Uskotaan niin..

Uutisissa kerrottiin, että amerikkalainen sääyhtiö lupailee Suomeen ennätyslämmintä kevättä. Viime yönä näillä seuduilla oli pakkasta peräti -15 astetta, mutta olen silti päättänyt uskoa tuommoiseen ennusteeseen.

Vettä tippuu räystäiltä ja roskiksen reunalta. Laskeutuvan lumen alta kurkistelee kaikenlaista, mitä kesän kasvirunsaudessa ei tulisi edes huomanneeksi. Tänään bongasin vanhojen syreenipensaiden alla kasvavan kuusenpoikasen..
Huomattavasti suurempien kuusten juurella näyttäisi yöpyvän muun muassa pullea fasaanikukko ja jäljistä päätellen pienikokoinen pupujussi. Molemmille riittää ruokaa lintujen ruokintapaikoilla, joita meidän pihaltamme löytyy neljä. Vienosti toivon, että pupu jättäisi vastalahjaksi puuni ja pensaani pureskelematta.

Tänä keväänä aion kokeilla kärhön kasvattamista siemenistä. En edes tiedä mikä kärhö se on. Ei tainnut tietää siementen myyjäkään, vaikka antoi hyvät ohjeet siementen kylmäkäsittelyyn. Ostin ne huutonetistä.

Kovasti jo tekisi mieli kylvää kaikenlaista, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Vain talvikyntelin, basilikan ja kelloköynnöksen siemenet olen pistänyt multaan. Perennojen ja varhaisimpien vihannesten (lähinnä tomaattien) kanssa yritän malttaa vielä pari viikkoa..

Kyllä se kevät vielä tulee. Uskotaan niin..

Kuinka rakastuin puutarhaan

Kasvoin kaupungissa, niin kuin myös äitini aikoinaan. Varhaisimmasta lapsuudestani muistan äidin kasvattamat, pahanhajuiset, samettikukat liian varjoisassa paikassa, autonrenkaan ympäröimässä penkissä.

Seuraava koti oli jo omakotitalo, mutta piha vain parinsadan neliön kokoinen. Pikkuriikkisestä kasvimaasta naapurin lapset kävivät kiskomassa porkkanat näkösälle ja saatuaan moitteita istuttivat ne takaisin naatit alaspäin.

Myös puolisoni kasvoi kaupungissa, mutta hän sentään oppi puutarhanhoidosta jotain, koska vietti kesiään vanhempiensa kanssa siirtolapuutarhamökillä. Sillä tietoudella pääsimme alkuun, kun ensimmäistä kertaa yhteisen kotimme pihalla ryhdyimme vihanneksia viljelemään.

Aluksi se oli puolison hommaa. Sitten innostuin minäkin ja lopulta koko pihan hoito jäi minun vastuulleni.Apua saatan saada , jos sinnikkäästi kinuan,mutta en välttämättä alkuunkaan oikeaan aikaan, enkä edes oikeassa paikassa.

Oma kiinnostukseni on laajentunut vihannesten ja yrttien parista yhä enemmän koristekasveihin. Valtava hinku olisi hankkia joka vuosi jotain uutta, perustaa istutusalueita, laajentaa edellisiä ja istuttaa uusia puita. Tilaa vielä olisi, mutta Akka-merkkisen puutarhakoneen jaksaminen on koetuksella..

Vielä tänä keväänä en kuitenkaan aio ryhtyä himmailemaan. Puutarha antaa niin paljon enemmän energiaa kuin ottaa, että niin kauan kuin jalka jotenkin nousee ja kädet toimivat, aion jatkaa kasvun ihmeestä nauttimisesta kädet kyynerpäitä myöten mullassa.

Turvallisesti lämpimästä, ikkunan läpi räpsittynä, pihalla näyttää tänään tältä. Lintujen ruokintatelineissä riittää vipinää. Suomenlapinkoira ei pakkasta pelkää..

Kotipuutarha-lehti tuli tänään. Siellä oli sopivasti juttua aiheesta, jota viime syksynä kovasti mietin. Nurmikkomme on nimittäin erittäin sammaleinen ja sellaisena tahdon sen pysyvän. Omenapuiden juurella kasvaa kuitenkin hankalasti leikattavaa ruohoa. Sinne tahtoisin mieluummin jotain maanpeitekasveja, joita ei tarvitse leikkurilla ajaa. Sipulikukkapälvetkin olisivat keväällä kivoja. yhden sellaisen jo syksyllä istutin.

Keittiön ikkunan alle unohtui syksyllä mattoteline. Se tuotiin siihen, koska vesipiste on lähellä ja vielä syyskuussa pesin siinä mattoja ja hyvin kuivuivat, kun oli niin lämmin. Nyt harmittaa, kun se rumentaa siinä maisemaa.

Muutenkin olen huomannut, että käytännöllisyyden ja estetiikan yhdistäminen pihassa ei ole aina helppoa. Ainakin meidän pihallamme kun on tarkoitus tehdä muutakin kuin nauttia kauniista näkymistä.

Komposti, roska-astiat, tuuletusteline, koiranhäkki ja monet muut toiminnot pitäisi pystyä sijoittamaan helppokulkuisiin paikkoihin, mutta ei niin, että ne rumentavat näkymää. Se ei ole ihan helppoa pihassa, jota ei ole itse alusta saakka ollut suunnittelemassa..

Ei jaksais odottaa..

Minulle tämä lumentulo ja pakkanen nyt riittäisi. Kaipaan kiihkeästi kevättä. Välillä jo epätoivo valtaa alaa, kun edes ikkunalaudoille ei voi meillä vielä mitään kylvää, kun lasit hohkaavat vanhoissa ikkunoissa niin kylmää, että taimet paleltuvat.

Onneksi on sentään puutarhalehtiä, siemenluetteloita ja kirjoja, joiden äärellä voi vaipua kesäisiin tunnelmiin. Nuo kolme lehteä minulle tuli viime vuonna, mutta nyt olen sanonut irti sen tilauksen, joka oli itselleni vähiten mieluinen, eli Viherpihan. Oma Piha -lehdestä ja Kotipuutarhasta olen tykännyt enemmän, enkä edes tiedä miksi. Ehkä Viherpiha on hieman enemmän keskittynyt pieniin kaupunkipihoihin.
Kaksi kesäähän vasta olen Kanttorilan puutarhaa rakennellut. Rakenne alkaa hahmottua ja ensi kesänä painopiste on tarkoitus asettaa jo perustettujen istutusten kunnossapitoon ja tähän mennessä hankittujen kasvien siirtämiseen oikeille paikoilleen....vaikka onhan tuolla vielä yksi kasvimaan kohopenkki ja perennapenkki puolivalmiina, ettei mullan kärräys ja kaivutyöt ihan kokonaan vielä ohi ole.

Esikasvatettavia siemeniä tuli syksyllä hankittua VALTAVASTI. Millään ei tila tule riittämään kaikille, ellei maalis-huhtikuusta tule poikkeuksellisen lämmin niin, että saan osan taimista varhain kasvihuoneeseen ja päiväksi ulkoportaille.

Taimien kasvattaminen itse on kuitenkin minulle yksi mukavimmista puutarhapuuhista - ainakin silloin, kun kisuryökäleet eivät pääse kasvatushuoneeseen aiheuttamaan katastrofaalista vahinkoa.

Tuosta kuvan verbenastakin keräsin viime kesänä siemeniä. Niitä täytyy nyt kokeilla kasvattaa. Enimmäkseen keskityn kuitenkin vihannesten ja perennojen taimikasvatukseen. Pari viinikärhöäkin sorruin Viherpeukalon tarjouksesta tilaamaan, vaikka olen aina uhonnut, etten niin vaativiin kasveihin näin Pohjoisessa kajoa. Onneksi ne tulevat aikaisintaan toukokuun lopulla. Siihen mennessä on hyvää aikaa valmistaa istutuspaikat kunnolla.