Kukkapenkissä maa-artisokkaa

Yksi tämän puutarhasta bloggaamisen hauskimpia puolia on se, että tänne tallennetuista kuvista on itse helppo nähdä, miten kaikki muuttuu ja kasvaa. Tällä hetkellä minua ilahduttaa ja lohduttaa suunnattomasti se, että saamattomuudestani, voimattomuudestani ja rauhnaisuudestani huolimatta tämä puutarha kasvaa, runsastuu ja kukkii.

Tuossa romun täyttämien entisten lietekaivojen peitoksi rakennetussa penkissäni kukkii vasta neljäsosa sinne istuttamistani taimista. Silti se näyttää jo rehevältä. Erityisesti iloitsen noista takimmaisina kohoavista maa-artisokista. Vaikka ne eivät ehtisikään suht varjoisassa paikassa kukkia, korkeine, yllättävän hyvin pystyssä pysyvine varsineen, ne tarjoavat mukavan, lehtevän taustan muille kasveille.

Mukulat taidan tosin tänä syksynä jättää nostamatta. Jos ne eivät päädy myyrien ruuaksi, ne säilyvät parhaiten talven yli maassa ja ensi keväänä ajattelin levitellä niitä useampaan paikkaan.

Neljä vihreätä seinää

Kanttorilan puutarhaa ympäröi neljä vihreää seinää. Tänään olen ollut siitä iloisempi kuin koskaan aikaisemmin. Paikkakunnalla on nimittäin meneillään lasten pesäpallotapahtuma, joka kestää useamman päivän. Veret seisauttava kirkuna kuuluu läheisiltä urheilukentiltä aamusta iltaan. 2000 kisavierasta 3500:n asukkaan paikkakunnalla saa aikaan melkoisesti meteliä ja ruuhkaa. Mitään ei onneksi näy, kun pihaa suojaa näin kesäaikaan lehtevät puut ja pensaat..


Kolmion muotoisen tontin kärjessä on näkösuojana vihreä ulkorakennus..

Kadun puoleisella rajalla kasvaa siperianhernepensasaita. Tähän saakka sitä on leikattu, mutta vastedes se saa minun puolestani vapaasti kasvaa.

Villinä ja vapaana on vuosikymmenet rehottanut myös talon suuntainen kuusiaita. Ylikasvaneena se tietenkin varjostaa, mutta myös suojaa rakennusta tuulilta ja varastoi lämpöä hedelmäpuiden iloksi.

Ainoa harmi kaltaiseni metsänpeikon kannalta on läntinen naapuri, jonka rakennukset ovat kauan sitten olleet samaa pihapiiriä. Siksi vanha päärakennuskin on kiusallisen lähellä meidän taloamme (tosin eiliset vieraamme totesivat, että kaupunkilaisten mittapuulla tilaa on ruhtinaallisesti). Itse silti odotan hartaasti aikaa, jolloin tuo hitaasti kohoava kasvihuoneemme peittää näkymän naapurin pihakeinuun ja pääsen muutenkin kunnostamaan tuota reunaa pihasta. Se onkin ainoa suunta, jonne en ole pykännyt edes perennapenkkiä.

Aikainen talvi

Lumi tuli tänä vuonna aikaisin. Kovia pakkasiakin on ollut jo toista viikkoa. Melko epätavallista tähän aikaan vuodesta..

Yllättävän lumentulon vuoksi monet syyspuuhat jäivät puutarhassa puolitiehen. Omenoitakin jäätyi puiden juurelle maahan kiinni. Niitä ovat nyt mustarastaat ja pupujussit käyneet lumen alta kaivelemassa.

Yksi koivu saatiin pihasta kaadettua. Siitä tuli polttopuun lisäksi aineksia risukransseihin ja ennen kaikkea pihaan lisää valoa ja tilaa uudelle kukkapenkille.

Koska suurin osa perennapenkeistä perustettiin vasta viime kesänä, kaikki kukat eivät ehtineet kukkia. Komeamaksaruoho jäi lumen alle melkein auenneena..

Juuri ennen paukkupakkasten alkua saatiin ulkorakennukseen uudet ikkunat. Navetan ilme kirkastui kertaheitolla ja voin jo sieluni silmin nähdä auringonkukat ja salkoruusun taimet, joita aion seinustalle ensi kesänä istuttaa. Tänä kesänä laitoin siihen kasvamaan tuoksuköynnöskuusaman ja kultapallon.

Enää pari kuukautta ja sitten voi jo ryhtyä aloittelemaan ensimmäisten esikasvatettavien taimikasvatusta. Jee...

Pala kerrallaan

Hommia on tosiaan tullut paiskittua pala kerrallaan. Yläkuvan elokuussa kuvattu mehikasvipenkki näytti kesäkuussa vastaperustettuna tältä:
Alkukesästä ulkorakennuksen päädylle tuotiin kuorma multaa. Sitä kärräsin pitkin kesää ympäri pihaa. Yhteensä 8 erillistä kukkapenkkiä ja kasvimaa tuli laitettua alulle. Kaikkia varten en lainkaan rikkonut maan pintaa, vaan asettelin pahvia vanhan nurmen peitoksi ja multakerroksen siihen päälle.

Mitään syvämultaista penkkiä sillä tavoin ei tietenkään aikaan saada, mutta pienille sipulikukille ja mehikasveille uskon tuollaisenkin kasvualustan riittävän. Ensi kesänä sen varmasti jo näkee kannattiko.

Kun voimia on vähän ja yksin pitää puurtaa, kyseenalaisiakin luovia ratkaisuja tekee mieli kokeilla. Oma pihani ei myöskään koskaan ole ollut, eikä tule olemaan tip top viimeistelty jokaista ruohonkortta myöten. Puolivilli Cottage Garden -tyyppinen ratkaisu miellyttää eniten minun silmääni ja sopii myös temperamentilleni parhaiten.

Navetanpäädylle pykäsin, kahden vanhan likakaivon peitoksi, ihan loppukesästä suurehkon penkin, joka tuossa kuvassa on vasta vaiheessa. Kaivojen ja paksun multakerroksen ansiosta sain siitä mielestäni mukavalla tavalla monikerroksisen. Kuvasta ei ehkä kunnolla näe, mutta tasot kiertävät ikään kuin spiraalina niin, että korkein kohta on oikealla edessä.

Syyskuulla kunnostin vielä etualalla näkyvää maata tarkkarajaisemmaksi ja istutin siihen sipulikukkia. Niiden sekaan yritän ensi kesänä saada yksivuotisia kesäkukkia peittämään lakastuvat lehdet ja varret.

Kasvimaan rakentamisessa tehtiin myös radikaali kokeilu. Edellisessä kodissa puutarhanhoito oli monta vuotta miehen ja minun yhteinen juttu. Nyt hänellä ei enää ole siihen aikaa ja kiinnostusta.

Yhden kohopenkin pohjan hän kuitenkin kaivoi "kaikkien taiteen sääntöjen mukaan" ja kärräsi kerrokset paikoilleen lampolan lantaa myöten.

Muut kaksi tänä kesänä rakennettua penkkiä kasasin sitten rohkeasti vanhan nurmen päälle. Tänä kesänä ne antoivat hyvän sadon, mutta saa nähdä onko keväällä jo valtava rikkaruohokasvusto riesana.

Pitkän, leikatun pensasaidan oksista saisin ainesta vielä ainakin yhteen uuteen kohopenkkiin. Mistähän vaan löytyisi voimia viimeiseen ponnistukseen ennen puutarhan talvikuntoon siivoamista..

Alussa oli..

Alussa oli valtavasti raparperia, liian monta tukkoa ruohosipulia ja kolme ruohottunutta perennapenkkiä.

Oli myös kahdeksan ihanaa, mutta sangen ränsistynyttä, ikivanhaa, omenapuuta, joiden kuolleita oksia emme ole vieläkään saaneet sahattua pois, mutta upeasti ne keväällä kukkivat ja kantoivat syksyllä hedelmää.

Kasvimaata oli valmiina muutaman neliön ruohottunut palanen. Siinä muistan kasvaneen pääasiassa kukkia, salaattia ja tilliä, kun kävimme taloa kesällä 2009 katsomassa.

Koko kesän 2010 on raihnainen emäntä huhkinut sen, minkä vaivoiltaan jaksaa. Sekä itse työ että lopputulos on tuottanut paljon iloa.

Tämän blogin tarkoitus onkin ensinnäkin olla puutarhapäiväkirjana, josta voin tarkistaa, mitä milloinkin on tullut tehtyä ja suunniteltua.

Toisekseen haluan yrittää kirjata ylös sekä kasveista oppimiani asioita, että ajatuksia, joita puutarhanhoito minussa herättää... ja niitä ei olekaan ihan vähän. Siksi tämän blogin päädyinkin perustamaan, kun puutarha-asiat tunkevat rönsynsä kaikkiin muihinkin blogeihini, vaikka helpompaa olisi sekä lukijoilla että itsellä, jos kukin aihepiiri löytyisi omilta sivuiltaan.