Pelastin ruohonleikkuun alta, nurmikolta, eräältä pihalta valkoisen puistolemmikin uuteen kukkapenkkiini. Kaksivuotinenhan se on, mutta leviää tehokkaasti siementämällä. Siksi kai sitä monissa puutarhoissa on vaivaksi asti. Joidenkin mielestä se on viheliäinen rikkaruoho, joka puskee räikeän sinisiä kukkiaan mitä sopimattomampiin paikkoihin. Tuo valkoinen on harvinaisempi. Saa nyt sitten nähdä säilyykö värimuunnos jälkeläisille.Sitä istutellessa mietin, mahdammeko me ihmiset huomata, miten monista itsemme ulkopuolisista vaikutteista mieltymyksemme saavat suunnan. Arvostamme sitä, mitä meille merkitykselliset henkilöt ja ryhmät pitävät ihailtavana. Harvinainen näyttää silmissämme kauniimmalta kuin jokapäiväinen. Jollekin saattaa olla tärkeätä jopa kohteen hinta. Kalliin kasvin TÄYTYY olla upeampi kuin puolivillinä kasvavan tai kaverilta jakotaimena saadun.
Loppujen lopuksi yllättävän vähän arvostuksistamme taitaa kummuta puhtaasti henkilökohtaisista elämyksistämme ja mieltymyksistämme. Lapsuuden kokemukset ja erilaiset tunnemuistot toki vaikuttavat, mutta aika harvoin olen kuullut kenenkään ylistävän esimerkiksi voikukan kauneutta jonkin harvinaisen kärhön rinnalla, vaikka jossain muussa kulttuurissa voikukka saattaisi olla hyvinkin eksoottinen ilmestys...
No, rikkaruohoja tai ei, niin minä tykkään lemmikeistä, sekä sinisistä että valkoisista ja niistäkin, joiden kukinnossa osa kukkasista punertaa...
Tottahan se taitaa olla tuo hinta-arvostus suhtautuminen. Kissanpentujen arvostaminen ainakin näyttää kulkevan käsikädessä rahan kanssa.
VastaaPoistaIlmaisen pennun elämästä tulee helpommin kurjuutta kuin vähäiselläkin rahalla ostetun.
Valkoinen lemmikki näyttää suloiselta kuten sininenkin!
Hyvää kesän alkua Sinulle Puutarhuri.