Tulppaanikavalkadi

 Tänään olen niin huonossa kunnossa, ettei puutarhaan, tositoimiin, tarvitse haaveillakaan. Siispä ihailen Aviomiehen ottamia kuvia. Tarhavarjohiippaa en aiemmin ollut kukkivana nähnyt. Pikkuinenhan se on , mutta kaunis, jos viitsii kumartua läheltä katsomaan. Sellaisia ovat jotkut ihmisetkin: vaatimattomia, eivät tee itsestään numeroa, mutta osoittautuvat tavattoman kauniiksi, kun tutustutaan.

 Lumipisara kaunistuu auetessaan, kun vihreät täplät kellon reunassa pääsevät paremmin esiin.

 Tulppaanit kukkivat harmillisen lyhyen ajan, mutta niiden monimuotoisuus ilahduttaa..

 Näiden meidän pihalla parasta aikaa kukiskelevien nimet olen unohtanut. Ihailemista se ei haittaa.

 Jos olisin tulppaani, tahtoisin näyttää tuolta vaaleanpunavihreältä. Se on jotenkin niin elegantti.

 Todellisuus taitaa kuitenkin olla lähempänä näitä kahta alimmaista. Viime vuonna tuo ylempi ei edes avannut nuppujaan. Taisi olla liian kuivaa. Tänä vuonna luulin ensin, että sitä runtelee jokin tauti, kun nuput näyttivät niin kummallisilta. Vasta ensimmäisen kukan auettua tajusin, että senhän kuuluukin olla tuommoinen.

Tämä papukaijatulppaani on suuri suosikkini. Siitä voi sanoa, että se on niin ruma, että on melkein kaunis.

Jos olisit tulppaani, millainen  sinä olisit?

Ihanaa. Sataa.

kutatyräkki ja keltaiset tulppaanit

Toukokuussa puutarhurin aika riehaantuu moninkertaiseen vauhtiin. Kaikki pitäisi ehtiä nyt ja heti. Myöhemmin kesällä on sitten aikaa köllötellä. Aikaahan tällaisella sairaseläkeläisellä olettaisi olevan moninkertaisesti normiväestöön verrattuna, mutta kun sitä kuluu huilaamiseen niin paljon, ei hommat aina oikein etene.

Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että tämän kesän jälkeen pitäisi suurimmat perustustyöt olla pulkassa. Ylläpitoon luulisi kuluvan huomattavasti vähemmän energiaa. (Miten naivia kuvitella, että tyytyisin mihinkään peruskylvöihin ja siistinä pitoon. Suurin osa puutarhapuuhailun viehätyksestähän syntyy juuri siitä, että saa suunnitella ja toteuttaa jotain uutta).

Välillä tuntuu, että tällä hetkellä meillä kasvaa joka penkissä lapio. Kunto on välillä niin huono, että työkalujen hakemiseen varastosta kuluisi ihan liikaa käytettävissä olevasta jaksusta. Siksi työvälineet pitää olla aina siinä, missä inspiraatio iskee.

Nyt alkoi sataa, enkä totisesti ollut harmissani, kun sain jättää totaalisesti villiintyneen kasvimaan esiin kaivamisen sikseen ja tulla sisälle bloggailemaan.

Meillä tehdään parhaillaan kylppäriremonttia ja piha on täynnä rakennusmiesten työkaluja, purkujätettä ja kaakelinpaloja. Onneksi on sentään muutama mukavan näköinen kukkapuska, joihin kääntää katseensa, kun juolavehnä ja remonttisotku ällöttää.

Rakkaalla lapsella monta nimeä

 Kasvien tunnistaminen ei ole helppoa. Sitä ei mitenkään helpota se, että samaa kukkasta saatetaan kutsua aivan yleisesti monella eri nimellä. Tuota ylimmäistä olen kuullut sanottavan muun muassa lumipisaraksi, kesäkelloksi ja leukoijaksi.

Sekin on hassua, että sukulaiskasvit saattavat näyttää toisistaan hyvinkin poikkeavilta. Kaikki alla näkyvät, esimerkiksi, ovat pikarililjoja.

Näitä keisarinpikarililjoja kutsutaan myös keisarinkruunuiksi ja muotoa katsoessa se on ihan ymmärrettävää. Sekavaksi nimittelyn tekee jälleen se, että keisarinkruunuiksi on alettu kutsua myös ruskoliljoja, joita löytyi minun lapsuudessani melkein joka pihalta, eikä niillä ole näiden kanssa juuri muuta yhteistä kuin väri.

Tää maa o iha humalas

Eilen oli vaihteeksi semmoinen päivä, että harkitsin koko tontin päällystämistä asfaltilla. Ruohonleikkuri on rikki. Voikukkapelto yltää jo puolisääreen (meikäläisen sääret eivät ole kovin pitkät). Kasvihuone alkaa olla kondiksessa, mutta istutettavaa, kitkettävää ja kantattavaa on valtavasti ja kasvimaa on täysin valkosipulin ja rikkaruohojen vallassa.

Eilen selatessa huuto.netin tarjontaa pääsi parahdus, kun näin, että siellä jotkut ihan pokkana kaupittelevat maahumalaa ja lemmikintaimia. Meiltä saisi ilmaiseksi täyden autokuorman. Maahumalaa punkee joka nurkalta. Tuntuu, että se suikertaa nopeammin kuin tämmöinen kankea akka ehtii juosta perässä.

Toinen yhtä vikkelä on tuo puistolemmikki (tai mikä lie lemmikki. En hallitse kovin tarkkaa lajikemääritystä). Sain sitä ystävältäni kaksi vuotta sitten ja nyt se on vallannut koko kuuden neliön kukkapenkin ja levinnyt ympäri pihaa niin, että sitä kukkii jo nurmikossakin.

Juolavehnä on kuitenkin se pahin vihulainen, joka ei edes ilahduta kukillaan. Onneksi on noita kilttejä ja helppojakin kukkia, kuten tuo soma Tahiti-narsissi, joka näytti tänään suorastaan nauravan meikäläiselle, kun kuljin takapuoli kohti taivasta nyhtäen tuota maahumalaa ja manaillen eräiden elinvoimaisuutta. 

Kasvaako sinun puutarhassasi jotain, minkä olet joskus sinne iloisena istuttanut, mutta nyt toivoisit hornan tuuttiin?

Narskuja ja kummakukka

Olisikohan mukavaa olla ihminen, jolla on kaikki huolellisesti järjestyksessä? En tiedä, kon en ole sellainen. Kukkien nimiä ja lajikkeita olisi ainakin kiva muistaa ja arkistoida paremmin. Kyllä minä joskus niitä ylös kirjoittelen, mutta muistikirjat ja lappuset tuppaavat katoamaan. Siitä tämä blogi on hyvä, että täällä tieto säilyy.

Tuosta ylimmäisestä narsissista minulle tulee aina mieleen morsian, joka on valinnut itselleen liian röyhelöisen puvun.Tuon tanttu on kaiken lisäksi sadekuuron jäljiltä rapainen. Kaksi alempaa ovat tuliaisia äidin ja isän edellisen kodin puutarhasta. Niistä pidän kovasti.

Alemman kuvan liilanvärinen vuokko on kummastuttanut meikäläistä viime päivinä. En nimittäin todellakaan tiedä tuommoista istuttaneeni ja penkki, josta se putkahti on aivan uusi, joten ei se voi olla edellisen asukkaan perujakaan. Googlaamalla en osannut vastausta löytää, kun en hoksannut laittaa oikeita hakukriteereitä. Maria Veikontyttären blogista löysin ilokseni tänään vastauksen. En tosiaan ole tiennyt, että valkovuokkoja on tuonkin värisiä!

Omenapuun alla meillä viihtyy tämmöinen. Se on Usmakoira, joka on saanut tarpeeksi sekä valokuvaamisesta että puutarhatöistä. Sitä pännii, kun ei kukaan viitsi sen kanssa lenkille. Emäntäkin vaan kökkii kukkapenkkejä pöyhimässä.

Ergonomisesti kehnosti suunniteltu akka

Tänään olen ährännyt kokoon tämän. Sopivaa puuhaa sadepäiväksi. Järkeilin, että koska kasvihuone on täynnä taimia, on helpompaa koota se suoraan paikalleen kuin retuuttaa valmiina sisään taimien tärvääntymisen uhalla.

Vaikka kasvihuoneessani on tilaa  yhdeksän neliötä, havaitsin, että moisessa askareessa häärivälle, paksulle akalle, se on ehdottomasti liian pieni - tai sitten kroppani on tuohon työhön ergonomisesti kehnosti suunniteltu.

Takapuoli juuttui kasvatusaltaan ja kukkaportaan väliin. Pultit ja mutterit karkailivat lattialaattojen väliin. Tukka tarttui taimien tukikeppeihin ja käsivarret olivat parikymmentä senttiä liian lyhyet. 

Kostea sää teki reumaisista sormista kömpelöt ja sai joka paikan särkemään. Huilauspausseja taisi kertyä enemmän kuin tehokasta työaikaa, mutta siellä se nyt viimeinkin tönöttää ja huomenissa saan järjestellä taimet uudelleen, kun esikasvatustilaa tuli lisää.

Jos jotakuta kiinnostaa, tuo hylly on metallia, 150 cm korkea ja hankittu täältä. Hyllyjen korkeutta voi säätää.

Sipulikukkafani

Tulppaanit ovat meikäläiselle verrattain uusi tuttavuus. Vasta toista kesää niitä kasvattelen. Erityisesti tykkään noista vähemmän jalostetuista lajeista. Olisikohan tuo yläkuvan punastelija lummetulppaani. Alempi ainakin on parvitulppaani ja niitä on tietääkseni monen värisiä.

 

Muös nämä meidän pihalla kasvavat narsissit ovat ihanan vaatimattomia. Pärjäävät tämmöisen suurpiirteisemmänkin puutarhurin hoidossa ja tuovat iloista väriä kevääseen.

Tarhakylmänkukka on kaikista kasvattelemistani perennoista se, jota tekee mieli käydä ihastelemassa joka päivä. Liilanvärinen ehti tänä keväänä kukkaan ensin. Punainen seuraa pian perässä. Valkoista ja sinistä joudun ehkä odottelemaan ensi kevääseen, koska ne ovat vasta pieniä taimia.

 

Keisarinpikarililja, tuo hassun näköinen töyhtöpää, aukaisee kukkansa ihan kohta. Se, samoin kuin tarhankylmäkukka, on viehättävän näköinen kaikissa kasvuvaiheissaan.

 Alkaa tuntua siltä, että meikäläisestä on kehkeytymässä varsinainen sipulikukkafani. Yllättävän moninmuotoisia, kauniita ja helppohoitoisia ovat ainakin nämä kuvissa esiintyvät sipulista kasvavat.

Illansuussa

Tänään tuuli todella kovasti. Illansuussa pihalla odotti näin murheellinen näky. Koska päivä oli ollut muutenkin kovin raskas, ei tehnyt mieli käydä katsomassa onko viime viikolla tuota kaariporttia vasten istuttamani kärhö rytäkässä vahingoittunut.

Ensimmäiset pikku tulppaanit ovat alkaneet kukkia. Hämärtyvässä illassa ne loistavat kuin neonväriset lyhdyt. Keväällä tuosta räikeän oranssista ja monista keltaisista kukkasista onkin helppoa nauttia. Myöhemmin kesällä ne näyttäisivät turhan räikeiltä.

Yöstä on kuulemma tulossa taas tosi kylmä. Vein muutaman kynttilän kasvihuonetta lämmittämään. Minulla ei ole aiempaa kokemusta kennolevyhuoneesta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kynttilöiden polttaminen lämmittää ilmaa sen verran, ettei parin asteen pakkanen vielä tomaatteja palelluta.

Riskipeliä ja aina vaiheessa

Tänään on satanut koko päivän. Eilinen kului tuon kasvihuoneen viereisen "peikkopenkin" kimpussa (nimi tulee tietenkin tuosta ilveilevästä menninkäispatsaasta).

Kaikki on hidasta, kun voimia on vähän, mutta puutarhanhoidossa taitaakin matka olla tärkeämpi kuin päämäärä.

Rohkenin istuttaa kasvihuoneeseen jo muutaman tomaatintaimen, kun ne alkoivat venyä valon puutteessa sisäikkunalla niin honteloiksi. Jätin sentään muutaman "varataimen" sisätiloihin. Yöt kun ovat niin kovin kylmiä, että lämmittämättömässä kasvihuoneessa saattaa käydä köpelösti. Riskipeliä on tomaatinviljely näin kylmissä oloissa, mutta riskipeliähän tämä koko elämä..

Taimia tuli kylvettyä useampaa lajia: Golden Sunrise, Outdoor Girl, Stripe Stuffer, Tiny Tim, Keltainen parveketomaatti ja Thumbling Tom Red.

Joka puolella pihaa näyttää olevan jotain vaiheessa. Olen kuullut, että jotkut, järjestelmälliset ihmiset, tekevät yhden työn valmiiksi ennen kuin aloittavat uutta. Minä en kuulu heihin. Sitäpaitsi on hyvä olla useammanlaista projektia meneillään, kun on näin vaivainen kuin minä. Kitkeminen rasittaa eri kohtaa kropasta kuin painavien kottikärryjen työntäminen tai maan kaivaminen. On mukavaa, että voi vaihtaa kipupaikkaa välillä.

Blomqvistilla

Koleasta säästä huolimatta suuntasimme systerin kanssa tänään Pohjanmaan rannikolle, Pedersöreen, Blomqvistin taimistolle. Kamera unohtui valitettavasti kotiin, mutta kuvien sijaan palattiin kotiin auto täynnä istuteltavaa.

Yli tunnin ajomatkan päähän meitä houkutteli Blomqvistin laaja, monipuolinen, ja täällä pohjoisilla vyöhykkeillä kestävä, omenapuuvalikoima. Halusimme ostaa vanhemmillemme uuden kodin pihalle, kultahääpäivälahjaksi, perheomenapuun.

Sellainen toki löytyi, mutta mukaan tarttui paljon muutakin. Sisko hurautti jo oman lastinsa kanssa kotiaan kohti ja isä haki Junost-Pirja-Esterin päärynäomenapuunsa pihallaan odottelevaan kuoppaan.

Minä löysin pari isoa, edullista, ruukkua ja Persiankeltaruusun lisäksi paljon sellaista, mitä en oikeastaan ollut suunnitellut hankkivani, mutta tartuin tilaisuuteen, kun kohtuuhintaisia ja komeita taimia sattui kohdalle. Nyt vaan pitäisi keksiä paikka kaikille noille, joita en ollut suunnitellut hankkivani.

Mukaan pääsi muun muassa kerrottukukkainen, valkoinen alppikärhö ja köynnöshortensia. Jälkimmäinen ei taida kovin hyvin näin pohjoisessa kestää muuten kuin maanpeitekasvina (jolloin lumi suojaa sitä talvella), mutta kokeilenpa nyt kuitenkin.

Reissu oli tosi mukava. Blomqvistilla olemme käyneet siskon kanssa ennenkin. Siellä on laaja valikoima hyväkuntoisia taimia, viihtyisä ympäristö ja hyvä palvelu. 

Joskus hieman hymyillyttää heidän mainoksissaan esiintyvät räikeät kirjoitusvirheet. Sisko kuitenkin totesi tänään osuvasti, että taitaisi niitä töppejä tulla meilläkin, jos nyt joutuisimme kylmiltään lapsuutemme toisella kotikielellä mainoksia kirjoittelemaan. Myyjät siellä taitavat olla enimmäkseen ruotsinkielisiä, mutta yrittävät auliisti ilmaista itseään suomeksi ja ystävällisyys paikkaa sen, mitä kielitaidosta puuttuu.

Ulkona puhaltelee edelleen hyytävän kylmä tuuli, mutta jotain nyt on päästävä istuttelemaan. Uudet taimet ovat niin kivoja. Lähdenpä tästä kuoppia kaivelemaan.

Kevätkaihoa ja haisulikukkia

Keisarinkruunuilla on viime aikoina ollut tukka sekaisin. Olen pitänyt niitä yöt harson alla, kun eivät kuulemma kestä hallaa ja näillä seuduilla on viime viikolla ollut tosi kylmiä öitä. 

Se on ollut yllätys, miten kamalalta tämä uusi tuttavuus haisee vielä maassa kasvaessaankin. Karkottavat kuulemma myyriä, mutta myös meikäläisen pienen hajuraon päähän.. Ainakaan oleskelualueiden viereisiin penkkeihin ei noita tee mieli suositella. No, onneksi ovat ainakin mukavan näköisiä.

Puiden ja pensaiden alla, varjossa, leviää kevätkaihonkukka. Tänään, viimeksi, tulin ajatelleeksi, miten valokuvat tuovat oman, merkittävän lisänsä koristekasveista nauttimiseen. Nuokin ovat niin pieniä kukkasia, että monilta ne jäävät kokonaan huomaamatta. Kameran linssi tuo pieniä kohteita lähemmäs ja auttaa näkemään monia asioita uudella tavalla.

Uudessa, puolitekoisessa, kukkapenkissä eivät vielä rikkaruohot rehota. Tykkään hirmuisesti tuommoisesta uudesta, puhtaasta, mullasta. Se tuntuu olevan täynnä lupauksia ja antaa illuusion hallittavuudesta...meikäläisen puutarhassa kun rikkaruohottomuus on harvinaista ylellisyyttä, josta pääsee nauttimaan vain pienen hetken, juuri penkin perustamisen jälkeen.