Talvi ja äkillinen paskartelukohtaus

 Talvi tuli. Niin kai sen kuuluukin, mutta ei minun silti tarvitse siitä pitää.

 Ensimmäistä kertaa tänä syksynä maa jäätyi yön aikana kunnolla. Eilen vielä istutin yhden perennan. Talvirenkaat autovanhukseeen Aviomies kävi (kovasti patisteltuna) vaihdattamassa eilen. Onneksi työmatka on useimpina päivinä lyhyt. Autoa ei tarvitse läheskään joka aamu kaivaa ja raaputella jään ja lumen alta esiin.

 Illat käyvät yhä pidemmiksi ja pimeämmiksi. Valoisaa aikaa pihalla puuhailuun ei kovin paljon jää, kun ei ulos huvita mennä ennen kello kahta, jolloin suurin osa aitamme takana tupakoivista ammattikoululaisista lähtee kotiin.

Eilen illalla iski äkillinen paskartelukohtaus ( onneksi niitä ei tule usein. huusholli on muutenkin tarpeeksi täynnä turhanaikaista tilpehööriä, enkä minä tosiaankaan ole kätevä käsistäni). 

Halloween lähestyy. Siitä muistin ne monet, mukavat pippalot, joita tuli nuorempana "pimeänkarkotuspippaloiden" nimellä järjestettyä. Siihen aikaan Halloweenin vietto teki vasta tuloaan Suomeen. Tuunasin vanhan kynttiläjalan mielestäni semmoisiin kekkereihin sopivaan kuosiin. Kurpitsajuhlan väreihin sopivia kristalleja en varastoistani löytänyt, mutta menee se noinkin (kuva vaan ei ole hyvä, kun perheen pääasiallinen kamerankäyttäjä ei nyt jouda kuvailemaan). Harmi, etten löytänyt kaapista tarpeeksi montaa mustaa kynttilää..

 Kissa tykkäsi kovasti. Saa nähdä kuinka kauan lasiprismat säilyvät sen käsittelyssä ehjinä.                     

HERTTINEN!! NYT VASTA HUOMASIN KIRJOITTANEENI TÄNÄN TEKSTIN VÄÄRÄÄN BLOGIIN. EN JAKSA KORJATA. HEITÄN KUMMINKIN PERÄÄN PARI PUUTARHAPUOLELLE PAREMMIN SOPIVAA KUVAA (OMIANI TÄLLÄ KERTAA -VALITETTAVAASTI)

Vielä on muutama ruostekukan sipuli kaivamatta talteen. Daalian mukulat näyttävät maassa monistuneen. Osa niistä myös kasvoi kehnosta kesästä huolimatta liian isoiksi ämpäriin tungettavaksi. Onhan meillä tilava kellari, mutta ennen kuin olin saanut niistä raaputeltua multapaakut ja kastemadot pois, häilähti kyllä mielessä epätoivoinen kysymys: minne ihmeeseen minne ihmeeseen minä nämä kaikki saan mahtumaan? 

Itsekarsiutuva jättikukka ja himoittava herkku

 Eilen oli outo sää. Synkät pilvet peittivät kirkkaan taivaan muutamassa minuutissa ja niskaan rysähti raju sadekuuro. Sama toistui useampaan kertaan.

Niissä rytinöissä katkeili paljon korkeita perennoja, muun muassa tuo raunioyrtti, jota kyllä olin ajatellut harventaa ja liotella tomaattilannoitteeksi, mutta en sentään ihan noin paljon.

 Tämän alkukesän koleissa keleissä olen ollut tosi iloinen uudesta kasvihuoneesta. Siellä kurkut, tomaatit ja siemenestä kasvatettavat perennan taimet ovat olleet suojassa kylmältä ja rajuilta sadekuuroilta. 

Kasvihuonekurkut alkavat olla jo mukavan kokoisia. Sitä hieman epävarmana tuumailen, kuinka suuriksi ne kannattaa päästää (sekä itse kasvit että hedelmät), kun en ole aiemmin moisia kasvattanut.Luulisin, että liian suuriksi kasvavien kurkkujen maku kärsii.

Jostain syystä minulla on suorastaan himo tuorekurkkuihin. Ahmin niitä vähintään yhden kokonaisen päivässä. Sinänsä hieman kummallista, sillä ei niissä minun tietääkseni kovin paljon ravintoaineita ole. Ennen kurkkuja himoitsin parin vuoden ajan tuoreita porkkanoita ja jäävuorisalaattia.

Onhan minulla toki sisuskaluissa monenmoista vikaa, kuulemmma myös imeytymishäiriö ja vitamiinipuutoksia. Joskus väitetään, että ihmisen elimistö tietää, mitä siltä puuttuu ja viestittää siitä tällaisten himojen kautta. Jos kurkussa on jotain, mitä kropastani puuttuu, niin kroppani kyllä tietää jotain, mitä minä ja nykyinen ravitsemustiede emme vielä tunnista. Höh.

Lohtusipuleita

Tällä pikkuruisella paikkakunnalla ei paljon kauppoja ole, ei varsinkaan sellaisia tavarataloja, joista saisi saman katon alta kaikkea mahdollista ja joiden tarjouskoreista voi tehdä löytöjä. En olisi uskonut, että se on asia, jota olen muuton jälkeen kaivannut kaupungista näin kovasti.

Koska en pysty sairauksieni vuoksi ajamaan pitkiä matkoja autolla, täytyy shoppalureissuille saada aina kuski mukaan. Useimmiten Aviomies mokoma istuukin autossa odottamassa sillä aikaa, kun minä temmellän tavarataloissa.

Kaikenmoista tarpeellista puutarhatöihin oli viime viikolla eräässä markkinapaikassa tarjolla ja niin sitten, viime tipassa, sunnuntaina ahdistuimme kauppareissulle. 

Kun pitkän ostoslistani kanssa lopulta pääsimme 40 kilometrin päähän ostoksille, voitte uskoa, että harmini oli ylitsevuotavainen, kun kaupan ovella oli lappu, että liike on suljettu inventaarion vuoksi!!

Niin jäivät mullat, lannoitteet, puutarhahanskat ja paljon muuta (mistä kummasta mahtaa johtua, että oikean käden hanskat aina hukkuvat jonnekin?) hankkimatta. 

Lidlissä purin sitten turhautumistani pöyhimällä kukkasipulikoria pohjia myöten. Ensimmäistä kertaa (ja todennäköisesti viimeistä) elämässäni olin harmissani siitä, ettei minulla ole nettiyhteydellistä älypuhelinta. En nimittäin tunnistanut jäljellä olevista sipuleista puoliakaan. Puhelimen avulla olisin voinut tarkistaa latinankielisen nimen perusteella, minkälaisesssa kasvupaikassa esimerkiksi tuon valkoisen tähdikin sanotaan viihtyvän. 

Ostamatta olisivat todennäköisesti myös jääneet ruostekukat, joita nuo molemmat oranssit nettitietojen mukaan ovat, vaikka näyttävätkin kovin erilaisilta. Kellarissa talvettaminen kun on hiukan työlästä ja ensi syksynä siellä saattaa olla tungosta, jos kaikki tänä keväänä hankkimani daaliat kasvattavat kesän aikana suuret mukulat.

Mitähän tuli pihistettyä..

Hyvien puoliensa vastapainoksi puutarhaharrastus on tehnyt minusta kleptomaanin. Aina, kun näen jossain ihastuttavan kasvin kypsyttelemässä siemenkotiaan, tulee vastustamaton halu ojentaa kätensä ja napata muutama..siis siemenkota, ei sentään kokonaisia kasveja.

Tänään annoin houkutukselle periksi niinkin julkisella paikalla kuin kaupungin virastotalon edessä. Siellä kasvoi laatikoissa niitä komeita punalehtisiä, korkeita, punakukkaisia kasveja, joita täälläpäin näkyy esimerkiksi risteyksiä koristavissa kukkalaatikoissa ( voi, miten kovasti tahtoisinkaan tietää kyseisen kukan nimen, mutta en löytänyt millään kokeilemallani hakusanalla sitä netistä). Odottelin puolisoa verotoimistosta ja melkein käden ulottuvilla, auton vieressä, oli sen ihanan kasvin söpöjä, karvaisen tai piikkisen näköisiä siemenkotia. Nappasin mukaan muutaman ja loppumatkan sitten mietiskelin tekoni moraalisia ulottuvuuksia.

Tuskin siitä kukaan millään tavalla kärsii, mutta ehkä moinen ei sittenkään ole suotavaa. Eihän minun talouteni siihen kaatuisi, vaikka ostaisin siemeneni myymälästä. Jotenkin vaan viehättää kokeilla kasvattamista tällä tavalla umpimähkään. Minulle kun ei muutenkaan komea kukinta ja lopputulos ole se tärkein asia, vaan kokeilu ja kasvun ihmeen seuraaminen.

Mikä päivä!

Tänään on taas sattunut ja tapahtunut yhdelle päivällä ihan riittävästi. Aamulla lähdettiin käymään kyläkauppa Keskisellä. Hyvässä seurassa reissu oli mukava, vaikka kaupalla väkeä olikin niin, ettei sekaan meinannut mahtua ja tuskastuttava helle.

Itse kaupasta ostin mustia, suorakaiteen muotoisia rakennussaaveja kasvihuoneeseen multa-astioiksi ja puutarhapuolelta kesäkulleron, pensasmustikan ja jännittävän näköisen mehikasvin (?), jonka nimi oli niin vieras, että en nytkään muista sitä.

Kotimatkalla ikävyydet sitten alkoivat. Ensin osuimme paikalle, kun risteyksessä oli juuri rysähtänyt. Pakettiauto ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa ja jälki näytti pahalta. Toinen auto savusi vielä, mutta väkeä oli jo paikalla sen verran, että emme viitsineet mennä sekaan tien tukkeeksi ja hälytysajoneuvojen tielle. Myöhemmin kuulimme, että viisi ihmistä oli loukkaantunut.

Kotiin tultuamme laskin kukkaroni auton konepellille, kun kannoin ostoksia sisälle - ja unohdin sen siihen. Ei sitä huomannut puolisokaan, joka pikapuoliiin lähti autolla viemään koiria metsään lenkille.

Maantiellehän se kukkaro oli pudonnut heti ensimmäisessä mäessä ja mutkassa. Onneksi sen löysi ihminen, joka näki vaivaa palauttaakseen sen tohelolle omistajalle. Harmittaa silti mokoma huolimattomuus ja toisille tuotettu vaiva...

Aina sanotaan, ettei kaksi ilman kolmatta. Toivottavasti riittävän isosta harmista käy se, etten jostain syystä pääse lainkaan kommentoimaan bloggerin blogeja. Olen käynyt kokeilemassa jo ties kuinka monilla sivuilla. Isompia harmeja en nyt kaipaa.

Ukkosmyrskyssä

Eilen, kun ukkosmyrsky alkoi, lojuin parhaillaan pihanurmikolla ihailemassa pääskysten taitolentonäytöstä. Tummat pilvet vyöryivät yli taivaan ja ensimmäiset, suuret sadepisarat lässähtelivät raparperin lehdille.

Ei ollut kiire minnekään. Ilma oli painostavan helteinen, eikä tuuli tuntunut yhtään sen viileämmältä. Ajatus köllöttelystä märässä nurmikossa, kesäsateen huuhtoessa kroppaa, taivaallisen valoshown viihdyttäessä kera vaikuttavan ääniefektin, houkutteli kovasti.

En piitannut salamoista , enkä kaiken aikaa maata tärisyttävämmäksi käyvästä jyrinästä. Vasta sitten älysin nousta ylös, kun pihakoivu paiskasi minua varteenotettavan kokoisella oksalla.

Muistin, miten kovasti Seitakoirani pelkää ukkosta ja lampsin vettä valuvana sisälle katsomaan kuinka se pärjää.

Hyvä, että menin...Puhkesi nimittäin rajuilma, jollaista en muista hetkeen kokeneeni. Vettä satoi vaakasuoraaan sellaisella voimalla, että ikkunasta pihamaa näytti myrskyävältä mereltä, kun vettä ryöppysi vähän joka suunnasta.

Kaikki ruukut, puutarhakalusteet ja polkupyörät saivat kyytiä ja pihakoivuista irtosi käsivarrenpaksuisia oksia. Kun parin tunnin kuluttua, sateen tauottua, kävin kartoittamassa tuhot, näin, että kaikki kesäkukkien taimet olivat laonneet ja suurin osa katkennut. Kyssäkaalit näyttivät hassuilta kääntyneinä nurinniskoin kuin sateenvarjo kovassa tuulessa. Irtonaista risua oli piha täynnä.

No, henkiriepu sentään säilyi - toisin kuin uutisten mukaan eräillä muilla lähipäivien myrskyissä. Ilma on edelleen painostava ja koiraa pelottaa. Itse en ole koskaan osannut ukkosta pelätä, enkä oppinut nytkään.

Risujen keräämisen taidan kuitenkin jättää tuonnemmaksi, jos vaikka tänään saadaan uusintaesitys. Jossain kaukana jo jyrähtelee.

Edit: Joku toimittajakin jo ehätti tämän paikkakunnan myrskytuhoja päivittelemään.

Lankeemuksia ja pinnanvenytystä

Siellä ne tomaatit nyt syreenipuskan katveessa värjöttelevät (vähintään saman verran törppöjä nököttää kurkkujen seurana sementtiportailla). Ei saanut Millan kasvihuonetta pystyyn tänä keväänä. Hyvä, jos edes ennen lumien tuloa. Murskemiehestä ei sitten kuulunut mitään, vaikka lupasi tulla ja oma mies lähtee nyt pitkälle työmatkalle.

Vielä kymmenen vuotta sitten tämmöinen vetkuttelu ja vastoinkäyminen olisi saanut käämini kärähtämään kirkkaalla liekillä. Enää ei. Lieneekö viisastumista vai voimien vähentymistä, mutta en jaksa enää hermostua asiasta, jolle en mitään mahda. Tomaattejahan ne vaan ovat ja kesiä tulee uusia ja jos ei tule, niin mitäs sitten..

Tuota ruskoliljapuskaakin katselen tänä kesänä jo ihan armollisella mielellä. Viime kesänä se ärsytti minua kovasti. Räikeän värisiä kukkasia koko talon seinusta täynnä ja kun ne ovat kukkineet, penkkiin ei jää kuin tyhjät rontot.

Ihan kaunis kasvihan se on ja sopii 150 vuotta vanhaan puutarhaan. Olen tänä kesänä varovasti supistanut sen kasvualaa ja lisännyt penkkiin muitakin kasveja, mutta koko puskan poistamista en enää suunnittele.

Se lankeemus, johon otsikko viittaa tapahtui eilen Tokmannin puutarhamyymälässä. Surkean näköisiä perennantaimia oli kaupan pilkkahintaan ja kaikenlaistahan sieltä sitten mukaan lähti.

Jos pinna onkin pidentynyt, niin eipä meikäläisen itsehillintää voi vieläkään kovin rautaiseksi kehua. Käyköhän muille puutarhahöpsöille usein tällä tavoin, että puutarhaosastolta kotiin lähtee kassikaupalla tarjoustaimia ja vasta kotipihalla iskee pieni ahdistus siitä, että niille pitäisi jostain kunnollinen kasvupaikkakin löytää..

Ääh

Ulkolämpömittari näyttää + 30 celsiusta, eikä se ole edes auringossa. Ruoho jaksaa silti kasvaa ja piha alkaa muistuttaa viidakkoa. Suostuttelin äsken itseni, helteestä huolimatta, ruohonleikkuria kävelyttämään, mutta eiköhän se pannahinen vetänyt jostain herneen nenään. Tietysti nyt, kun minulla kerrankin olisi työhaluja. Itse en uskalla sitä ryhtyä korjaamaan, kun en tuommoisista koneista mitään ymmärrä ja miehellä on muuta puuhaa.

Muskakissallakin on hiki. Takaneduslaatoille jonottaa pari muutakin otusta vilvoittelemaan ja osa taitaa olla peräti kellarissa.

Ulkoportailla vihertää. Mikään ei vielä ruukuissa kuki, mutta ei se mitään, kun penkeissä kaikki perennat näyttävät roihahtaneen kukkaan yhtä aikaa (suuri osa epätavalliseen aikaan) ja värien sekamelska on tavaton.

Viime vuonna, kun asuimme täällä ensimmäistä kesää, läheskään kaikki talon mukana tulleet perennat eivät kukkineet. Niinpä en yhtään tiennyt, minkä värisiä akileijoja, esimerkiksi, talonvieruspenkissä kasvaa. Kuoppasin sinne omat edellisestä kodista mukaan ottamani sekaan ja nyt on vaikutelma hieman..hmm.. levoton (vaaleanpunaista ja oranssia vierekkäin , arrrhggh). Pitänee yrittää viimeistään ensi kesänä tehdä asialle jotain.

Alussa OLI suunnitelma..

On ihmisiä, jotka laativat yksityiskohtaisen suunnitelman ennenkuin ryhtyvät toimeen. Ehkä joku voisi väittää, että kuulun sellaisiin..mutta on myös ihmisiä, jotka pitävät järkkymättä kiinni siitä suunnitelmastaan, eivätkä anna periksi houkutuksille ja kiehtoville mahdollisuuksille, joita myöhemmin eteen sattuu.. Ehdottomasti minä en kuulu heihin.

Viime elokuussa, tuota penkkiä perustaessa, minulla kyllä oli omasta mielestäni hyvä ja harmoninen suunnitelma. Siihen piti tulla koko kesäksi keltaisia kukkia ja mausteeksi ihan vähän tummaa lilaa, sinistä ja valkoista.Sitten kävi niin, että sain tuttavilta uusia kasveja ja alennusmyynnistäkin taisi tarttua mukaan tulppaanin sipuleita. Onhan siellä toki yhdeksää lajia keltaisia kukkia, mutta jostain syystä sekaan on näemmä eksynyt aika paljon muutakin. Varsinkaan tuommoisia pinkkejä tulppaneita en muista koskaan edes ostaneeni. Luulin istuttaneeni valkoisia.

Suoranainen kauhun kiljahdus pääsi, kun muutama päivä sitten , yhdessä yössä kukkaan oli puhjennut samaan aikaan pinkit ja mustat tulppaanit, heleänsininen lemmikki , keltainen kullero sekä keltaisena ja oranssina kukkiva siperianunikko. Kauhea värien kakofonia!

Voisikohan tästä päätellä, että impulsiivisuus on joskus ihan hyvä asia, mutta kyllä ideoitaan silti kannattaa vähän harkita. Ehkä harkitseminen ja kokonaissuunnitelmassa pysyminen tuottaa tässä(kin) asiassa miellyttävämmän lopputuleman.

No, onneksi kasveja voi siirtää ja onneksi voin mennä tarpen tullen rauhoittumaan vaikka tuon pienen mehikasvipenkkini äärelle. Sen värit eivät ainakaan tähän aikaan keväästä vielä räisky ja säikyttele ohikulkijoita.

Voi läjä

Tilasin kelpo kuorman multaa...Unohtui vaan yksi pikku juttu: parempi puolisko oli juuri retuuttanut laivansa talvisäilöstä ulos ja tervannut sen siinä ainoalla paikalla, jonka kautta kuorman olisi saanut sinne, minne se oli menossa.

Nyt läjä könöttää lähestulkoon pihatien tukkeena, joten tossua pitäisi jaksaa pistää vinhasti toisen eteen, jotta saadaan multa sinne, missä sitä tarvitaan ja kulkuväylä vapaaksi.

Viime kesänä rakennetusta kukkapenkistä bongasin esikon. Ikinä ennen en ole moisia kasvattanut. Minusta ne näyttävät hieman hassuilta eksoottisine väreineen, mutta sopivat tietysti piristämään aikaisella kukinnallaan vielä ruskeansuttuista maisemaa.

Pihalla leijuu nyt venetervan tuoksu. Se tuo mukavasti mieleen lapsuusmuistoja. Olenhan asunut elämäni ensimmäiset vuodet meren äärellä. Täällä järven rannalla sentään tuuli on leppeämpi. Kylmää merituulta en kaipaa.