Kallionkolossa vihertää

Enpä muista koskaan ennen istuttaneeni astiataimia joulukuussa. Nyt on sekin koettu, kun kuoppasin tänään pensasmustikan muiden seuraan ja suojasin ne viimeinkin verkolla(viime tipassa, todennäköisesti, sillä yöllä sataneelle lumelle oli jo ehtinyt ilmestyä pupun jälkiä).

Pihassa ei juuri mitään kuvattavaa tällä hetkellä ole, kun kukat ovat lopultakin lakanneet kukkimasta, eikä lunta ole vielä niin paljon, että se olisi ehtinyt kasantua mihinkään kuvauksellisiksi muodoiksi.

Tuon kuvan mies nappasi tämänpäiväiseltä koiranlenkitysreissultaan. Metsässä vihertävät siis vielä ainakin saniaiset. Sekään ei taida olla tavallista tähän aikaan vuodesta näin pohjoisessa.

Talvi

Nyt se sitten rysähti kerralla niskaan - nimittäin talvi. Vielä eilen kosmokset ja kehäkukat kukkivat. Aamulla ne jo riiputtivat päätään ja iltapäivään mennessä nuo kosmoskukan varret olivat muuttuneet mustiksi.

Komeamaksaruoho sentään sinnitteli vain hieman hopeista kuuraa purppuranpunaisella kukinnollaan.
Portailla muratti näyttää vielä elävältä ruukussa. Kuinkahan pian pitää kerätä loputkin pihakoristeet pois, etteivät jää lumen alle.

Syysshoppailua

Kävin juuri Puutarhastelua -blogissa (linkki sivupalkissa) kadehtimassa Viannaa, joka oli tehnyt tavaratalon alekorista mahtavia sipulilöytöjä. Meillä, kun on paikkakunnalla tasan kaksi pienehköä ruokakauppaa, niin sieltä ei kovin riemukkaita löytöjä pääse tekemään.

Ajattelin nyt kuitenkin mainostaa muillekin, mistä niitä löytöjä voi tehdä tämmöinen umpimaalainen pussinperäläinenkin. Tuolla sivupalkissa, kivoja nettikauppoja -otsikon alla on nimittäin linkki virolaiseen Siemenmaailma-kauppaan. Siellä on hieno valikoima vihannesten ja kukkien siemeniä alennuksessa ja lisäksi kahta talvivalkosipulia suomalaisittain ihan pilkkahintaan.

Postikulutkin ovat edulliset (puoli kiloa valkosipuleita ja ainakin 10 pussia siemeniä vain viiden euron lähetyskuluilla). Myöskään kieli ei tuota ongelmia, sillä tilaamiseen liittyvät tiedot on saatavilla myös suomeksi ja osa kasvien esittelytiedoista englanniksi. Kannattaa käydä tutustumassa.

Purkitettua valoa

Mukavan lämminhän tämä syksy on ollut. Pimeyttä silti riittää. Pyhäinpäivän kunniaksi purkitin vähän valoa kyökin rappusille. Parempi sekin kuin ei mitään ja tulipa korkeille lasipurkeille jotain käyttöä. Noihin ei meillä mitään säilötä, kun ovat niin suuria, että yksi tuon kokoinen hillopurkillinen taitaisi riittää koko talveksi ja jäisi vielä hiirillekin.

Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua kaikille.

Syksyn ja talven välissä

Viime vuonna tähän aikaan Kanttorilan pihalla kohosi hanget korkeat nietokset. Nyt ei parane valittaa. Ainakin minä, joka en lainkaan pidä lumesta, olen tyytyväinen.

Talviomenapuut vielä hehkuvat keltaisina, mutta punakanelit ovat jo paljaita..

Monet alkukesän kukkijat aloittelevat varovasti toista kierrosta. Muun muassa noita kurjenkelloja on auennut joka puolella pihaa. Olen antanut niiden ihan rauhassa levitä pensaiden ja puiden juurelle. Meillä niitä alueita ei hoideta. Onpa jotain kaunista sitten sielläkin.

Tämmöinen yllätys ilmaantui keltaisten lehtien peittämään perennapenkkiin. Komeamaksaruohona sen ostin tavaratalon "näännytettyjen taimien osastolta" juhannuksen jälkeen. Odotin siihenkin sellaista purppuranpunaista kukkaa, jollaisia tähän asti näkemäni komeamaksaruohot ovat olleet. Mukava ylläri - onpa nyt sitten mikä tahansa.

Arvat on heitetty

Arvat on karvaisen onnettaren toimesta heitetty - pitkin pöytää. Koska Muskakisu innostui saamastaan kunniatehtävästä niin kovasti, että huitaisi kerralla viisi lappua kiposta, jaetaan nyt sitten viisi palkintoa neljän sijasta. Voittajat ovat Magdalena Hai, tiuku, Nettimartta, Satu ja Hippokampustaja. Palkinnot voi periä pistämällä postiosoitteensa tuonne sähköpostiini ja kertomalla, minkä palkinnoista haluaa.

Palkintojen esittely ja yksityiskohtainen kuvaus arvontaprosessista löytyy tuolta Talviunilla- blogin puolelta.

Kiitos kaikille osallistuneille. Muskalla ja emännällä oli hauskaa.

Hemmetin heinätähdet ja vietävän virvanarsissit!

Ei pitäisi olla näin mainoksen orja. Viime viikolla sain sähköpostiini erään verkkokaupan "kerhon" jäsenille tarkoitetun tarjouksen kukkasipulipaketeista. Tilasin heti yhden, sillä mukana sattui olemaan himoitsemaani lehtolaukkaa, keltaista helmililjaa ja ihanan väristä liilanpunaista krookusta. Muutaman tunnin kuluttua sain vastauksen tilausviestiini. Paketit olivat kuulemma loppuneet.

Harmistuksesta toivuttuani huokasin helpotuksesta, iloitsin rahansäästöstä ja siitä, ettei tarvinnut ryhtyä laajentamaan kukkapenkkiä. Tänään sain sitten yllättäen viestin, että kyseisestä verkkokaupasta tilaamani kukkasipulit ovat saapuneet asiamiespostiin. Yllätykset eivät loppuneet siihen. Kun aukaisin paketin, sain lukea, että osa tarjouksessa luvatuista sipuleista oli korvattu toisilla, juuri ne himoitsemani kauniin väriset laukat, helmililjat ja krookukset.

Toiveikkaana, mutta pahaa aavistellen aloin penkoa pakettia ja pahimmalla mahdollisella tavalla oli käynyt. Puolet kolmensadan sipulin pakkauksesta oli nyt sellaisia, jotka eivät talvehdi näillä seuduilla, eli virvanarsisseja ja heinätähtiä. Hyvä, etten itkua vääntänyt.

Tiedänhän minä, että voisin palauttaa paketin ja vaatia rahat takaisin. Olen sellaiseen kuitenkin liian laiska ja suoraan sanottuna säälin myös hiukan sekä yrittäjää, jolle ilmeisesti on jäämässä paljon sipuleita käsiin ja kasviparkoja, jotka ovat tuomittuja pois heitettäväksi, ellei niille löydy sopivaa talvehtimispaikkaa.

Meidän huushollissamme EI mitään sieviä sipuli-istutuksia pöydän koristeeksi väsätä, sillä kissat pistelevät sellaiset poskeensa alta aikayksikön. Hyötäminen ei siis tule kyseeseen.

Järjestän sitten arvonnan jo nyt, vaikka olin ajatellut pistää sellaisen pystyyn vasta myöhemmin, siinä vaiheessa, kun laitan Kanttorilan puutarhan kevääseen saakka talvilepoon.

Kirjoitan siitä erillisen postauksen. Koska arvonta on kaikkien lukuisten blogieni yhteinen, palkintoina tulee olemaan myös muuta kuin kukkasipuleita. Sipuleilla on nyt kuitenkin kiire maahan, joten aikataulu on tiukka. Arvon palkinnot jo maanantaina ja pistän paketit saman tien postiin.

Mukaan pääsee kommentoimalla jotain tähän postaukseen, tai Talviunilla-blogiini, jonne kirjoitan vielä erillisen, yksityiskohtaisen postauksen tästä arvonnasta. Tervetuloa mukaan. Voittajat saavat valita palkintonsa lappujen nostojärjestyksessä, joten niitä hemmetin heinätähtiä ei riesaksesi välttämättä siunaannu, vaikka voittaisitkin, ellet sellaisia välttämättä tahdo :)

Kissankiusauspäivä

Aamulla Vinskikissaa kiusasi ikkunan läpi nälkäinen talitintti. Se tanssahteli ikkunalaudalla, kunnes hoksasin viedä sille tuohon pähkinäpalloon ruokaa. Vaikka maa onkin sula, linnut ovat päättäneet, että nyt on ihmisten aika tällä pihalla ryhtyä vastaamaan tarjoilusta. Ovat nuo pikku siivekkäät toki palkkansa ansainneet, kun ovat koko kesän pitäneet tuhohyönteiset kurissa.

Piiskukissaa kiusasi sangollinen suppilovahveroita, jonka joku oli laskenut kissojen ruokapöydälle. "Ei tuommoisia voi kissa syödä", se kävi äänekkäästi ilmoittamassa minulle.

Kasvimaalla kiusasin kissoja asettelemalla sinne pystyyn tuommoisia haaraisia risuja ja tikkuja. Olivat nimittäin naapurin pitkähännät käyneet heti kaivelemassa pissakuoppiaan, kun alkuviikosta sain pari penkkiä mullokselle ja porkkanan siemenet sekä valkosipulit mullan alle.

Harvoin olen syyskylvöjä kokeillut, mutta tänä vuonna olen laittanut palsternakkaa, porkkanaa, joitakin kukkia ja valkosipulia. Kissoilla vaan on siementen järjestyksestä aivan oma käsityksensä. Jospa tikku takapuolessa nyt saisi pörröpöksyt pysymään poissa porkkanapenkistä.

Revontulia ja Alexandraa

Toistakymmentä vuotta olen kasvatellut Alexandra-nimistä talvivalkosipulia. Ostin siemensipulit luomuna, enkä ole itsekään niille mitään kemiallista lannoitetta roiskinut. Aina en ole muistanut lannoittaa lainkaan. Hämmästyttävän hyvin ovat silti kasvaneet - ainakin , jos ovat kasvukaudella saaneet runsaasti vettä.

Alexandran sipulit ovat oikein kasvatettuina hyvin kookkaita. Tuossa yläkuvassa näkyvä möllykkä on siis kynsi, ei kokonainen sipuli. Sipulit säilyvät, ainakin meillä, ihan huoneenlämmössä, sipulipurkissa, käyttökuntoisina seuraavaan satoon saakka. Kynnet ovat öljyisiä ja ainakin minun makuuni herkullisia.

Itse olen korjannut sadon yleensä elokuun puolen välin jälkeen ja istuttanut kookkaimmat kynnet seuraavaa satokautta varten lokakuun loppupuolella. Varren päähän kasvavat kukat olen useimpina kesinä jättänyt paikoilleen (en ole huomannut poistamisella edullista vaikutusta sipulien kokoon tai laatuun). Joskus olen kasvatellut itusipuleista uusia sipuleitakin. Ensimmäisenä kesänä niistä tulee pieniä palloja ja seuraavana kynsiksi jakaantuneita, varsinaisia sipuleita

Tänä syksynä ostin myös Revontuli -nimistä, Laihialla kasvanutta, talvivalkosipulia. Sen sipulit olivat kooltaan puolet Alexandroista, mutta somia ja valkeakuorisia. Ne olen jo kuopannut maan multiin. Alexandran varret ovat niin paksuja ja kovia, ettei niitä voi letittää. Toivon, että Revontulia voi. Olisi mukavaa tehdä joskus valkosipulilettejä ystäville lahjaksi.

Jos joku sattuisi tahtomaan Alexandran itusipuleita, niin täältä niitä saisi. Kovin isoiksi eivät kasvaneet tänä kesänä, mutta itävyys on aina ollut hyvä. Ei maksa mitään. Tulevat näppärästi kirjekuoressa :)

Kevättä paperipussissa

Eksyin netissä mukavaan verkkokauppaan. Siellä oli tänä syksynä vanhenevat siemenet 50% alennuksessa. Pitihän siihen tarjoukseen tarttua. Harvoinhan ne yks kaks vanhenevat. Minulla ovat itäneet hyvin vielä viisi vuotta vanhatkin tomaatinsiemenet. Se, että hankin seuraavan kevään siemenet useimmiten jo edellisenä syksynä, saa aikaan lohdullisen tunteen, ikään kuin kevät olisi piirongin laatikossa odottamassa noissa pienissä paperipusseissa.

Sokerimaissiin hullaannuin tänä kesänä täydellisesti. Tähkät olivat herkullisia ja lämmin kesä kypsytti ne ajoissa. Niinpä ostin peräti kahta eri lajia sokerimaissin siemeniä. Kolmattakin tuolla kaupassa oli, mutta sen kasvin tähkät poimitaan pieninä ja minä tahdon ISOJA.

Pensastilliäkin sieltä löytyi. Moisesta en ole ennen kuullut. Ensi kesänä kokeillaan. Mustakaalia, eli tummalehtistä lehtikaalia, joku oli kehunut äidilleni maukkaaksi ja monikäyttöiseksi. Semmoisten siemeniäkin löytyi ja monta lajia tomaatteja. Nuo punakeltaraitaiset näyttävät vekkuleilta.

Koreantörmäkukkia sisko kasvatteli toissakesänä. Jostain syystä useimmista kukista tuli mustia, vaikka muunkin värisiä oli siemenpussin kuvassa. Toivottavasti minulle käy nyt samoin. Ne tummat olivat tosi kauniita..

Miten tässä nyt malttaa odottaa ensi kevääseen..Taidan lähteä odotellessa ravistelemaan puusta vähän talviomenoita :)

Joskus käy näinkin..

KIILTOTUHKAPENSAS
Joskus käy näinkin, että pohjoisemmas muuttaessaan pääsee asumaan paikkaan, jossa pienilmasto on paljon edellistä pihaa edullisempi. Edellinen kotimme oli kolmos- ja nelosvyöhykkeen rajamailla, viitisenkymmentä kilometriä merenrannasta. Lähes lumettomia talvia oli paljon ja meren syksyä pidentävä ja kevättä hidastava vaikutus tuntui niinkin kauas veden ääreltä. Ilmasto tuntui kuitenkin karummalta kuin täällä ja esimerkiksi luumut ja omenapuut paleltuivat monena vuonna.

Nyt asutaan kartan mukaan viitosvyöhykkeellä, Etelä-Pohjanmaan pohjoisimmassa kolkassa. Suuren järven läheisyys taitaa nyt koitua eduksemme, sekä puutarhan sijainti loivassa hiekkaisessa etelärinteessä. Pihaa myös reunustaa kylmimmiltä sivustoilta korkea kuusiaita ja naapurin rakennukset. Ehkä tämä kaikki selittää, miksi meillä vieläkään ei ole pienintäkään pakkasenpuremaa kesäkurpitsojen lehdissä, vaikka etelämpänä halla on kuulemma vienyt arimmat kasvit.

En voi valittaa :)

Enkeli seljällään ja muita pikku vahinkoja

Useamman päivän sateiden, myrskyn ja flunssan jälkeen lähdin tänään kameran kanssa kartoittamaan tuhoja. Ihmeen pieniä vahinkoja oli tullut. Lyhtyjä ja sammalpalloja oli lennellyt pitkin pihaa, tikkaita ja koristepatsaita kaatunut, mutta ei sen kummempaa. Eniten harmittaa se, että angervopensaista on pudonnut parissa päivässä melkein kaikki kauniin väriset lehdet. Nyt ne makaavat mattona ruohon päällä ja puut ja pensaat näyttävät ankeailta riisuuntuneina.

Kaikki punakanelitkin ovat tulleet alas ja valtava lintuarmeija käy niitä nokkimassa. Naakoilla ja harakoilla on ärsyttävä tapa käydä merkkaamassa jokainen putoava omppu omakseen haukkaamalla siihen reikä. Ei sitä sen jälkeen enää viitsi sisälle tuoda. Harmi, että niillä on omppujen suhteen samanmoinen maku kuin meikäläisellä. Vaaleita talviomenia riittäisi nokittavaksi vaikka miten paljon, mutta eiväthän ne kelpaa. Makeita punakaneleita vaakuillekin olla pitää.
Tänään pitäisi saada amppelitomaatit ( ei vaan MANSIKAT) istutettua talveksi maahan. Säilyvät hengissä pakkaskauden paremmin niin.

Varsinaisesti menin pihalle räpsimään kuvia upeissa väreissä hehkuvasta kiiltotuhkapensaasta, mutta kamerasta loppui akku ennen kuin ehdin sinne asti. Joudun tyytymään tuohon pensasmustikkaan.

Uusi kukkapenkki on edelleen vaiheessa. Ei ole ollut voimia. Tuo kasa tuossa taustalla on sitä maata, jota kaivettiin kasvihuoneen paikalta pois, jotta sen alle saatiin routimaton sorapohja. Osan tuosta hiekasta aion levitellä mehikasvien ja muiden niukkaravinteisessa ja läpäisevässä maassa viihtyvien perennojen kasvualustaksi (osaatteko muuten suositella hiekkkaisessa alustassa viihtyviä kasveja, joista olette itse pitäneet? Kohtalaisen aurinkoinenkin tuo paikka on) Osa pitäisi jaksaa kärrätä kauemmaksi. Märkänä se on nyt erityisen raskasta. Harmittaa, kun ei jaksa..

Siementen keruuta

Siementen keruu on hauskaa, vaikka toheloinkin siinä hommassa melkein joka vuosi. Tuon niitä sisälle kuivumaan ja tyhjennän siemenkodat milloin minnekin kuivumaan. Jo siinä vaiheessa voi tapahtua sekaannus, jos en muista, mitä laitoin minnekin. Viimeistään töppään yleensä silloin, kun pussitan niitä, enkä muista kirjoittaa kaikkiin nimiä.

Nuo kuvan siemenet sentään ovat niin helppoja tunnistaa, että niitä ei tule sekoitettua mihinkään muihin. Ne ovat keltakurjenmiekasta.

Syksystä huolimatta

Meille asti eivät paljon mainostetut kesäiset lämpötilat pari päivää sitten ehtineet ja nyt on todella synkkää ja koleaa. Siitä huolimatta maa-artisokka on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Varttakin on kertynyt kolmatta metriä, vaikka sain mukulat maahan vasta kesäkuussa.
Siemenestä kasvattelin valkoista karpaattienkelloa ja sitruunankeltaista kääpiöunikkoa. Nekin pääsivät maahan turhan myöhään, unikot vasta elokuun puolella, mutta hellyttävän pikkuinen ensimmäinen kukka on niissäkin auennut.

Moni muukin viime keväällä siemenestä kasvatettu perenna on nupulla. Valitettavasti eivät taida ehtiä tänä syksynä kukkaan. Keltakaunokin ja kultakärsämön kukat olisin niin mielelläni nähnyt..mutta ehkä ensi kesänä sitten.

Keijunkukkia ja värien säätöä

Keijunkukat ovat mielestäni hurjan suloisia. Eiväthän ne kukinnallaan hurmaa, mutta lajikkeita on vaikka minkä värisiä ja ne ovat hauskan näköisiä melkein ympäri vuoden. Minulla kasvaa niitä muuallakin puutarhassa, mutta tänään tein taas pienen palan peikkopenkkiä ja istutin siihen Kauppilan puutarhalta tilaamani kolme uutta keijunkukkaa: kellertävän Electric Limen, punaisen Plum Royalen ja vihertävän, punasuonisen, Green Spicen.

Koska penkki tulee rinteeseen, mullan pidikkeeksi pitää rakentaa pieni kivimuuri. Sitä olen pala kerrallaan viime päivinä kasaillut. Muuten voisinkin odottaa kevättä ja parempia vointeja, mutta, kun kopallinen kukkasipuleita odottelee vielä maahan pääsyä. Koska istutusalueesta tulee kohtalaisen laaja, eikä minulla ole vielä tarpeeksi kiviäkään, teen penkkiä palan kerrallaan ja istutan kasveja sitä mukaa, kun saan mullat kärrättyä toiselta puolelta pihaa oikealle paikalleen.

Keskimmäinen kuvan otin itse ja nuo kellertävät nappasi mieheni yhdellä kameroistaan. Suuri on ero amatöörin ja ammattilaiseksi opiskelevan kuvaajan välillä..varsinkin, kun kameran käytön opiskelu ei kiinnosta meikäläistä yhtään.

Minulle nuo kuvat puhuvat silti eniten unelmien ja todellisuuden välisestä suhteesta. Vaikka ne on otettu vain viiden minuutin välein, aurinko ehti mennä jo pilveen ennen kuin minä hain kamerani. Mies osasi myös käsitellä omia kuviaan niin, että auringon lisäksi ne saivat kultaista hehkua sopivista säädöistä ja kuvankäsittelyohjelmasta.

Olisipa mukavaa, kun oppisi säätämään omaa päävärkkiäänkin niin, että karu, vajavainen, rosoinen ja harmaa todellisuus näyttäisi hieman värikylläisemmältä.

Väriä elämään

Itse asiassahan syksy tuo väriä elämään (niille joilla ON elämä tietysti vielä enemmän kuin meikäläisille..). Syksyllä alkaa monenlaista: koulut, harrastusryhmät ja lomanjälkeiset projektit, vaikka minun kaltaisistani syksynvihaajista tuntuu, että kaikki vaan loppuu..
Ulkorakennuksen katto vuotaa. Tällä hetkellä sataa onneksi vain keltaisia lehtiä..

Uusi puutarhapeikko irvistelee sadevesikaivon kannella. Sen ympärille pitäisi saada aikaiseksi kukkapenkki. Flunssa ja nämä kosteudessa pahenevat fibromyalgiavaivat vaan hidastavat kiusallisesti tahtia.

Koivut ovat pian jo lehtensä pudottaneet. Pihlajat eivät kaikki vielä ole edes syysväreissään. Ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkään aikaan. Tästä pitäisi osata nauttia, eikä marmattaa..

On se hökötys

Viisaasti puolisoni ei tapaa kovin usein hankintojani arvostella. Nähdessään tuon yläkuvassa pötköttävän köynnöstuen hän kuitenkin totesi: "Yks hökötys lisää". Ilmeisesti se muistutti liikaa sitä keväällä palasiksi hajonnutta ja taimeni katkonutta muovihuonetta. Saman valmistajan tuote... ja kerrankin olen valmis myöntämään puolison olleen oikeassa. Hökötyshän se ja eilisessä myrskynpuuskassa se hajosi palasiksi jorpakkoon.

Tänään sää on taas vaihdellut nopeasti auringonpaisteesta sateeseen. Kanadanpiiskut ja komeamaksaruohot alkavat availla kukintojaan. Tänä vuonna ne saattavat ehtiä täyteen kukkaan.

Aneemista ja hehkeää

Valkoinen tähtiputki on penkissä hieman aneemisen näköinen. Sen kauneus paljastuu vasta, kun sitä katsoo ihan läheltä. Odotan, että pääsisin näkemään kukkivana myös tummanpunaisen ja liilan, jotka istutin niin pieninä tänä kesänä, että eivät vielä ehtineet kukkaan.

Tuommoinen kaari tökättiin loppukesästä maahan ja juurelle istutin kaksi jo syysvärinsä saanutta säleikkövilliviinin poikasta. Harakat niitä kävivät oikein joukolla ihmettelemässä. Mahtoivatko luulla marjoiksi, kun ovat niin hehkeän värisiä.

Kasveissa on paljonkin sellaisia, joita pitää osata ihailla oikealta etäisyydeltä nähdäkseen niiden parhaat puolet. Aivan kuin eri taidesuunnissa joissakin kauneus kätkeytyy yksityiskohtiin , toisissa suuriin linjoihin ja vaikutelmiin...

Unikoita

Unikkoja ei voi Kanttorilan puutarhassa olla liikaa. Tuo ylimmäinen on omista siemenistä kasvatettu. Sen esiäiti taisi olla monta sukupolvea sitten pioniunikko. Muuttuvat näemmä melko pian yksinkertaisiksi, mutta kauniita ovat minun silmissäni nuokin ja uusia kukkia putkahtele pakkasiin saakka.
Heleän oranssia espanjanunikkoa kasvatan ensimmäistä kertaa. En edes tiedä onko se yksivuotinen vai perenna, kun ostin sitä huutiksen kautta ja unohdin kysyä asiaa.
Siperianunikot ovat suloisia, niin perinteisiä ja vähään tyytyviä. Sopivat hyvin tämmöiseen vanhaan pihaan.

Ihana valo

Pitkästä aikaa aurinkoa ja ihana syksyinen, lämmin valo . Kosmoskukkia aukeaa edelleen punaisen eri sävyisinä.
Yrttimaalla kukkii vielä oregano, eikä persilja taida loppua ensi talvena. Kasvatin tällä kertaa sekä sileälehtistä että kähärää.
Iisakin kirkko alkaa lopultakin valmistua. Lattia vielä puuttuu, eikä ovi toimi kunnolla. Ne pakkauksesta uupuneet rullat sentään tulivat eilen.

Toivon vielä tänään saavani tuonne suojaan viimeiset elossa olevat tomaattini. Ensi yöksi näille seuduille on ennustettu hallaa. Naapurissa joku komentaa kovaäänisesti lapsiaan. Suoraa näkyvyyttä heidän pihakeinuunsa ei sentään enää ole, kun kasvihuone peittää pihlajarivistössä olevan aukon. Siitä jaksan iloita pitkään.

Liekeissä

Piha näyttää olevan liekeissä..siitäkin huolimatta, että vähän väliä sataa.