Eilen keskityin vaihteeksi suunnittelemisen ja vaatimattomien tekemisteni raportoimisen sijasta ihan konkreettiseen työhön. Kärräsin multaa uuteen perennapenkkiin. Istutin sisareltani saamiani komeita taimia (muun muassa koreanyrtti-iisoa, kultakärsämöä ja keltakaunokkia). Viime syksynä rakentamani perennapenkin ympäriltä kitkin sangollisen nokkosia.
Jälkimmäisessä puuhassa hoksasin viimein yhden hyvän puolen tästä täkäläisestä hiekkapitoisesta maanlaadusta. Edellisen kodin saviselta takapihalta nokkosenjuurakoita oli mahdotonta saada naisvoimin kaivettua pois. Kevyestä, hiekkaisesta maasta ne irtoavat paljon helpommin.
Vallan hieno kasvihan nokkonen on - ainakin, ellei se yritä vallata perennapenkkiä. Kitkemisen tuotoksista saa oivallista lannoitevettä. Nokkosletutkin ovat hyviä ja nokkosuutteella sekä -teellä minä olen useampaan kertaan saanut hemoglobiinini nousemaan. Rautapitoisia ja terveellisiähän sen lehdet ovat. Maistuvat myös perhosille ja siksi en nyrhikään koskaan koko nokkospuskaa sileäksi, vaan jätän aina jonnekin tontin nurkalle vähän perhostoukille ruokaa.
Jälkimmäisessä puuhassa hoksasin viimein yhden hyvän puolen tästä täkäläisestä hiekkapitoisesta maanlaadusta. Edellisen kodin saviselta takapihalta nokkosenjuurakoita oli mahdotonta saada naisvoimin kaivettua pois. Kevyestä, hiekkaisesta maasta ne irtoavat paljon helpommin.
Vallan hieno kasvihan nokkonen on - ainakin, ellei se yritä vallata perennapenkkiä. Kitkemisen tuotoksista saa oivallista lannoitevettä. Nokkosletutkin ovat hyviä ja nokkosuutteella sekä -teellä minä olen useampaan kertaan saanut hemoglobiinini nousemaan. Rautapitoisia ja terveellisiähän sen lehdet ovat. Maistuvat myös perhosille ja siksi en nyrhikään koskaan koko nokkospuskaa sileäksi, vaan jätän aina jonnekin tontin nurkalle vähän perhostoukille ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti