GRRRRRR..

Jos tapanani olisi ( julkisesti) kiroilla, nyt kyllä pärähtäisi iso ärräpää. Pari tuntia sitten pesin ne kauan odotelleet matot ja hehkutin poutapäivän ihanuutta. Nyt ulkona SATAA!

Itken, potkin ja kiukkuan

Nyt kyllä pukkaa primitiivireaktiota. Heittäytyisin tantereelle itkemään ja potkimaan, jos arvelisin siitä olevan edes himppasen hyötyä, mutta eipä taida olla.  Sitäpaitsi, ainakin pihamaalla, tanner on valtavia vesilätäköitä täynnä. Tyydyn siis tämmöiseen virtuaalikiukutteluun.

Sääkarttoja katsoessa näkyy kaikkialla muualla Suomessa ihan kohtuullisia ilmoja. Meidän talomme päälle parkkeerasi massiivinen sadepilvi jo muutama päivä sitten ja samanlaista lupailee ennuste seuraavaksi viideksi vuorokaudeksi.

Hyvästi mattopyykki (jolle olen odotellut sopivia säitä koko kesän). Aukeamatta taitavat jäädä myös monet kukat ja jo auenneet liiskautuvat märäksi mössöksi rankoissa sateissa. Tuo kuvan daalia ehti aukaista yhden nupun. Muut taitavat mädäntyä ennen kuin aukeavat.

Paskan marjat tämmöistä kesää. Kehnonpuoleinen se oli ja sitten loppui. Tahdon uusinnan parempien säiden kera ja heti!

Ei aina saa mitä tilaa

 Elämässä ei todellakaan jokainen saa sitä mitä tilaa. Väittäköön yltiöpositiivisuuden airuet mitä lystäävät. Ei saa ihmisparka sitä mitä tilaa myöskään taimistolla tai nettikaupassa, säästä puhumattakaan.

Tuohon ylimpään yllätyksen olen silti tyytyväinen. Luulin kylväneeni valkoista narsissitupakkaa, mutta punaisia koristetupakoita niistä siemenistä tuli. Huomattavasti miellyttävämpi ylläri kuin se, ettei Blomqvistin taimistolta kerrottuna kurjenkellona ostamani kasvi teekään kerrottuja kukkia vaan ihan tavallisia sinisiä. Eikä virolaisesta siemenkaupasta tilaamissani siemenpusseissa ollut kuin muutama siemen kussakin ja nekin itivät huonosti. Plääh.

Nyt, kun viimein sain hankituksi kaksi suurta vesitynnyriä, näyttää siltä, ettei niitä tarvitakaan. Kaksi kahdensadan litran saavia on jo täynnä vettä ja taivaalta ryöpsähtää vähän väliä lisää.

Luultavasti yksi onnellisen elämän avaintaidoista (ainakin minun kohdallani. Me ihmisethän olemme niin yksilöllisiä, että yleistyksiä on syytä välttää) on se, ettei kannata odottaa juuri mitään: ei aurinkoista kesää, ei sitä, että se, mikä on onnistunut aiempina vuosina, onnistuu nytkin. Ei edes sitä, että ihmiset pitävät sen, minkä lupaavat. 

Kun ei odota, ei pety, eikä pettymyksen käsittelyyn kulu energiaa. Jos taas saa jotain hyvää, mitä ei osannut odottaa, voi vain vilpittömästi iloita ja ammentaa siitä energiaa...

Toisinkin voi tietysti elää, mutta luulen, että tämä sopisi minulle.

 Uusissa led- lyhdyissäni on kuva, jota luulin ensin hyttyseksi ja ihmettelin, pitääkö niitä nyt lyhdyn lasiinkin laittaa. Inisee niitä riittävästi ilmassakin..., mutta sudenkorentojahan nuo ovat, kun hoksasin tarkemmin katsoa. Sellaistakin voi tietysti sattua, että asiat osoittautuvat aivan muuksi kuin ensisilmäyksellä näyttävät. Pitää vain rauhoittua, antaa tunnekuohun laantua ja arvioida asia uudelleen.

Tykkään kissoista ja muista pörröturkeista ihan tavattomasti. Asuuhan meillä sisällä talossa peräti viisi kissaa ja kolme koiraa. Pihamaalla mellastaakin sitten naapurin kissat. Se olisi muuten ihan ok, mutta kun ne ryökäleet tappavat pikkulintuja. Tässä yksi villin näköinen peto päättäväisesti askeltamassa kohti lintulautaa. Ei piitannut vähääkään motkotuksestani ja kehotuksista kömpiä takaisin omalle pihalleen.

Ininää

 Ensin sitä odottaa hartaasti koko pitkän talven. Suunnittelee, mitä kaikkea tehdään sitten, kun viimeinkin tarkenee, eikä tarvitse tehdä lumitöitä. Ei tule mieleenkään, ettei kesälläkään harmeja puutu: sataa väärään aikaan, tai ei sada ollenkaan. On liian kuuma tai kylmä ja ne pahuksen itikat!

 Joitakin ne eivät kuulemma haittaa. Aviomies kuuluu yleensä sellaisiin, mutta nyt niitä on, ainakin täällä meidän paikkakunnalla, niin valtavasti, että häntäkin jo häiritsee ja minä olen ajautumassa niiden inisijöiden kanssa hulluuden partaalle. 

Ei auta karkotteet tai paksu, vaalea vaatetus. Kitkemisen sijaan pyörin kasvimaalla kuin tuulimylly. Huitomisesta huolimatta ne löytävät jostain suojattoman kohdan ja iskevät kärsänsä siihen kuin hoitaja neulansa potilaan kankkuun.

Olen kuullut, että hyttyset valitsisivat mieluummin hyvää verta kuin aneemikon laihaa litkua. Ei päde meillä. Minun lantrattua suonensisältöäni ne janoavat, vaikka Aviomiehen veri on paljon parempaa. Inhottavaa olla näin hyvän makuinen!

Talviunille

Voi rähmä. Tietokoneeni meni rikki. En pääse sillä nettiin, enkä käsiksi tallentamiini kuviin. Tätä naputtelen puolison koneella.

Olisin niin halunnut siirtää tänne muun muassa Viannalta saamani tunnustusnapin. Nyt pitää vaan odottaa, että ongelma jotenkin ratkeaa. Yleensä puoliso näihin pulmiin aina jotain keksii.

Jos tahdot, niin käy sillä aikaa kurkkaamassa uutta blogiani, johon löydät linkin tuosta sivupalkista. Talviunille on aika siirtyä sitten, kun Kanttorilan puutarha vetäytyy hangen alle lepoon. Vielä ei onneksi näy edes keltaisia lehtiä puissa. Satoa kypsyy kuitenkin korjattavaksi hurjaa vauhtia. Tänään sataa, mutta ehkä huomenna on parempi sää nostaa valkosipulit ja kyssäkaalit maasta.

Laiska ruohonleikkuri ja kehno nettikauppa

Lampaita sanotaan ahneiksi. Läheisriippuvaisia ne ainakin ovat. Pistin tuon karvaisen ruohonleikkurin liekaan omenapuun juurelle, kun sieltä on moottorikäyttöisellä leikkurilla niin hankala päristellä. Laiskasti se söi ja päästi heti pahan äläkän, kun keinoemo katosi näkyvistä.

Kun siitä helmikuussa tilaamastani kasvihuoneesta ei ole vieläkään kuulunut mitään, pistin kiukkuisen sähköpostin menemään ja pyysin palauttamaan maksamani summan (neljä kuukautta korotonta lainaa riittää minun mielestäni mokomalle hulttiofirmalle), ellei heillä ole mahdollisuutta toimittaa sitä tämän viikon loppuun mennessä.

Helmikuusta toukokuun alkuun odottelin kiltisti. Sitten pistin ystävällisen tiedusteluviestin. Nyt en enää ollut ystävällinen. En käsitä, miksi moisesta viiveestä ei viitsitä edes ilmoittaa jo maksaneelle asiakkaalle, eikä tarjota esimerkiksi vaihtoehtoista tuotetta tilalle.

Vastaus sentään tuli nopeasti. Kasvihuone on kuulemma eilen lähetetty (Salosta). En usko ennen kuin näen. PAH.

Lelut patterin takana

Sekä kuvainnollisesti, että konkreettisesti tällä tädillä on nyt kaikki kivat lelut patterin takana.

Puoliso kasasi jo syksyllä aimo röykkiön romua ulkorakennuksessa sellaisen kaapin eteen, jonne olin säilönyt pihakoristeet, taimikasvatusruukut ja työkalut kanttauslapiosta talikkoon.

Pyynnöistä, anomuksista ja lievästä kiukuttelusta huolimatta se kasa kaapin edessä on vain kasvanut, eikä minulla riitä voimat niiden laatikoiden, rakennusjätteen ja muun ryönän siirtämiseen.

Kun nyt olen niin kehnossa kunnossa, etten oikein jaksa kärrätä multaa (Yksi lapio ja kottikärryt minulla sentään on käytössäni) olisi kiva levitellä vaikka ne koristeet paikoilleen ympäri pihaa, mutta ei...

Miksiköhän semmoiset puuhat tuntuvat aina houkuttelevimmilta, joihin ei juuri nyt ole pääsyä?