Kesäkurpitsasta

Vaikkei kasvimaalla juuri muuta kasvaisikaan, kesäkurpitsaa tulee joka kesä reilusti yli oman tarpeen - ainakin meillä (johtunee siitä, että en vieläkään, 20 vuotta sitä viljeltyäni, osaa luottaa siihen, että vähempikin taimimäärä riittää).

Tähän aikaan syksystä keittiötä karttelevan tarhurin riemu runsaasta sadosta alkaa kääntyä epätoivon puolelle, kun kellarin hyllyt notkuvat pikkelsipurkkien painosta ja kaikille suostuvaisille tuttaville on kannettu kurpitsaa kassikaupalla.

Tänään löysin kirjahyllystäni uuden ohjeen, joka osoittautui sen verran oivalliseksi, että tekee mieli jakaa se muidenkin kanssa. Mausteet sovelsin ihan oman maun mukaan ja tottahan minä tavalliseen tapaani jotain töppäsin: unohdin nuo keitetyt riisit, mutta toimi se ilmankin. Aviomies tykkäsi kovasti. 

Kesäkurpitsapiirakka tai paistos

n. kilo kesäkurpitsaa

3rkl keitettyä riisiä

3 kananmunaa

1 dl kermaa

suolaa

homejuustoa

mausteita oman maun mukaan

 

*Leikkaa kesäkurpitsat paksuiksi viipaleiksi ja keitä niitä 10 min suolatussa vedessä

*Voitele pyöreä piirakkavuoka

*Vatkaa kananmunat vaahdoksi. 

*Lisää kerma ja mausteet (minä laitoin noin 3rkl homejuuston muruja, basilikaa, valkosipulijauhetta ja pikku ripauksen cayannepippuria) ja vispaile vielä hetki

*kaada kesäkurpitsat lävikköön ja hienonna ne siinä haarukalla. Anna kaiken nesteen valua pois

*Levitä kesäkurpitsamössö tasaiseksi kerrokseksi piirakkavuokaan ja ripottele sen päälle keitetty riisi

*Kaada päällimmäiseksi muna-kermaseos

*Paista 180 asteessa noin 50 minuuttia

Sopii sekä lisäkeruuaksi että herkuteltavaksi sellaisenaan. Puolukkahilloa Aviomies sen päälle lykkäsi ja oli kuulemma hyvää.

Onnea ja epäonnea

 Se, että muut ehtivät ensin, ei välttämättä ole aina huono asia sen paremmin ihmiselämässä kuin puutarhassakaan. Eihän samojen asioiden tarvitse tapahtua kaikille samassa järjestyksessä ja samanlaisella aikataululla. Tärkeintä kai olisi oppia nauttimaan elämän parhaista puolista sellaisina kuin ne nyt juuri kohdalla ovat. Jos muutosta kaipaa, voi sitä kohti pyrkiä tekemällä sen, minkä pystyy ja jaksaa. Tämän hetken kauneutta ei silti kannata tuhlata tulevaisuuteen tähyilemiseen, jossitteluun, sitkutteluun ja odottamiseen.

Kanttorilan puutarhassa ilahduttaa tällä hetkellä kesäasterit, jotka pääsivät kukkimisen alkuun tosi myöhään. Joka kasvissa on eri värinen kukka. Näitä täytyy kylvää ensi keväänäkin.

 Gladioluksetkin vasta aloittelevat, eikä kirkkaan punaisia ole auennut yhtään. Tämmöisiä kummallisen hailakoita liilan- ja kermanvärisiä, sateen piiskaamia ruppanoita vaan ja nekin aivan väärässä seurassa..

Onnellisten tähtien alla ei sujunut ensimmäinen kurpitsansiementen paahtokokeilunikaan. Saattoi johtua siitä, että en huuhtelun jälkeen antanut niiden rauhassa kuivua. Muuten noudatin ohjeita tarkasti, mutta paloivat karrelle alta aikayksikön. En silti aio vielä luovuttaa. Pari talvikurpitsaa odottaa vielä kellarissa jatkojalostusta.

Aviomiehen kokkailut ovat onneksi sentään taattua laatua. Tämä paistos kehkeytyi kesäkurpitsasta, tomaateista, fetajuustosta ja omista yrteistä. Juustoa lukuun ottamatta kaikki omalta kasvimaalta.

Punainen ilonpilkahdus putkahti kukkapenkin reunaan, kun itse kylväytynyt verbena aukaisi ensimmäiset kukkansa.

Kunpa se saisi nyt hetken rauhassa punastella. Kylmiä öitähän on jo ollut paljon, mutta halla ei meidän pihaamme helposti haukkaa, kun tontti on niin suojainen ja mukavasti mäen päällä.

Ikkunantakaisviljelyä

 Muutaman päivän olen taas rötköttänyt kissanpatjana salin sohvalla, kun en vaivoiltani ole muutakaan jaksanut. Miten olenkaan iloinnut siitä, että tuo kesäkuussa valmistunut penkki tuli tehtyä (ja miten käsittämättömän rehevä se on, vaikka kasvualustana on melkein pelkkää hiekka)a.Nyt voin ihastella väriloistoa silloinkin, kun en jaksa pihalle asti.

Päivänsinejä

Ihan kokonaan ikkunantakaisviljelyyn en ole voinut jättäytyä. Kasvihuone sentään pitää päivittäin kastella. Siihen puuhaan vääntäytyessä näen joka päivä myös vanhan haravan varren, jonka ympärille päivänsinet ovat kiertyneet kukkimaan.

Daalia

 Luulin, että oranssi daalia oli viimeinen, joka nuppunsa aukaisi. Hämmästys oli suuri, kun eilen löytyi vielä tämmöinen. Senkin piti olla oranssi, mutta ihan jotain  muutahan tuo on. Minun mielestäni vieläkin parempaa.

Unikko

Myös ne viime postauksessa esittelemäni unikot paljastivat auetessaan huisin yllätyksen. Onhan niiden ulkopinnallakin erikoinen hopeinen sävy, mutta täältä sisältä se näkyy vielä selvemmin. Noista täyty ehdottomasti saada siemeniä talteen.