Kuokkafilosofiaa

Istutin eilen salkoruusun taimet ulos ja jätin yöksi kaikki muutkin taimet ulkoportaille. Tomaatit ainakaan eivät alle kymmenen asteen yölämpötiloista tykkää, mutta minkäs teet. Taimia on jo niin paljon, että en kertakaikkiaan jaksa kiikuttaa niitä iltaisin sisälle lämpimään.

Tilaamani ( jo helmikuussa maksamani) kasvihuone ei ole tullut. Olen tiedustellut syytä jatkuvasti eteenpäin siirtyvvälle toimitusajalle. Syy on kuulemma ulkomaalaisen valmistajan, mutta eipä se minua paljon lohduta. Tällä menolla hökötys ehtii aikaisintaan juhannukseksi paikoilleen, eikä se paljon tämän kesän tomaatinkasvatusta silloin edistä (mikäli jotain kasvatettavaa on ylipäätään silloin vielä hengissä).

Näin keväällä on puutarhassa aivan valtavasti asioita, jotka pitäisi saada valmiiksi nopeasti. Sydänkesä on sitten enemmän ylläpitohoitoa ja kasvusta nauttimista.

Eilen, kohopenkkiä rakennellessa pohdin sitä, miten erilainen merkitys puutarhaviljelyllä mahtoi olla silloin, kun monet vielä kasvattivat merkittävän osan ruuastaan itse. Oliko puutarha silloin ihmisille tärkeämpi kuin nykyään vai ei?

Luultavasti merkitys oli vain toisenlainen. Silloin painopiste oli ruumiin ravinnon hankkimisessa. Nykyään puutarha tarjoaa useimmille lähinnä esteettisiä elämyksiä, mahdollisuuden toteuttaa luovia ideoitaan, , hyötyliikuntaa, rentoutumispaikan ja mahdollisuuden kokea yhteyttä luontoon ja kasvun ihmeeseen. Tärkeitä asioita nekin.

Puutarhaa kuokkiessa tuntuu joskus hassulta puheet ruuan kalleudesta. Kun näkee, miten hämmästyttävä, herkkä, vaativa, monivaiheinen ja pitkä on vihannesten kasvu siemenestä ruokapöytään, minulle ainakin tulee mieleen, että puhdas ruoka voisi olla paljon kalliimpaakin ja silti hintansa väärti. Kyse on arvostuksista.