Niillä on oma tahto

Nuit d'ete'

 Tummat daaliat ovat tänä vuonna avautuneet ensimmäisenä..ihan välittämättä siitä, että laitoin pari muuta daaliaa huomattavasti aikeisemmin esikasvatukseen.

 Lilja kuin karamelli.

Ranskantulikukka

 Ranskantulikukat kylvin taimikasvatukseen tosi myöhään (huhtikuun lopulla). Silti ne pukkaavat kukkaa. Olen luullut, että kaksivuotisina ne kasvattaisivat ensimmäisenä vuonna vain lehtiruusukkeet, mutta ei se näköjään niin mene.

Vanilja samettikukka

 Vaniljat samettikukat tekevät valtavan kokoisia, pallomaisia kukkia. Ne olisi kannattanut kylvää aiemmin tai ainakin hoitaa taimina paremmin. Vauhtiin päästyään niistä kasvoi komeita.

Ripsialpi

Nyt, kun Kanttorilan puutarha on vielä perustamisvaiheessa, olen kovasti miettinyt, miten saisin kukinnan jatkumaan varhaisesta keväästä pakkasten tuloon saakka. Monen kasvin kohdalla suunnitelmat ovat menneet mykkyrälle, kun niillä näyttää olevan oma tahto. Siemenpusseissa ilmoitetut kukinta-ajatkaan eivät aina pidä paikkaansa.

Keltasauramo

Tämä keltainen ryökäle puolestaan ilmaantui keskelle hyvin suunniteltua valkoisille ja vaaleanpunaisille kasveille pyhitettyä penkkiä. Onneksi se taitaa olla kaksivuotinen. Pitää vaan muistaa nyhtää se pois ennen kuin siemenet kypsyvät.

Paskamarja ja muita istutettavia

Ritarinkannus

Jossain vaiheessa kesää meikäläiseen iskee yleensä kyllääntyminen ja tappiomieliala. Tavallisimmin se pukkaa päälle muutaman päivän sadejakson jälkeen, kun rikkaruohot ovat veden tulosta innostuneena roihahtaneet kasvuun ja puutarhuri itse on kosteuden riehaannuttamine fibromyalgiakipuineen kipeä ja jäykkä kuin haravan varsi. 

Tänä vuonna sitä fiilistä ei jostain syystä ole vielä tullut. Olisikohan syynä se, että kesää joutui odottelemaan niin pitkään. Vieläkin tuntuu, että eihän tämä nyt vielä voi olla lopun alkua, kun vasta päästiin vauhtiin.

Tänään pitäisi istuttaa pari Last Tango -ruusupensasta....kunhan keksin, mistä löydän voimat kuopan kaivuuseen. Terttuseljallekin pitäisi etsiä paikka. Pelastin sen viisitoista senttiä pitkänä taimena, keväällä, vanhempien uuden kodin rutikuivasta kivikkopenkistä. Nyt se on puolimetrinen pensas ja kun eilen näin vanhempien naapurissa, kuinka kaunis se on marjaterttuineen, tuli kiire etsiä sille tontilta oikein edustava paikka. Sitten kasvaa meidänkin pihalla ihka oikea paskamarja.

Vielä riittää ihmettelemistä

 Liljat eivät, ainakaan toistaiseksi, ole meikäläisen juttu. Jos olisin kukka, en varmasti ainakaan olisi tarhasarjalilja. Ne ovat niin täydellisen elegantteja, ylettömän siistejä, melkein muovisia.

Viimeksi tänä aamuna kävin hypistelemässä tätä blondia, jonka nimeä en tiedä, koska se päätyi meille sekalaisessa tarjouspussissa. Tunnustelin sen jäykkää vartta ja harmittelin sitä, että ensimmäiset auenneet kukat näyttivät katselevan varpaitaan. Aivan liian jäykkäryhtinen, pyntätty ja pidättyväinen tyyppi minun makuuni.

Sitten näin nämä kuvat, jotka Aviomies oli käynyt konttailemassa liljapuskan alta ja mielipiteeni muuttui kertaheitolla. Ainakin tuo nimenomainen yksilö näyttää suorastaan mystiseltä, eteeriseltä kaunottarelta. Ettei vain olisi madonnanlilja? Niitäkin muistaakseni siinä pussissa oli.

Ensimmäinen keltakaunokki on puhjennut kukkaan ahneiden ötököiden tuhotöistä huolimatta. Siskoni noita siemenestä kasvatteli viime keväänä ja onnekseni minäkin sain taimia.Tykkään näistä kovasti.

 Vaan mikä kumma onkaan tämä? Viime vuonna mietin samaa ja löysinkin nimen jostain, mutta nyt se on taas hukassa

 Ystäväni Aila toi keväällä tullessaan leijonankitoja. Varsin vekkuleita värisävyjä näistä löytyy. Hauskoja, perinteisiä kesäkukkia.

Silmät ymmyrkäisenä katselin tänään tätä mustaa nuppua punaisten törmäkukkien keskellä, kunnes muistin, että ihan tositarkoituksellahan minä kolme koreantörmäkukkaani istutin noiden monivuotisten sekaan keväällä. Odotan innolla, miltä se näyttää, kun kokonaan aukeaa. Toistaiseksi musta väri näyttää ihan oikeasti mustalta ja siitähän meikäläisen synkkä sielu tykkää ;)

Sekaista ja sekalaista

 Pronssilätänkön laidalla alkaa olla ruuhkaa. Kahden maalatun sementtisammakon lisäksi sinne änkesi myös laiskana lötköttelevä valurautasammakko.

 Omenapuun alla, vihreiden lehvien varjossa kasvaa ruukullinen vaaleakukkaisia kelloköynnöksiä, jotka jo taimivaiheessa kietoutuivat niin tiukasti toisiinsa, etten raaskinut ryhtyä niitä erilleen riipimään. Eilen hämmästyin kovasti, kun näin, että nuppuja oli paljon ja yksi kukkakin oli jo auennut.

Kahtena aiempana vuonna olen myös yrittänyt kelloköynnöksiä kasvatella, ruukussa, kuten nytkin. Toissavuonna ilmaantui yksi ainoa nuppu, joka ei ehtinyt ennen lumen tuloa aueta. Viime vuonna ei tullut sitäkään.

Kovasti ihmettelen tämmöistä, sillä kaksi edellistä kesää ovat olleet lämpimiä ja kelloköynnös on tietääkseni kotoisin Meksikosta. Aiempina vuosina olen vieläpä kylvänyt siemenet paria viikkoa aiemmin. Ruukut yksittäisille taimille ovat tosin olleet pienempiä. Tutkimattomat ovat kelloköynnöksen aivoitukset.

 Niin myös venäläisten siemenkauppiaiden, sillä tämä zinnia ei kyllä muistuta alkuunkaan sen siemenpussin kuvaa, jonka venäjänkielisin tekstein ostin..

Tuoksuherneitä olen kasvatellut porraspäässä, ruukussa, jo useana vuonna. Aina eri värisiä. Tämänvuotisiin olen oikein tyytyväinen. Venäläisiä nämäkin.

Sijaistoimintoja

Madam Julia correvon

 Nyt on kropassa asiat tavallistakin pahemmin vinksallaan. Puutarhatöihin ei tässä kunnossa ole asiaa - ei edes liimailemaan pronssilammen pohjalle lasisia koristekiviä, joita eilen siskolta sain. On siis tyydyttävä ihailemaan kuvista muun muassa parhaillaan kukkivia köynnöksiä.

Mustasilmäsusanna

Tuoksuherne

Pipo

 Ja siemenestä tänä keväänä kasvattamaani pipoa, joka tosin on vielä aika pikkuinen...

..sekä salin pöydällä maalaamista odottavia betonielikoita. Possut ainakin näyttävät niin hyväntuulisilta, että niitä katsoessa oman mielen harmaus hetkeksi väistyy.

Alussa oli läjä

Alussa oli jotain sopimatonta syöneen lehmän jätöstä muistuttava läjä...tai no, ihan aluksi oli muurari, joka tilasi liikaa sementtiä ja jätti sitä puoli suursäkillistä kovettumaan pihaamme. 

Se oli tuotu paikalle trukilla (säkki, ei muurari), eikä sitä siitä ilman konevoimaa saatu minnekään, joten toista vuotta se ehti kovettua ennen kuin kimpaannuin, riivin siitä muovit päältä pois ja päätin, että ainakin se muokataan nyt johonkin toiseen olomuotoon kuin rumaksi kasaksi, jos ei sitä siitä pois saada.

Onneksi Aviomieskin innostui tästä projektista. Hän haki rautakaupasta maalia. Osti summanmutikassa jotain, jonka väirinimi oli "Seppä". Sen avulla sementtimöykky muuntautui lehmänläjästä jättimäiseksi kissanoksennukseksi. 

Pronssin tai kuparin sävyä halusimme, eikä tuo ylimmän kuvan kellertävänkukertavanoranssi ollut sitä lähelläkään.

Toisella yrittämällä väri saatiin sopivaksi. Sitten ei muuta kuin kukkapenkki ympärille ja pari koristehärpäkkettä..

Hulluille ja herroille ei kuulemma passaa näyttää keskeneräistä työtä, mutta ei tätä blogiani sellaiset lue. Niinpä uskallan ihan hyvällä omallatunnolla näyttää tämän tulevan pikku pronssilammikkomme, vaikka ympäriltä puuttuu vielä kivet. Suuren litteän kiven päältä sementtisammakot ja itse lammesta sekä vesi että koristeeksi liimattavat lasikivet.

Melkoista bling blingiähän tämä taas on, mutta minkäs mahtaa, minä OLEN aikamoinen harakka, enkä näin vanhemmiten häpeä sitä edes myöntää.

Tässä ja nyt

Rusopajuangervo

Iltahelokki

 Kerrankin on helppoa elää tässä ja nyt. Juuri nyt tuntuu siltä, että kesä on kukkeimmillaan. Tekee mieli hengittää sisään tätä valoa, lämpöä. värejä ja tuoksuja. Kesä se on koleampikin kesä ja luultavasti me olemme tällä paikkakunnalla välttyneet enimmiltä sateilta. Hiekkainen maa ja kohopenkit (meillä KAIKKI kasvaa kohopenkeissä, hiekkamaassa ja mäen  päällä) sopivat myös näihin säihin.

Suklaakirsikka

 Joka päivä ilmaantuu puutarhaan uusia yllätyksiä. Tuota Iltahelokkia en ollut hoksannut ennen kuin aviomies näytti siitä eilen kuvan.

Vuosi sitten istutettu suklaakirsikka on tehnyt yhden hedelmän. Sitä on varjeltu kuin kruununjalokiveä muun muassa ympäröimällä koko pieni pensas verkolla. Arvatkaas heittäydynkö aggressiiviseksi, jos rastaat varotoimista huolimatta ehtivät nokkia sen parempiin suihin ennen minua.

 

 Nurmikossa kasvaa ruusujuurta. Edellisinä kesinä aviomies on estoyrityksistäni huolimatta armotta parturoinut kukanalut ruohonleikkurilla. Tänä vuonna olen saanut muutaman pelastettua pystyttämällä niiden viereen varoituskepppejä.

Kukkapenkissä aukesi eilen sekä ystävältäni Ailalta saatu tummansininen päivänsini että viheliäinen maanvaiva karhunköynnös. Kauniita ovat molemmat, mutta toisesta toivoisin silti pääseväni eroon.

Puutarhakirjaostoksia

Puutarhakirjojen aika on tietenkin parhaimmillaan talvipakkasilla, kun edellisen kesän kukat ovat muisto vain ja uutta kasvukautta tekee mieli ryhtyä suunnittelemaan.

Vuosikausiin en ole hankkinut uusia puutarhakirjoja. Tänä kesänä ostaapläjäytin sitten peräti kolme. En tosin kirjakaupan ovh:lla, vaan käytettynä huutiksesta.

Hedelmäpuut ovat suuri intohimoni, vaikken olekaan erityisen suurta menestystä kokenut niiden kasvattamisen saralla. Leif Blomqvistin päivitetty versio Puutarhan Hedelmäpuut -kirjasta ei tuottanut pettymystä. Siinä esitellään lajikkeita kattavasti, kuvien kera, ja annetaan yksityiskohtaiset ohjeet puiden hoidosta.

Kansi tuossa kirjassa on mielestäni kaikkea muuta kuin houkutteleva, mutta sisältö täyttä tavaraa.

 Luonnonmukainen puutarha sen sijaan oli pieni pettymys. Kirjakaupan hinta uudehkolla kirjalla on hirmuinen, joten odotin löytäväni kansien välistä jonkinlaisen syyn, miksi se on tehty ja julkaistu. Mitään uutta en kuitenkaan bongannut. Samanlaisia perusoppaita on markkinoilla ennestään vaikka kuinka paljon. Ihan ok kirja, mutta minulle turha ostos.

Unelmien kotipuutarha on opus, josta olen haaveillut jo pitkään. Olen selaillut sitä useampaan kertaan kirjastossa ja se taitaakin olla fiksu tapa kalleimpien kirjojen hankintaa suunnitellessa.

Tämä kirja tarjoaa, ainakin minulle, tietoa, näkemystä ja esteettisiä elämyksiä, jotka eivät tyhjene ensimmäisellä lukukerralla. Juuri tällaista selailtavaa kaipaan niihin pakkasiltoihin, joina tuuli vinkuu nurkissa ja kasvihuone pilkottaa puolitoistametrisen hangen alta. Nimensä mukainen, unelmia elättelevä ja virittelevä kirja!

Yöllä

Yöllä puutarhassa on aivan omanlaisensa tunnelma. Monet kukat tuoksuvat erityisen voimakkaasti. Esimerkiksi tuo Jasmike.

Köynnösruusu John Cabot selvisi, ihme kyllä, taas yhdestä talvesta ja jäniksistä, jotka söivät sen versot tyngiksi.

Iltahämärässä jopa Tarha-alpi ja Vuohenkello näyttävät kaikkea muuta kuin arkisilta..

Eikä yöllä kukaan odota minunkaan päristelevän ruohonleikkuria, eikä kitkevän rikkaruohoja. Jos ei niitä iljettäviä, iniseviä verenimijöitä olisi yöaikaan vielä enemmän kuin päivän helteissä, yö olisi puutarhassa parasta aikaa.

Kellot poikineen

Pisamakello ja Maariankellot

 Voiko kukka olla liian sininen? Minusta voi. Tuo tummansininen Maariankello on niin intensiivisen värinen, että ihan hirvittää. Piti oikein käydä tarkistamassa ja se tosiaan on luonnossa juuri tuon värinen. Sinistä en yleensä pidä räikeänä, mutta tuo kyllä varastaa huomion kaikilta muilta ympärillä kasvavilta.

Valkoinen Peurankello

Valkoinen peurankello on minusta kaunis. Paljon herkempi kuin alemmassa kuvassa tarha-alpin kaverina kasvava violetti versio.

Violetti Peurankello ja Tarha-alpi

Ukonkello

 Ukonkellot houkuttelevat öttiäisiä.

 Valkoinen karpaattienkello sopii kaveriksi ketoneilikoille.

Karpaattienkello ja Ketoneilikka

Tuommoinen ihan tavallinen sininen kurjenkello kasvoi siitä kerrottukukkaisena ostamastani taimesta. Harmittaa vähäsen, varsinkin kun noita kasvoi tontilla villinä jo ennestään, eivätkä taimet taimistoilla ole ihan halpoja.

Kurjenkello