Paskamarja ja muita istutettavia

Ritarinkannus

Jossain vaiheessa kesää meikäläiseen iskee yleensä kyllääntyminen ja tappiomieliala. Tavallisimmin se pukkaa päälle muutaman päivän sadejakson jälkeen, kun rikkaruohot ovat veden tulosta innostuneena roihahtaneet kasvuun ja puutarhuri itse on kosteuden riehaannuttamine fibromyalgiakipuineen kipeä ja jäykkä kuin haravan varsi. 

Tänä vuonna sitä fiilistä ei jostain syystä ole vielä tullut. Olisikohan syynä se, että kesää joutui odottelemaan niin pitkään. Vieläkin tuntuu, että eihän tämä nyt vielä voi olla lopun alkua, kun vasta päästiin vauhtiin.

Tänään pitäisi istuttaa pari Last Tango -ruusupensasta....kunhan keksin, mistä löydän voimat kuopan kaivuuseen. Terttuseljallekin pitäisi etsiä paikka. Pelastin sen viisitoista senttiä pitkänä taimena, keväällä, vanhempien uuden kodin rutikuivasta kivikkopenkistä. Nyt se on puolimetrinen pensas ja kun eilen näin vanhempien naapurissa, kuinka kaunis se on marjaterttuineen, tuli kiire etsiä sille tontilta oikein edustava paikka. Sitten kasvaa meidänkin pihalla ihka oikea paskamarja.

Tässä ja nyt

Rusopajuangervo

Iltahelokki

 Kerrankin on helppoa elää tässä ja nyt. Juuri nyt tuntuu siltä, että kesä on kukkeimmillaan. Tekee mieli hengittää sisään tätä valoa, lämpöä. värejä ja tuoksuja. Kesä se on koleampikin kesä ja luultavasti me olemme tällä paikkakunnalla välttyneet enimmiltä sateilta. Hiekkainen maa ja kohopenkit (meillä KAIKKI kasvaa kohopenkeissä, hiekkamaassa ja mäen  päällä) sopivat myös näihin säihin.

Suklaakirsikka

 Joka päivä ilmaantuu puutarhaan uusia yllätyksiä. Tuota Iltahelokkia en ollut hoksannut ennen kuin aviomies näytti siitä eilen kuvan.

Vuosi sitten istutettu suklaakirsikka on tehnyt yhden hedelmän. Sitä on varjeltu kuin kruununjalokiveä muun muassa ympäröimällä koko pieni pensas verkolla. Arvatkaas heittäydynkö aggressiiviseksi, jos rastaat varotoimista huolimatta ehtivät nokkia sen parempiin suihin ennen minua.

 

 Nurmikossa kasvaa ruusujuurta. Edellisinä kesinä aviomies on estoyrityksistäni huolimatta armotta parturoinut kukanalut ruohonleikkurilla. Tänä vuonna olen saanut muutaman pelastettua pystyttämällä niiden viereen varoituskepppejä.

Kukkapenkissä aukesi eilen sekä ystävältäni Ailalta saatu tummansininen päivänsini että viheliäinen maanvaiva karhunköynnös. Kauniita ovat molemmat, mutta toisesta toivoisin silti pääseväni eroon.

Yöllä

Yöllä puutarhassa on aivan omanlaisensa tunnelma. Monet kukat tuoksuvat erityisen voimakkaasti. Esimerkiksi tuo Jasmike.

Köynnösruusu John Cabot selvisi, ihme kyllä, taas yhdestä talvesta ja jäniksistä, jotka söivät sen versot tyngiksi.

Iltahämärässä jopa Tarha-alpi ja Vuohenkello näyttävät kaikkea muuta kuin arkisilta..

Eikä yöllä kukaan odota minunkaan päristelevän ruohonleikkuria, eikä kitkevän rikkaruohoja. Jos ei niitä iljettäviä, iniseviä verenimijöitä olisi yöaikaan vielä enemmän kuin päivän helteissä, yö olisi puutarhassa parasta aikaa.

Pensaanvieroksuja

Joku aikaisemmista Kanttorilan asukkaista on mitä ilmeisimmin pitänyt puskista. Minä en. Ennen tänne muuttoa olin varsinainen pensaanvieroksuja. Nyt alan sentään hieman arvostaa niiden merkitystä puutarhan struktuurin (hahmon, muodon, korkeuserojen? Mikä lienee asiallinen ilmaisu?) antajana.

Syreenien ja siperianhernepensasaidan lisäksi pihaa hallitsee nämä kahdessa yläkuvassa näkyvät angervot. Alemman kuvittelen tunnistaneeni rusopajuangervoksi ja siitä jo melkein tykkään - varsinkin, kun se tarjoaa mukavasti tukea siellä täällä pihan seinustoilla villinä kasvaville vadelmille, joista löytyy loppukesällä herkullisia marjoja.

Alimmaisen kuvan pensas on päässyt suosiooni tuoksumalla ihanasti erityisesti iltaisin. Noiden kukkien ja sen tuoksun perusteella joku tunnisti sen jasmikkeeksi, mutta käsittääkseni niitäkin on montaa eri lajia, eikä minulla ole aavistustakaan, mikä niistä se voisi olla. Korkea se joka tapauksessa on, vähintään kolme metriä.

Monsteriraparperi ja tuoksuva puu

Tämän talon pihalla kasvaa valtavan korkeita syreenipensaita ja kohtuuttoman paljon raparperia. Raparperikasvustoa olemme jo pienentäneet. Ehkä siitä huolestuneena jäljelle jätetty puska on tänä keväänä riehaantunut ennennäkemättömään kasvuun. Kukatkin ovat niin korkeita, että ulottuvat pääni korkeudelle.

Eihän se ruma kasvi ole. Nuo hurjan kokoiset kukinnotkin ovat oikeastaan aika koristeellisia. Harmittaa vaan, kun se vie niin paljon tilaa, enkä pysty juurikaan syömään raparperiruokia. Sisuskaluille se on liian hapanta.

Syreeneissäkin on tänä keväänä poikkeuksellisen paljon kukkia. Tuoksu on huumaava ja tuo mieleen lapsuuden kesät mummolassa.

Tänään oltiin ahkeria. Mies intoutui korjaamaan romahtaneen rännin ja auttoi kasvimaan kääntämisessä. Vielä tänään en uskalla kesäkurpitsoita ulos istuttaa. Säätiedotus lupaili nimittäin näille seuduille ensi yöksi hallaa. Huomisesta pitäisi kuitenkin alkaa helteiset päivät ja lämpimät yöt. Sitten pääsevät kaikki loputkin taimet penkkiin kasvamaan.