainakaan ollut, sillä lämpötila on tänään, pitkästä aikaa, ollut siedettävä. Vaikka tomaatit tykkäisivätkin, minä en helteistä perusta. Kesältä silti tuntuu vieläkin, vaikka mittari näyttää "vain" +18 c

Myöhäiskukkijoita

Muiden puutarhablogeja ihaillessani olen tänä kesänä harmitellut, kun omassa pihassani kukkii vasta niin vähän. En meinaa aina muistaa, että viime kesänähän vasta penkkien perustamisen ja kukkien istuttamisen aloitin. 80% kasveistani on vasta taimia ja kukkivat aikaisintaan ensi kesänä.

Nuo Ed Murray liljat pääsivät maahan viime elokuussa ja syyskuun lopulla vielä siirsin ne. Silti jaksavat jo kukkia. Pidän kovasti tuosta väristä.

Tänä kesänä valmistuneisiin penkkeihin olen ripotellut tyhjiksi kaikki vanhat siemenpussit. Jotain on, ihme kyllä, itänytkin ja sekamelska on sen mukainen. Nämä herttaikikukat kasvoivat peräti viisi vuotta vanhoista siemenistä.
Daalioita en tapaa esikasvattaa, vaan kaivan mukulat pahimpien keväthallojen mentyä suoraan penkkiin. Vaikka kukinta alkaa myöhemmin kuin esikasvatetuissa, on mukavaa, että loppukesäksikin riittää jotain. Tänä kesänä varsinkin, kaikki perennat aloittivat aikaisin ja kukoistus jäi helteiden takia lyhyeksi.