Punaista ja valkoista

Eilen köröteltiin Aviomiehen kanssa naapurikaupunkiin ostoksille. Mukana oli valmiiksi kirjoitettu kauppalappu, mutta silti unohdin ostaa melkein kaiken tarpeellisen, minkä olin muistiin raapustanut (en vaivautunut kaivamaan sitä listaa laukun pohjalta, kun oli muka liikaa tavaraa päällä). Tuommoinen pikku-ukko kauppakassiin sen sijaan oli tarjouskorista kiivennyt. Ilme sopii tilanteeseen oikein hyvin.

Tämän nimeä olen kysellyt, vaan ei se ole kertonut. Saman mallinen kuin Black Barlow, mutta punaisempi. Tunnistaako joku?

Hopeahärkki

Hopeahärkki leviää kuin tauti, mutta levitköön. Kaunishan se on ja tärkeä minulle myös siksi, että se on peräisin miehen lapsuuden perheen siirtolapuutarhapalstalta.

Juhannusruusu ei meillä ehtinyt aueta juhannukseksi. Ei se mitään. Kerkiäähän tässä..

Korallikeijunkukan kukat ovat pikkuriikkiset, mutta silti jotenkin kiehtovat...
Alemman kuvan punapäivänkakkarassa on hauska "värivirhe". Ihan kuin olisi Luojalta pensseli lipsahtanut ja yhteen terälehteen tullut tummempi ralliraita.

Siltä kauppareissulta kotiin palaillessa pysähdyimme metsäautotielle tuulettamaan kolmea koiraamme (Usmasta, Seitasta ja Ainusta kertovat jutut löytyvät Suklaamurusta ja Kermakaramellista. Tekee mieli mainita se erikseen, kun kuulemma monet luulevat sitä ruokablogiksi)

Taivas lupaili sadetta, mutta näky oli huikaiseva, kun laajalla suolla kasvoi silmänkantamattomiin suopursua ja tuulessa heiluvaa, pörröistä, suovillaa. Tuommoisen kun saisi takapihalleen ;D

...

Punapäivänkakkara eli punapietaryrtti

toinen punapäivänkakkara

Punapäivänkakkara - siinäpä kukka meikäläisen mieleen. Ei kaipaa paapomista. Kestää kuivuutta ja puutarhurin kehnompia päiviä.

Jaloakileija Black Barlow

Black Barlow't kukkivat toista kesää. Ovat nyt, ilmeisesti, kasvaneet täyteen korkeuteensa...

Amerikanvuokko

.. toisin kuin tuo kuivalla paikalla aivan kääpiöksi jäänyt amerikanvuokko (perenna), joita kasvattelin viime kesänä siemenistä.

Joskus käy kasvien vaellusreiteillä hyväkin tuuri.  Black Beauty - orvokit ja aniliinit bellikset ovat hakeutuneet toistensa seuraan ihan itsenäisesti. Onnistunut värivalinta, minun mielestäni.

Tänä kesänä ei ole helle liiemmin hellinyt. Nytkin taitaa kohta sataa ja lämpötila yltää tuskin kuuteentoista. Toisaalta tällainen sää on erinomainen puutarhatöissä huhkimiselle. Eipä tule hiki, eikä auringonpistos. Eilen aloittamaani mattojen pyykkäystä (tapa sekin viettää Juhannusta;) ei silti tee mieli näillä lämpöasteilla jatkaa. On meinaan vesi sen verran kylmää..

Sinistä ja oranssia

Vuorikaunokki

Edellisestä kodista toin mukanani vuorikaunokin, koska se oli tärkeä muisto ystävästä, jolta olin sen saanut. Viime kesänä, eräältä kotipuutarhurilta ostamani hämyvuokon taimen mukana salamatkusti myös vuorikaunokki. Hämmästyin kovin, kun se aukaisi kukkansa ja osoittautui liilaksi. Olen luullut, että kaikki vuorikaunokit ovat sinisiä.

Sekin tässä puutarhaharrastuksessa on hauskaa, että uutta opittavaa riittää rajattomasti.

Vuorikaunokki

Espanjanunikko

 Viime keväänä kasvatin ensimmäistä kertaa espanjanunikoita siemenistä. Ne ehtivät kukkaan vasta elokuun lopulla ja sade riepotteli ne heti kurjan näköisiksi. Nyt vasta pääsin näkemään, miten kauniita ne ovat kerrottuine kukkineen.

 Tämän sinisen kaunottaren sain ystävältäni Ailalta. Jos joku tietää sille muun nimen, niin olisin kiitollinen, jos kertoisi. Rohtoraunioyrtiksi minä olen sitä sanonut, mutta voihan se olla Ruotsinraunioyrttikin ja ties mikä muu..

Saksankurjenmiekka

 Kurjenmiekalla meni lippa silmille eilisissä sateissa..

Johnson's Blue

Lisää kuvateksti

Idänunikot kukkivat valitettavan lyhyen ajan, mutta ovat onneksi kauniita kaikissa kasvuvaiheissaan...

Ruskopäivänlilja

Niitä ja näitä ruskopäivänliljoja hehkui meikäläisen lapsuudessa kaikkien naapurintätien kukkapenkeissä. Samoin kuin illakkoa, joka suorastaan villiintyi pihasta toiseen. Silloin perennojen siementaimia saattoi putkahdella jopa jalkakäytävän reunaan. Läheskään kaikki jalkakäytävät kun eivät olleet asfaltoituja. Hiekkaan oli helppo juurtua ja kukkia puski joskus jopa mukulakivien välistä..ja lapsuuden kesät olivat tietenkin aina aurinkoisia ja lämpimiä. Niinhän se menee, kun aika kultaa muistot.

Palttoonnappi ja köynnösyllätyksiä

Keisarinelämänlanka

Joka aamu, tähän aikaan vuodesta, on päästävä puutarhakierrokselle tarkastamaan, mitä yön aikana on tapahtunut. Tänä aamuna, heti portailla, odotti suloinen, vaaleanpunainen yllätys. Siskon kasvattelema keisarinelämänlanka oli leväyttänyt vaaleanpunaisen rimpsumekkonsa ihailtavaksi

Kärhö Albina Plena

Johnson's Blue

Toinen ylläri odotteli varjoissa ruusuportin juurella. Muutama viikko sitten hankkimani kärhö oli vaivihkaa riehaantunut kukkimaan.  Kärhöt ovat yksi niistä kasveista, joita olen (pensaiden ja atsaleojen ohella) suorastaan kartellut. Olen pitänyt niitä vaativina ja jotenkin elitistisinä  ("Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista", voisi joku todeta, sillä näin pohjoisessahan ne eivät hyvin menesty). Ylipäätään en ole kovin innostunut vaikeahoitoisista kasveista. 

Oli miten oli, niin kolme kärhöä olen tänä keväänä hankkinut ja tuo valkoinen (Albina Plena) ehti ensimmäisenä kukkaan. 

Geranium vilautti hiljattain omassa blogissaan hehkeän sinistä, ihmeen suurikukkaista, kurjenpolvea ja sai minut odottelemaan innokkaasti oman Johnson's Blueni avautumista. Tänään esittäytyi ensimmäinen "sininen palttoonnappi". Muut kurjenpolveni ovatkin punaiseen vivahtavia. Tuosta tykkään.

Tummanpunaista ja räikeää rakkautta

Tämän päivän puutarhapuhti tuli käytettyä ruohonleikkuuseen. Kai se terveemmältä sujuisi sutjakammin. Meikäläisen tahti on lähinnä puoli tuntia töitä ja kaksi voimien keruuta. Oma pulmansa on myös siinä, että en tahdo kipeiden nivelieni ja kehnon lihaskuntoni vuoksi jaksaa kiskaista ruohonleikkuria käyntiin. 

No, joka tapauksessa sen jälkeen, kun huomasin, etteivät perennapenkkini näytä yhtään miltään, jos niitä ympäröi keltaisena kukkiva voikukkaketo, olen patistanut itseäni ahkerammin ruohonleikkuuhommiin. 

Pitkän heinän taa piiloutuneena oli hurmehappomarjakin kasvatellut ensimmäiset kukkansa. Yllättävän paljon tuntuu olevan tummanpunalehtisiä kasveja, joilla on keltaiset kukat: ripsialpi, pihakäenkaali, hurmehappomarja ja mitäs muita.. Minkähän värinen kukka mahtaa olla tuolla tummanpunaisella mehitähdellä.

Tämä penkki valmistui vasta myöhään viime kesänä. Olen sangen ylpeä itsestäni, kun kerrankin sain pysyttyä suunnitelmassa ja istutin siihen vain kolmea väriä perennoja: liilan ja pinkin eri sävyjä ja valkoisia.. tai luulin istuttaneeni.. Taimikasvatusvaiheessa tapahtui taas jonkinlainen kissakatastrofi, jonka seurauksena nimilaput katosivat ja niin sitten istutin jonkin pinkin sijaan tuonne palavaarakkautta...räikeintä mahdollista oranssinpunaista. 

Tämän kesän ajan ajattelin antaa armon käydä oikeudesta, mutta jos se näyttää tuolla niin kamalalta kuin arvaan, ei auta muu kuin kovettaa luontonsa ja kaivaa kukkaparka tunkiolle. Siirtämäänkään en oikein voi sitä ruveta, kun toisessa penkissä kasvaa sitä jo yllin kyllin. Onko teillä muilla vaikeuksia ottaa kasveja hengiltä? Minulle se on aina yhtä vaikeata.

Nyt kukkii

 Ompunkukkia on tänä vuonna ihanan paljon. Öttiäisiä saisi näkyä enemmän. Saa nähdä kuinka pölytys onnistuu..

Nämä sametinmustat pikkuiset ovat tehneet puutarhassa olonsa kotoisaksi. Niitä putkahtelee vähän joka puolelta pihaa - jopa keskeltä nurmikkoa.

 Japaninakileija sentään on saanut vieraakseen jonkun pörisijän.

Kääpiöunikko on niin herkullisen värinen, että tekisi mieli varovasti maistaa.

 Pihakäenkaali on kiva - ainakin ennen kuin se avaa kukkansa. Jotenkin en voi käsittää, että noiden punaisten lehtien sekaan ilmaantuu keltaisia kukkia.

Keltapeipin kukatkin ovat minusta jotenkin ällöttävän näköisiä mollukoita. Lehdissä sen sijaan on mukava hopeinen vivahde.

Patjarikkoa Kanttorilan puutarhassa kasvaa monen värisenä. Tämä on niistä suosikkini.

Ininää

 Ensin sitä odottaa hartaasti koko pitkän talven. Suunnittelee, mitä kaikkea tehdään sitten, kun viimeinkin tarkenee, eikä tarvitse tehdä lumitöitä. Ei tule mieleenkään, ettei kesälläkään harmeja puutu: sataa väärään aikaan, tai ei sada ollenkaan. On liian kuuma tai kylmä ja ne pahuksen itikat!

 Joitakin ne eivät kuulemma haittaa. Aviomies kuuluu yleensä sellaisiin, mutta nyt niitä on, ainakin täällä meidän paikkakunnalla, niin valtavasti, että häntäkin jo häiritsee ja minä olen ajautumassa niiden inisijöiden kanssa hulluuden partaalle. 

Ei auta karkotteet tai paksu, vaalea vaatetus. Kitkemisen sijaan pyörin kasvimaalla kuin tuulimylly. Huitomisesta huolimatta ne löytävät jostain suojattoman kohdan ja iskevät kärsänsä siihen kuin hoitaja neulansa potilaan kankkuun.

Olen kuullut, että hyttyset valitsisivat mieluummin hyvää verta kuin aneemikon laihaa litkua. Ei päde meillä. Minun lantrattua suonensisältöäni ne janoavat, vaikka Aviomiehen veri on paljon parempaa. Inhottavaa olla näin hyvän makuinen!

Nuppuja ja loppuja

Särkynytsydän

Näissä kolme iltaa sitten otetuissa kuvissa paljon on nupulla. Keväisten sipulikukkien väriloisto on sammumassa. Nyt aloittelevat alkukesän perennat ja hedelmäpuut.

 

kullero

Kanttorilassa on tehty kylppäriremonttia. Kaksi kirvesmiestä on riehunut pihalla sirkkeleineen ja laastiämpäreineen. Rakennusjätettä on pihamaalla röykkiöittäin ja kaikki muutenkin rempallaan, kun puutarhuri sai lämmittämättömissä ja vessattomissa olosuhteissa erinäisiä pahoja tulehduksia.

kevätlinnunsilmä

 Koleat säät ovat hidastaneet kaiken muun paitsi niin sanotun nurmikon ja rikkakasvien kasvua. Jotain olen sentään jaksanut istutella, mutta kaikki raskaammat projektit saavat odottaa.

omppu

 Saapa nähdä tuleeko tästä kunnollista kesää. Nämä kolme ihanaa suveksi sanottua kuukautta hurahtavat ohi niin vauhdilla. Joskus on käynyt niinkin, että koko lysti on tyssännyt ennen kuin on kunnolla alkanutkaan.

Siitäkin tämä puutarhasta nauttiminen meikäläistä muistuttaa, että olisi hyvä osata iloita kaikista vaiheista: nupuista, kukinnasta, siemenkodista ja siitäkin, kun kaikki lakastuu ja maatuu muuttuakseen kasvupohjaksi uudelle elämälle.

Aina elämä ei anna optimaalisesti sadetta ja paistetta. Kovatkaan ponnistukset eivät ihmisen elämässä välttämättä tuota toivottua lopputulosta. Silloin olisi lohdullista muistaa, ettei sato ole kaikki kaikessa. Riittää, että ylipäätään on saanut olla osallisena tässä elämän ihmeessä. Kotipuutarhurille maa voi tuottaa ruumin ravinnon ja kunnonkohotuksen lisäksi niin monin tavoin myös sielun ja hengen ravintoa.

tarhakylmänkukka