Talviunilla

 Joka vuosihan se on tähän saakka tullut, talvi. Tuli tänäkin vuonna ja kävi kirpakkana kunnon pakkasilla kimppuun heti, kun alkuun pääsi.

Onhan talvinenkin puutarha omalla tavallaan kaunis..Väriäkin löytyy - ainakin, jos kukkapenkkiin tyhjennetyt tomaattiruukut kantoivat vielä satoa, kun ne kipattiin tyhjiksi.

Itse en ole toipunut sateisen kesän aiheuttamasta harmituksesta, vakituisten lisäksi ilmaantuneista ylimääräisistä krempoista ja suruista, joita tässä iässä alkaa hiipiä kimppuun suunnasta ja toisesta.

Elämän kiertokulkuun kuuluu väistämättä loppuminen, luopuminen ja kuolema. Miksi se on silti niin vaikea hyväksyä, vaikka sitä on tähän ikään mennessä jo ehtinyt runsaasti harjoitella?

No, joulu tulee... ja pariin blogihaasteeseenkin on vastaamatta. Jospa tästä nyt hieman terhakoidun, kun sain itseni, ainakin väliaikaisesti, ravistettua talviunilta hereille

Halko hännässä ja sakset hukassa

Omppusadosta on tulossa komea

Pitkästä aikaa sateeton päivä. Harmi, ettei kunto ollut sellainen, että olisin kyennyt lapiohommiin. Kasvihuoneessakin olisi pitänyt (viimeinkin, näin viime tipassa) ryhtyä harvennustöihin, mutta oksasakset ovat taitavasti piiloutuneet, joten säästyin siltä urakalta toistaiseksi.

Syyslannoitteen sain sentään roiskittua ympäri pihaa. Illalla , auringon jo laskiessa lähdin vielä kierrokselle kameran kanssa ja kuvista tuli tietenkin hyvin erilaisia kuin noista miehen ottamista, joita tässä blogissa eniten näkyy.

 Kohta purettavilla "kyökin portailla" on tänäkin kesänä ruukkupuutarha, jossa kasvaa yrttejä, salaattia ja ulkoilmaan totuttelevia perennan taimia.

Noita pikkutsinnioita en kyllä enää ensi kesänä kylvä, vaikka siemeniä jäikin runsaasti. Ovathan ne mukavan värikkäitä, mutta surkean pienikukkaisia ja aivan eri mallisia kuin pussin päälle oli kuvattu.

Kasvihuoneen alta kaivettuun maahan perustamaani kukkapenkkiin jätin yhden pienen pihlajan. Sen vartta pitkin kiipeilee mustasilmäsusannaa ja liuskamiinanköynnöstä. Kovin paljon en tuota hiekkapitoista maata parannellut, joten saapa nähdä kuinka kasvit jaksavat ensi kesänä siinä kasvaa. Tänä kesänä kaikki on suorastaan rehottanut, sillä lannoitetta olen niille kyllä antanut ja kastelusta on huolehtinut taivas. Olen myös yrittänyt valita siihen hiekkaisen maan kasveja, mutta tulevat kesät vasta näyttävät selviävätkö ne siinä.

Paskamarja ja muita istutettavia

Ritarinkannus

Jossain vaiheessa kesää meikäläiseen iskee yleensä kyllääntyminen ja tappiomieliala. Tavallisimmin se pukkaa päälle muutaman päivän sadejakson jälkeen, kun rikkaruohot ovat veden tulosta innostuneena roihahtaneet kasvuun ja puutarhuri itse on kosteuden riehaannuttamine fibromyalgiakipuineen kipeä ja jäykkä kuin haravan varsi. 

Tänä vuonna sitä fiilistä ei jostain syystä ole vielä tullut. Olisikohan syynä se, että kesää joutui odottelemaan niin pitkään. Vieläkin tuntuu, että eihän tämä nyt vielä voi olla lopun alkua, kun vasta päästiin vauhtiin.

Tänään pitäisi istuttaa pari Last Tango -ruusupensasta....kunhan keksin, mistä löydän voimat kuopan kaivuuseen. Terttuseljallekin pitäisi etsiä paikka. Pelastin sen viisitoista senttiä pitkänä taimena, keväällä, vanhempien uuden kodin rutikuivasta kivikkopenkistä. Nyt se on puolimetrinen pensas ja kun eilen näin vanhempien naapurissa, kuinka kaunis se on marjaterttuineen, tuli kiire etsiä sille tontilta oikein edustava paikka. Sitten kasvaa meidänkin pihalla ihka oikea paskamarja.

Sijaistoimintoja

Madam Julia correvon

 Nyt on kropassa asiat tavallistakin pahemmin vinksallaan. Puutarhatöihin ei tässä kunnossa ole asiaa - ei edes liimailemaan pronssilammen pohjalle lasisia koristekiviä, joita eilen siskolta sain. On siis tyydyttävä ihailemaan kuvista muun muassa parhaillaan kukkivia köynnöksiä.

Mustasilmäsusanna

Tuoksuherne

Pipo

 Ja siemenestä tänä keväänä kasvattamaani pipoa, joka tosin on vielä aika pikkuinen...

..sekä salin pöydällä maalaamista odottavia betonielikoita. Possut ainakin näyttävät niin hyväntuulisilta, että niitä katsoessa oman mielen harmaus hetkeksi väistyy.

Itsekarsiutuva jättikukka ja himoittava herkku

 Eilen oli outo sää. Synkät pilvet peittivät kirkkaan taivaan muutamassa minuutissa ja niskaan rysähti raju sadekuuro. Sama toistui useampaan kertaan.

Niissä rytinöissä katkeili paljon korkeita perennoja, muun muassa tuo raunioyrtti, jota kyllä olin ajatellut harventaa ja liotella tomaattilannoitteeksi, mutta en sentään ihan noin paljon.

 Tämän alkukesän koleissa keleissä olen ollut tosi iloinen uudesta kasvihuoneesta. Siellä kurkut, tomaatit ja siemenestä kasvatettavat perennan taimet ovat olleet suojassa kylmältä ja rajuilta sadekuuroilta. 

Kasvihuonekurkut alkavat olla jo mukavan kokoisia. Sitä hieman epävarmana tuumailen, kuinka suuriksi ne kannattaa päästää (sekä itse kasvit että hedelmät), kun en ole aiemmin moisia kasvattanut.Luulisin, että liian suuriksi kasvavien kurkkujen maku kärsii.

Jostain syystä minulla on suorastaan himo tuorekurkkuihin. Ahmin niitä vähintään yhden kokonaisen päivässä. Sinänsä hieman kummallista, sillä ei niissä minun tietääkseni kovin paljon ravintoaineita ole. Ennen kurkkuja himoitsin parin vuoden ajan tuoreita porkkanoita ja jäävuorisalaattia.

Onhan minulla toki sisuskaluissa monenmoista vikaa, kuulemmma myös imeytymishäiriö ja vitamiinipuutoksia. Joskus väitetään, että ihmisen elimistö tietää, mitä siltä puuttuu ja viestittää siitä tällaisten himojen kautta. Jos kurkussa on jotain, mitä kropastani puuttuu, niin kroppani kyllä tietää jotain, mitä minä ja nykyinen ravitsemustiede emme vielä tunnista. Höh.

Tummanpunaista ja räikeää rakkautta

Tämän päivän puutarhapuhti tuli käytettyä ruohonleikkuuseen. Kai se terveemmältä sujuisi sutjakammin. Meikäläisen tahti on lähinnä puoli tuntia töitä ja kaksi voimien keruuta. Oma pulmansa on myös siinä, että en tahdo kipeiden nivelieni ja kehnon lihaskuntoni vuoksi jaksaa kiskaista ruohonleikkuria käyntiin. 

No, joka tapauksessa sen jälkeen, kun huomasin, etteivät perennapenkkini näytä yhtään miltään, jos niitä ympäröi keltaisena kukkiva voikukkaketo, olen patistanut itseäni ahkerammin ruohonleikkuuhommiin. 

Pitkän heinän taa piiloutuneena oli hurmehappomarjakin kasvatellut ensimmäiset kukkansa. Yllättävän paljon tuntuu olevan tummanpunalehtisiä kasveja, joilla on keltaiset kukat: ripsialpi, pihakäenkaali, hurmehappomarja ja mitäs muita.. Minkähän värinen kukka mahtaa olla tuolla tummanpunaisella mehitähdellä.

Tämä penkki valmistui vasta myöhään viime kesänä. Olen sangen ylpeä itsestäni, kun kerrankin sain pysyttyä suunnitelmassa ja istutin siihen vain kolmea väriä perennoja: liilan ja pinkin eri sävyjä ja valkoisia.. tai luulin istuttaneeni.. Taimikasvatusvaiheessa tapahtui taas jonkinlainen kissakatastrofi, jonka seurauksena nimilaput katosivat ja niin sitten istutin jonkin pinkin sijaan tuonne palavaarakkautta...räikeintä mahdollista oranssinpunaista. 

Tämän kesän ajan ajattelin antaa armon käydä oikeudesta, mutta jos se näyttää tuolla niin kamalalta kuin arvaan, ei auta muu kuin kovettaa luontonsa ja kaivaa kukkaparka tunkiolle. Siirtämäänkään en oikein voi sitä ruveta, kun toisessa penkissä kasvaa sitä jo yllin kyllin. Onko teillä muilla vaikeuksia ottaa kasveja hengiltä? Minulle se on aina yhtä vaikeata.

Ihanaa. Sataa.

kutatyräkki ja keltaiset tulppaanit

Toukokuussa puutarhurin aika riehaantuu moninkertaiseen vauhtiin. Kaikki pitäisi ehtiä nyt ja heti. Myöhemmin kesällä on sitten aikaa köllötellä. Aikaahan tällaisella sairaseläkeläisellä olettaisi olevan moninkertaisesti normiväestöön verrattuna, mutta kun sitä kuluu huilaamiseen niin paljon, ei hommat aina oikein etene.

Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että tämän kesän jälkeen pitäisi suurimmat perustustyöt olla pulkassa. Ylläpitoon luulisi kuluvan huomattavasti vähemmän energiaa. (Miten naivia kuvitella, että tyytyisin mihinkään peruskylvöihin ja siistinä pitoon. Suurin osa puutarhapuuhailun viehätyksestähän syntyy juuri siitä, että saa suunnitella ja toteuttaa jotain uutta).

Välillä tuntuu, että tällä hetkellä meillä kasvaa joka penkissä lapio. Kunto on välillä niin huono, että työkalujen hakemiseen varastosta kuluisi ihan liikaa käytettävissä olevasta jaksusta. Siksi työvälineet pitää olla aina siinä, missä inspiraatio iskee.

Nyt alkoi sataa, enkä totisesti ollut harmissani, kun sain jättää totaalisesti villiintyneen kasvimaan esiin kaivamisen sikseen ja tulla sisälle bloggailemaan.

Meillä tehdään parhaillaan kylppäriremonttia ja piha on täynnä rakennusmiesten työkaluja, purkujätettä ja kaakelinpaloja. Onneksi on sentään muutama mukavan näköinen kukkapuska, joihin kääntää katseensa, kun juolavehnä ja remonttisotku ällöttää.

Helteisiä päiviä, tukahduttavia öitä

Tuntuu, että päivät ovat olleet jo viikkoja helteisiä ja yöt kuin tropiikissa. Viileät päivät paahteisten välissä eivät ehdi haihduttaa rakenteisiin varastoitunutta lämpöä. Sisällä talossa on ilma tukahduttava. Sydän ei tahdo jaksaa jatkuvaa hellettä.

Kissat ja koirat luikahtavat vähän väliä keittiössä avoinna olevasta ovesta kellariin vilvoittelemaan. Menisin itsekin, mutta olen jo pitkään ollut niin heikossa kunnossa, etten jaksa portaita sinne alas ja takaisin.

Verta on vuotanut sisuksista pian kolme viikkoa. Lääkäriin pitäisi mennä, mutta en tahdo. Olen niin lukuisia kertoja elämäni aikana hakenut apua turhaan. Mieluummin lojun omalla sohvallani puolitajuttomana kuin sairaalan ensiavussa tai osastolla, mistä ei ole vielä yhteenkään vaivoistani parantavaa hoitoa löytynyt.

Puutarhatöistä on turha nyt haaveillakaan, kun lapiokin painaa tonnin (uskokaa pois, kokeilin eilen) mutta haaveilenpa kuitenkin. Paljon taimia on vielä istuttamatta. Yksi uusi penkkikin pitäisi vielä tänä syksynä perustaa. Kesä kuluu pelottavan vikkelästi (mahtaakohan aika kulkea kesäkuukausina nopeammin kuin talvella. Siltä minusta ainakin tuntuu).

Kesäkurpitsoita kypsyy kassikaupalla. Onneksi mies vie niitä mielellään tuttaville. Omputkin alkavat punastella.

Posti toi tänään kaksi pulloa Frantsilan Nokkostippoja. Siunattu internetti! Ilman verkkokauppoja ei tällainen maaseutuasukas tuollaisia tuotteita ilman pitkää kaupunkireisua mistään saisi. Ne postin tuomat kirjatkin, joista hiljan mainitsin, ovat vielä päivittelemättä. Jaksaisinkohan napata kuvan ja postata niistä illalla..

Puolpaistetta ja puolikuntoisuutta

"Millaista säätä ne lupailee huomiseksi", kysyin puolisolta pari päivää sitten. "Sellasta puolpaistetta", vastasi mies tarkoittaen puolipilvistä.

Nyt ei kyllä ole puolivilvistä vaan taivas pyyhkiytyy vähän väliä aivan kirkkaaksi ja aurinko paistaa, kunnes parin tunnin päästä pilvet kiirehtivät takaisin roiskaisten kunnon kuuron kuivumisen alkuun päässeille pyykeille tai nurmikolle huilaamaan unohtuneelle ruohonleikkurille.

Tällainen sää on armollinen tautiselle. Eipähän tarvitse potea kovin suurta harmitusta tai huonoa omaatuntoa, kun sää ei ole otollinen puutarhassa puuhastelulle. Meikäläisestä ei ole moneen päivään ollut ruohonleikkuuhommiin, eikä juuri muuhunkaan. Veri pyrkii taas ulos molemmista päistä ja olo on niin hutera, että näytän naapureiden mielestä varmasti humalaiselta hoipperoidessani pitkin pihaa.

Veden ja lämmön vaikutuksesta kaikki kasvaa ihan kohisten. Muutama unikkokin on putkahtanut kuin tyhjästä ja auennut viime yön aikana. Kyssäkaaleja, kesäkurpitsoita, sokerihernettä ja härkäpapua on kohta niin paljon, että pitää alkaa miettiä säilöntätapoja.

Mies kävi eilen ostamassa puutarhaan kauniin uuden kapistuksen ja posti toi kaksi kivaa kirjaa, mutta niistä kirjoitan erilliset postaukset, kunhan kuvankäsittelyohjelma suostuu yhteistyöhön. Sillä(kin) on huono päivä.

Harmittaa, kun en älynnyt kylvää pinaattia. Kasvissyöjälle raudan saanti on muutenkin vähän kimurantti juttu - varsinkin, jos sattuu potemaan tämmöistä imeytymishäiriötä ja verenvuototaipumusta kuin minä (eikä vatsa kestä luontaistuotekaupankaan rautavalmisteita). Nokkonen on tietenkin hyvä, rautapitoinen ruokakasvi myös. Saisinkohan taivuteltua pääkokin nokkoslettujen tai nokkosfetapiirakan valmistukseen. Taidanpa kokeilla..

Kumma kukka ja liikaa retiisejä

Kukkapenkissä töröttää tuommoinen. En tiedä, mikä se on, kun hukkasin nimilapun. Alppiasteriltahan se näyttää ja kukkii selvästi aikaisemmin kuin elokuunasteri sun muut syysasterit, mutta kuuluuko tuon olla noin korkea? Se nimittäin rohjottaa jo vähintään puolimetrisenä puskana ja näyttää jatkavan venymistään.

Minulla on tänään syntymäpäivä. Vietän sitä yksin. Mies on jälleen useamman päivän työreissulla, vanhemmat kaukana ja siskolle sanoin, että juhlitaan sitten, kun mieskin on kotona ja olen itse hieman paremmassa kunnossa siivoamaan ja valmistamaan jotain tarjottavaa. Vointi on viime päivinä taas ollut kehnomman puoleinen.

Jääkaapissa ei ole mitään muuta hyvää kuin retiisejä ja niistä saan vatsani kipeäksi.Söin niitä silti äsken ison kourallisen. En jaksa välittää. . En jaksa nyt mitään muutakaan. Kipujen kanssa vielä jotenkin pärjää, mutta tämä jatkuva uupumus on sietämätöntä. Eilen nukuin melkein kellon ympäri ja aina vaan väsyttää. Onhan sille syynsä. Useampiakin, mutta enhän minä niille mitään mahda. Ei ole ollenkaan kivaa tämmöinen.

Allapäin auringossa

Eihän näin kauniina päivänä pitäisi kenenkään olla nuupallaan. Aurinko paistaa ja pitkästä aikaa on lämmin.


Ensimmäinen, siemenestä kasvattamani, vaalenpunainen idänunikkokin puhkesi kukkaan.
Pensaskurkut näyttävät ihan tyytyväisiltä purkkimajoitukseen..
Ailalta viime kesänä saamani sormustinkukat kukkivat kauniisti. Hämäkäkkikin tykkää.


Jostain syystä heräsin kuitenkin heti aamulla allapäin. Joka paikkaa särki ja lihakset olivat niin jäykät, etten meinannut päästä vuoteesta ylös. Koko eläminen tuntui taas kovin vaikealta, ylivoimaiselta ja tyhjänpäiväiseltä.

Mehiläisetkin ovat palanneet - tai sitten tuo on ihan uusi parvi..

Uudessa kohopenkissä taimet näyttävät kovin pikkuisilta ja suojattomita. Niille pitäisi saada ruohokatetta, mutta kun se peijakkaan ruohonleikkuri ei toimi..

Onneksi pari muuta kesäkurpitsaa saatiin ajoissa jo viime vuonna rakennettuun kohopenkkiin. Niiden luulisi ehtivän tuottaa satoa...

Niinpä niin. Se satoasia tässä taitaa syvällisemmässäkin mielessä meikäläistä askarruttaa. Elämä tuntuu tämmöisenä puolikuntoisena niin tarkoituksettomalta. Jos jostain hyödyllisestä jaksaisi joskus kiinnostuakin, niin voimia hyvien aikeiden toteuttamiseen ei löydy. Huokaus.

Slurps

Härkäpapua, tilliä, lehtipersiljaa, kähäräpersiljaa, palsternakkaa, jäävuorisalaattia ja talvivalkosipulia. Niitä on tähän mennessä jo tullut avomaalle kylvettyä ja istuteltua. Kyssäkaalin, mukulafenkolin, kesäkurpitsan, sokerimaissin, tomaatin ja pensaskurkun taimet varttuvat minikasvihuoneessa.

Porkkanat jätän tänä vuonna suosiolla kylvämättä. Alan viimeinkin oivaltaa, että sellaista ei kannata omassa pikku maassaan yrittää kasvattaa, mitä saa paljon parempilaatuisena ja edullisesti ruokakaupasta. Entistä huolellisemmin yritän myös miettiä mitä ja kuinka paljon meillä syödään, jotta ruokaa ei ainakaan menisi hukkaan - vaikka niin kauan kuin meillä on nuo lammas- ja kanamerkkiset jätemyllyt, siitä ei ole pelkoa.

Pensaspapua ja herneitä aion myös kylvää ja ehkä rucolaa sekä vähän mangoldia..

Tänään saatiin viimein muutama sadekuuro. Melkein saattoi kuulla kuivan maan sanovan slurps, kun se imaisi janoisena pisarat uumeniinsa.

Taimia riittää vieläkin koulittavaksi, mutta kissoilta ja koiranpennulta turvassa olevaa tilaa ei löydy enää mistään.

Noita punaisia orvokkeja kylvin tänäkin vuonna. Samoin sysimustia, joita kasvatin myös viime vuonna siemenestä. Kuvaa mustasta en vaan tähä hätään löytänyt.

Mistähän löytyisi ylimääräinen satsi voimaa ja sisua. Pitäisi perustaa vielä yksi uusi perennapenkki ja puhdistaa kasvimaasta vielä yksi lohko rikkaruohoista. Sateella tämän akan saranat vaan ruostuvat entistä kurjempaan kuntoon ja joka paikkaa särkee.

Vappukukka

Eilen kylvin pioniunikoita, tuon kuvassa näkyvän jälkeläisiä. Se on suosikkikukkani vuodesta toiseen, kasvuolojen suhteen vaatimaton ja kaunis kaikissa ikävaiheissaan..

Eilen kaivoin myös noin neliön kuopan ja perustin siihen lipstikalle uuden penkin. Enempää ei tarvittu. Tänään ei näköjään meillä puutarhatöissä työn juhlaa vietetä - ei edes kipulääkkeiden voimalla.

Ehkä taimien koulimista sentään voisi lämpimällä seinustalla kokeilla. Aurinko onneksi paistaa, vaikka tuulee koleasti.

Esikasvatettavia on kertynyt taas tolkuttoman paljon. Vihanneksista uutuutena aion kokeilla sokerimaissia ja mukulafenkolia. Maissintaimet ovat jo hyvässä kasvussa. Fenkolin kylvin vasta toissapäivänä. Pensaskurkkuakin kokeilen ruukuissa tänä vuonna. Taimet ovat kyllä tulollaan, vaan missä mahtaa viipyä se kasvihuone..

Uusi alku

Kanttorilan puutarhassa -blogi oli vähän aikaa telakalla. Piti tuumata tuleeko tästä mitään, kun en minä osaa ottaa tasokkaita valokuvia, eikä puutarhassani ole mitään sellaista esiteltävää, jota ei löytyisi muilta aiheesta kiinnostuneilta paljon näyttävämpänä ja paremmin hoidettuna.

Kuluneen talven aikana terveyteni on romahtanut ennennäkemättömään aallonpohjaan. Käsiä, selkää ja polviniveliä runtelee ilmeisesti jokin uusi sairaus entisten lisäksi. Se vaikuttaa väistämättä myös puutarhatöihin.

Nurmikko on edelleen haravoimatta ja mullan kuskaamisesta kottikärryillä voi vain haaveilla, kun pelkkä käveleminenkin on yhtä työtä ja tuskaa.

Viime kesänä istutetut perennat ja sipulikukat kurkistelevat kuitenkin iloisesti roskaisesta mullasta. Runsasluminen talvi oli lempeä kukille. Jospa tämä tästä vielä kesäksi muuttuu - tavalla ja toisella...edes sillä toisella.

Jatkan tätä blogia sellaisena kuin jaksan. Toteutan pienempiä projekteja kuin olin haaveillut, mutta iloitsen siitä, mistä voin. Ihmeen paljonhan puutarha antaa, vaikkei sitä jaksaisi kunnolla hoitaakaan.

Palsternakat ja kahta lajia persiljaa olen sentään jo kylvänyt avomaalle ja ikkunalaudat ovat täynnä taimia. Kasvihuonekin on tilattu. Sitä odotellaan saapuvaksi ihan lähipäivinä. Eri asia on sitten se, kuka sen meillä pystyttää..

Sun puussas on mätiä omppuja

Aina tuota bannerin kuvaa katsoessani huomioni kiinnittyy noihin muumiotautisiin hedelmiin. Olisi tuolta kansioista toki kauniimpiakin kuvia löytynyt, mutta tuossa potretissa on epätarkkuudestaan ja noista ruskeista ompuistaan huolimatta...tai ehkä juuri niistä johtuen..jotain, mikä minua miellyttää.

Itse puu on todennäköisesti sitruunaomena, vanha lajike, jota joku on Suomessa ryhtynyt Facebook-kampanjan kautta elvyttämäänkin. Hedelmät ovat suuria ja selvästi sitruksen makuisia. Puu on korkeasta iästään kaunismuotoinen ja hyväkuntoinen. Valitettavasti vaan näköjään muumiotaudille altis.

Samastun vahvasti tuohon puuhun. Muumiotauti on tainnut iskeä minuunkin suhteellisen varhaisella iällä. Mätiä omppuja, eli kaikenlaisia kremppoja ja sairauksia alkoi ilmaantua jo vähän yli kaksikymppisenä ja jo nelikymppisenä kroppani oli kypsä eläkkeelle...Mieli tosin ei.

Työelämästä pois jääminen on ollut minulle pitkä ja raskas luopumisprosessi, josta en ole kunnolla päässyt yli vieläkään. Puutarhanhoito harrastuksena ja elämäntapana on auttanut minua monin tavoin. Se auttaa pitämään yllä kaiken aikaa rapistuvaa kuntoa ja toimintakykyä, kohottaa mielialaa, rauhoittaa ja tuottaa esteettisiä elämyksiä.

Edellisen kodin puutarha pääsi viimeisinä vuosina pahasti rapistumaan. Rikkaruohot valtasivat takaisin kaiken, minkä olin kovalla työllä toistakymmentä vuotta aiemmin esiin raivannut. Rähjääntynyt, villiintynyt puutarha oli surullinen näky , symbolinen muistutus kaikista epäonnistumisistani ja murskaantuneista toiveista.

Nyt on ollut ihanaa aloittaa uudessa kodissa uutta puutarhaa. Perusrakenteet puineen ja pensaineen ovat olemassa, mutta muuta valmista tai edes raivattavaa ei juuri ollut.

Tällä hetkellä puutarha on minulle yksi keskeisin mielekkyyden kokemuksen lähde.

Kyllä, puussani on paljon mätiä omppuja, mutta enemmän on sentään niitä kauniin vihreitä, kuulaankirpeitä, hyvältä maistuvia ja kauniita.