Allapäin auringossa

Eihän näin kauniina päivänä pitäisi kenenkään olla nuupallaan. Aurinko paistaa ja pitkästä aikaa on lämmin.


Ensimmäinen, siemenestä kasvattamani, vaalenpunainen idänunikkokin puhkesi kukkaan.
Pensaskurkut näyttävät ihan tyytyväisiltä purkkimajoitukseen..
Ailalta viime kesänä saamani sormustinkukat kukkivat kauniisti. Hämäkäkkikin tykkää.


Jostain syystä heräsin kuitenkin heti aamulla allapäin. Joka paikkaa särki ja lihakset olivat niin jäykät, etten meinannut päästä vuoteesta ylös. Koko eläminen tuntui taas kovin vaikealta, ylivoimaiselta ja tyhjänpäiväiseltä.

Mehiläisetkin ovat palanneet - tai sitten tuo on ihan uusi parvi..

Uudessa kohopenkissä taimet näyttävät kovin pikkuisilta ja suojattomita. Niille pitäisi saada ruohokatetta, mutta kun se peijakkaan ruohonleikkuri ei toimi..

Onneksi pari muuta kesäkurpitsaa saatiin ajoissa jo viime vuonna rakennettuun kohopenkkiin. Niiden luulisi ehtivän tuottaa satoa...

Niinpä niin. Se satoasia tässä taitaa syvällisemmässäkin mielessä meikäläistä askarruttaa. Elämä tuntuu tämmöisenä puolikuntoisena niin tarkoituksettomalta. Jos jostain hyödyllisestä jaksaisi joskus kiinnostuakin, niin voimia hyvien aikeiden toteuttamiseen ei löydy. Huokaus.