Kukkien kuvaaminen on yllättävän vaikeata - ainakin ellei sitä osaa, enkä minä ole ollut tarpeeksi kiinnostunut opetellakseni valokuvaamaan yhtään mitään.Luulisi silti, että kukat ovat täimmöiselle tekniikkarajoitteiselle tumpelollekin otollinen kivauskohde, kun ne harvemmin pyrkivät karkuun tai pomppivat innoissaan ympäriinsä, kuten esimerkiksi lemmikkieläimet, joista tuolla toisessa blogissani olen julkaissut lukuisasti kehnoja kuvia.
Nämä hyvät, kuten tämän tekstin otsikkokuva, on ottanut puolisoni, joka onkin alalla jo melkein ammattilainen. Hän antoi vastahankaiselle vaimolle yhden neuvon (enempää en suostunut kuuntelemaan), kun valitin kuvieni laatua. Kukkia ei kuulemma kannata kuvata ylhäältäpäin...ja juuri niin minä tietenkin olen tehnyt. Milläs minä kipeine, kankeine saranoineni "ruohonjuuritasolle" edes taipuisin...
Kukkien ja muiden kasvien valokuvaaminen voisi olla mielekäs harrastus, jos olisin edes himppasen verran kiinnostunut tekniikasta tai intohimoinen esteetikko. En taida olla kumpaakaan.
Suhteeni puutarhan kasveihin taitaa olla ennemminkin kontaktin hakemista johonkin elävään, ihmettelyä, kokeilua ja tunnustelua. Hyötykasvit olivat ensin. Vasta niiden jälkeen kiinnostuin kukista. Kuten muillakin elämän aloilla näköaisti taitaa olla minulla puutarhasta nauttimisessa jumbosijalla. Ensin tulee tuntoaisti, tuoksut maut ja jopa kuulo (koivun lehtien suhina on ihanan kesäinen ääni), vasta sitten visuaalinen puoli..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti