Partapappa (linkki sivupalkissa) kirjoittaa blogissaan tänään "tekonuorista", ikäihmisistä, jotka haikailevat taakse jäänyttä nuoruuttaan ja päätyvät joskus hölmöihin ratkaisuihin riippuessaan siinä kiinni.
Tänään, keskeneräsen kasvimaani reunalla viivyin hieman samansuuntaisissa ajatuksissa. Sekä kasvimaani että muu elämäni aikaansaannoksineen tuntui kovin vajavaiselta, keskeneräiseltä ja mitättömältä.
Nyt, kun useimpien hyötykasvien kylväminen alkaa olla jo tältä kesältä myöhäistä, tuntuu, etten ehtinyt puoliakaan siitä, mitä meinasin, halusin, suunnittelin ja toivoin..
Teki hyvää pysähtyä listaamaan, mitä siellä ihan oikeasti jo kasvaa: tilliä, kahta eri persiljaa, oreganoa, talvikynteliä, korianteria, timjamia, lipstikkaa, talvivalkosipulia, fenkolia, sokerihernettä, jäävuorisalaattia, rucolaa, lehtisalaattia, härkäpapua, pensaspapua, sokerimaissia, kyssäkaalia, raparperia, kesäkurpitsaa ja ruohosipulia.. Onhan sekin jotain ja pinta-alaa on kohta kolminkertaisesti viime kesään verrattuna, kunhan saan viimeisenkin kohopenkin valmiiksi.
Jostain syystä oma elämä ja aikaansaannokset tuntuvat joskus suhteettoman vähäisiltä. Silloin ruoho aidan takana alkaa helposti näyttää vihreämmältä ja voi alkaa kuvitella, että kaikilla muilla on paremmin..
Ei ole. Jokaisella on sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti tämä oma sarkansa kynnettävänä. Jos sen tila ei miellytä, asialle voi yrittää tehdä jotain voimiensa mukaan. Turha on silti kuvitella, ettei toisten kasvimailla kivet, rikkaruohot ja kirvat kiusaa, että kaikilla muilla on paremmin ja enemmän.
Ikuista nuoruuttakaan ei ole vielä kenellekään annettu, enkä usko, että olisimme tyytyväisiä, vaikka sellaisen saisimme. Sillä, joka ei osaa löytää iloa, kauneutta ja tyytyväisyyden aihetta omasta arjestaan, harvoin on kykyä iloita isoistakaan onnenpotkuista.
Tänään, keskeneräsen kasvimaani reunalla viivyin hieman samansuuntaisissa ajatuksissa. Sekä kasvimaani että muu elämäni aikaansaannoksineen tuntui kovin vajavaiselta, keskeneräiseltä ja mitättömältä.
Nyt, kun useimpien hyötykasvien kylväminen alkaa olla jo tältä kesältä myöhäistä, tuntuu, etten ehtinyt puoliakaan siitä, mitä meinasin, halusin, suunnittelin ja toivoin..
Teki hyvää pysähtyä listaamaan, mitä siellä ihan oikeasti jo kasvaa: tilliä, kahta eri persiljaa, oreganoa, talvikynteliä, korianteria, timjamia, lipstikkaa, talvivalkosipulia, fenkolia, sokerihernettä, jäävuorisalaattia, rucolaa, lehtisalaattia, härkäpapua, pensaspapua, sokerimaissia, kyssäkaalia, raparperia, kesäkurpitsaa ja ruohosipulia.. Onhan sekin jotain ja pinta-alaa on kohta kolminkertaisesti viime kesään verrattuna, kunhan saan viimeisenkin kohopenkin valmiiksi.
Jostain syystä oma elämä ja aikaansaannokset tuntuvat joskus suhteettoman vähäisiltä. Silloin ruoho aidan takana alkaa helposti näyttää vihreämmältä ja voi alkaa kuvitella, että kaikilla muilla on paremmin..
Ei ole. Jokaisella on sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti tämä oma sarkansa kynnettävänä. Jos sen tila ei miellytä, asialle voi yrittää tehdä jotain voimiensa mukaan. Turha on silti kuvitella, ettei toisten kasvimailla kivet, rikkaruohot ja kirvat kiusaa, että kaikilla muilla on paremmin ja enemmän.
Ikuista nuoruuttakaan ei ole vielä kenellekään annettu, enkä usko, että olisimme tyytyväisiä, vaikka sellaisen saisimme. Sillä, joka ei osaa löytää iloa, kauneutta ja tyytyväisyyden aihetta omasta arjestaan, harvoin on kykyä iloita isoistakaan onnenpotkuista.
aamen!
VastaaPoista