Alkuviikosta käytiin naapurikaupungissa ostoksilla. Koko 40 kilometrin matkan tapitin ikkunasta ihmisten ihania puutarhoja, mutta jo muutaman kilometrin päästä huomioni kiinnittyi yhteen tiettyyn kasviin. Se oli juuri nyt kukassa ja sitä näytti olevan joka ainoassa pihassa, joissa ylipäätään istutuksia oli.Meidän pihallamme sitä ei ole, eikä tule, mikäli minusta riippuu ja siksi minulla ei olekaan siitä tässä kuvaa. Se kasvi on herttavuorenkilpi. Jostain syystä inhoan sitä samoin kuin etelänruttojuurtakin. Niitä oli monien tuttavien pihassa lapsuudessani, 1960-luvulla. Kookkailla, kestävillä (kovilla) lehdillään ne peittivät laajoja alueita ja minua aina hirvitti ajatella, mitä kaikkea niiden alle mahtuukaan piiloutumaan (käärmeitä, sammakoita, menninkäisiä ja hämähäkkejä vain muutamia luetellakseni. Myöhemmin tosin olen päässyt kammostani , yhtä lukuunottamatta, noita kaikkia kohtaan).
Muitakin kasveja on, joita en tosiaankaan pihaani halua. Röyhykukkaiset perennat, kuten röyhytatar ja jaloangervot eivät ole minun juttuni, eivätkä minkäänsorttiset kärhöt tai alppiruusut. Kärhöt ovat minun hoidettavikseni aivan liian vaativia ja yhdistyvät mielikuvissani tietynlaiseen, hieman elitistiseen, puutarhakulttuuriin. Alppiruusuissa ja atsaleoissa puolestaan on kovat ja kiiltävät lehdet, mistä en alkuunkaan pidä ja ne kasvavat yleensä havupensaiden joukossa, eivätkä ikivihreät puut ja pensaat kotoista kuusta ja katajaa lukuunottamatta ole ollenkaan minun makuuni.
On kuitenkin opettavaista huomata, että maku voi muuttua ja kehittyä. Keltaisista kukista en myöskään pitänyt aiemmin yhtään. Nyt minulla on niitä yhdeksää eri lajia pelkästään yhdessä kukkapenkissä..
Tuo yläkuvan kukkanen on leijonankita. Niitä kasvattelin viime kesänä tuttavalta saadusta sekavärisestä siemenseoksesta ja meinasin saada hepulin, kun näin nuo neonkeltaisina avavautuvat kukat. Onneksi tuli muitakin värejä ja kummasti silmä noihinkin kesän aikana tottui..
Onko SInulla inhokkikasveja ja jos, niin mitä?
Minäkään en pidä vuorenkilvistä enkä keltaisista kukista. Alppiruusutkaan eivät kuulu suosikkeihini. Tosin tänään katselin niitä puutarhamyymälässä... En myöskään pidä syysleimuista. Kesäkukista en voi sietää begonioita, liisankukkia, verenpisaroita, samettiruusuja enkä petunioita. Kaikkia muita paitsi petunioita laitettiin haudoille, kun nuoruudessani olin kesätöissä hautausmaalla. Kai mulla muitakin inhokkeja on, mutta nämä tulivat ekana mieleen.
VastaaPoistaEn taida edelleenkään päästä kommentoimaan suoraan google-tilin avulla, voisin yrittää toista konstia.
VastaaPoistaTai oikeastaan voisin itsekin kirjoittaa noista inhokeista - joskus - aika paljon samanlaisia epämieltymyksiä kuin Niinalla ja kanttorilan puutarhurilla.
Kerra kaveri oli perannu kukkapenkkejää ja sit tuonnu meijjänpihaa ystävällisenä eleenä paljon vuorenkilpee. Istuttannu oikee. Meikäpoika ajeli ne ruoholleikkuril tuhannenpaskaks.
VastaaPoistaEnkai mä muit inhoo.
Peikko ei tykkää salaatista. Se saa sen karvat ihan pörhölleen ja vetää kylmiä väreitä selkäpiitä pitkin.
VastaaPoistaVai, et sinä tykkää samettiruusuistakaan, Niina. Niistä minä kyllä tykkään. Taitavat olla kaikki nuo jossain mielessä lapsuusaikamme muotikasveja. Nykyäänhän valikoima on taimikaupoissa paljon laajempi..
VastaaPoistaPääsitpäs kommentoimaan, Aila. Toivottavasti bloggr on lakannut kiusaamasta sinua.
No, jopas oli radikaali ratkaisu, Partapappa. Itse en olisi ehkä kehdannut, mutta ei sen kasvin kohdalla kyllä mene läpi semmoinenkaan valkoinen valhe, että se otti ja kuoli, kun ei sitä taida saada hengiltä ilman sitä ruohonleikkuria. Aika hassua silti tuommoinen, että mennään omatoimiystävällisesti istuttamaan semmoista toisen pihaan.
Ahaa, Peikko taitaa pelätä, että salaatti ryömii sen lautaselle, vai miksiköhän se ei siitä tykkää..;-)
Kyllä blogger on edelleen yhtä krantulla päällä. Mikä lie sen niin muhun suututtanu. Koetan taas valita tuolta profiililistalta uu-är-ällää.
VastaaPoistaJuu, tiedän kans erään, joka on omatoiminen suhteessa naapureiden puutarhoihin... vaikkei asukaan mun naapurina.
Tuo erään postauksesi värien kakofonia on minusta ihan viehkoa. Mä tuon kans sitten niitä epämääräisiä tulppaaneja, joiden väristä kukaan ei tiedä mitään.
Ei tule mieleen yhtään varsinaista inhokkia, mutta omalle pihalle ei ole tullut hankittua pönäköitä kasveja. Haluan ympärilleni herkkää ja sielukasta mieluummin kuin arkisen rotevaa ja ryhdikästä. Kuunliljat ovat vähän siinä rajoilla, mutta lasken ne runollisuuden puolelle. En osaa sanoa missä raja menee, jossakin omissa mielikuvissa. Vuorenkilpiä meillä on etupihalla. Se on kukkimisen jälkeen aika arkinen ja karu. Melankolikkona tykkään sinisistä, valkoisista ja vaaleanpunaisista kukista. Keltainen ja oranssi ei oikein nappaa. Minun mielentilaani ne ovat liian iloisia ja pirteitä. Yhtä häiritseviä kuin ylipirteät ja energiset ihmiset.
VastaaPoistaSemmoiselle yllätyssipulipenkille meillä on oikein sopivasi tilaa hedelmäpuiden välissä, Aila. Siellä pirteä sekamelska vaan ilahduttaa, mutta tuohon nimenomaiseen navetanpäätypenkkiin olin suunnitellut vähän yhtenäisempää ilmettä, kun se on ihan sisääntuloportin vieressä.
VastaaPoistaHyvin kiteytetty tuo oranssin ja keltaisen herättämä tunne, Häivähdys. Juuri noin minäkin ne koen :)