Rikkaruohokuvausta ja rajallista tahdonvoimaa

Ei passaa luova työ tämän tädin kropalle - eikä sen paremmin pääkopallekaan. Eilisen lannanluonnin jäljiltä ruoto on kipeä ja jäykkä kuin ruostunut rautakanki.

Perheen parempi kamerankäyttäjä on matkoilla ja sillä aikaa monet kukat ehtivät kuihtua ennen kuvaamista. Siksi yritin tänään konttailla niiden juurella kameran kanssa, mutta eihän siitä tullut muuta kuin epäselviä, suttuisia räpsyjä. Tuo laukkaneilikka yläkuvassa on ainoa, jonka edes tunnistaa. Soikkoratamon vaaleanliilat kukinnot ja virtaviivaiset muodot olisin aivan erityisesti tahtonut saada kuvattua, mutta eihän se onnistunut.

Miksen sitten opettele kuvaamaan?!! En yksinkertaisesti jaksa. Fyysisten voimieni lisäksi toimin kaiken aikaa henkisten voimieni äärirajoilla. Uusien asioiden opettelemiseen energia ei ole riittänyt enää pitkään aikaan.

Siitä aiheesta löysin lohdullisen tutkimusartikkelin ihan hiljattain. Tässä tiivistelmä. On siis todettu, että ihmisellä ON rajallinen määrä tahdonvoimaa ja jos sen joka päivä joutuu käyttämään itsestäänselviltä tuntuviin toimintoihin, kuten kävelemiseen kivuista ja uupumuksesta huolimatta, sitä ei jää mihinkään muuhun..
Harmissani siirryin sitten kuvaamaan rikkaruohoja. Tämä palsternakka tosin on jätetty kasvimaan laidalle ihan tarkoituksellisesti kasvattamaan ensi kevääksi tuoreet palsternakan siemenet. Korkeaksi se siinä on jo venähtänytkin..

Punaisista ja mustista orvokeistani alkaa muodostua rikkaruohokasvusto. Kuivuutta ja laihaa maata uhmaten ne siementävät kaikkialle, missä vaan tilaa on ja sinnekin, missä ei ole.

Sitruunankeltaisesta, harmaalehtisestä huopakeltanosta tykkään kovasti. Se kukkii kauniisti leikkaamattomilla ruohoalueilla ja kestää näköjään muutaman yliajonkin.

Ruohosipulin mausta en tykkää yhtään. Kerrankin vatsani on jostain samaa mieltä. Se kipeytyy kaikista sipuleista. Edelliset asukkaat taisivat olla tuosta rehusta eri mieltä ja niinpä olen saanut kaivaa noita tuppaita villiintyneeltä kasvimaalta pois ainakin kaksikymmentä. Jostain nurkalta niitä kuitenkin aina puskee uusia. Onneksi ovat edes kukkiessaan kauniita.