Ministeri kainalossa

Taivaalla vilkkuu harvinainen valoilmiö. Vilkkumiselta se lähinnä tuntuu, kun tunnin välein sataa ja paistaa. Juuri kun olet saanut kiskottua kumpparit jalkaan ja villaista niskaan, peittyy sininen taivas harmauteen ja sylkäisee sadekuuron niskaan. Pah.

Viimeiset kukkasipulit sain sentään maan multiin äsken. Mikä siinä onkin, että joka vuosi päätän, että tänä syksynä en enää osta lisää, tilakin jo loppuu, mutta aina vaan iskee himo ja hinku puutarhamyymämälöiden mainoslehtiä selaillessa.

Tällä kertaa kävi vielä niin pöhkösti, että kun oltiin palailemassa siskon luota , naapurikaupungista, Korpikankaan sipulit mukana, bongasin paikallisen kukkakaupan pihalla Blomqvistin taimiston myyntiauton.

 Eikun apukuskin paikalta ääniohjauksella jarrut pohjaan ja ostoksille. Kotiin tulin Ministeri kainalossa (kärhö) ja Korpikankaalta tilattujen liljojen sekä kultasahramien lisäksi Annelinde ja Black Hero tulppaaneita & mustan persianpikarililjan sipuli kassissa. Pitihän ne ostaa, kun olivat tarjouksessa.. Kun nyt vaan keväällä muistaisin minne ne kiireessä kuoppasin, kun en ollut lainkaan moisia istutuksia suunnitellut. Ei olisi enismmäinen kerta, kun kitken pois jotain vahingossa.

Vielä olisi paljon hommia ennen talven tuloa. Haravoimisesta en haaveilekaan ja ruohokin saa jäädä pitkäksi, kun ei sen paremmin leikkurilla kuin emännällä ole voimia pitkäksi venähtäneen, alati märän, heinikon leikkuuseen.

Valkosipulit pitäisi vielä saada maahan ja ruukut tyhjiksi. Tuntuu vaan niin keljulta riipiä täyttä päätä kukkivista daalioista varsia pois. Meillä kun ei ole halla haukannut vielä edes kesäkurpitsoita. Pakkanen ja lumi voi silti iskeä yhdessä yössä. Niinhän sillä on tapana.

Syys ei oo sun syys...

 Valtava lintuparvi parkkerasi puutarhaamme pariksi viikoksi. Kaikki 16 pihlajaamme ja muutama (itsekylväytynyt) punaherukkapensas perattiin marjoista perusteellisesti. Joukossa oli tilhiä, rastaita, talitiaisia ja ties mitä. Keskustelua käytiin puiden latvoissa niin äänekkäästi, että tuntui kuin oltaisiin tropiikissa. Ihmetellä täytyy myös sitä, kuinka taitavia lentäjiä nuo höyhenpukuiset ovat. Kolareita ei näyttänyt tulevan, vaikka siivekkäitä singahteli puusta toiseen ilma sakeanaan.

 Tomaattisadosta tuli lopulta ihan kiitettävä, vaikkei sää sitä lajia tänä kesänä hellinytkään.

 Ompputarha ei enää näytä tuollaiselta. Kuva on viikon vanha. Sataa silti edelleen, kuten yhtä lukuunottamatta joka ikinen päivä niin kauan kuin muistan. Nyt ovat lehdet jo kellastuneet ja melkein kaikki punakanelit pudonneet maahan. Mattoteline kuvassa muistuttakoon ankeasta arkitodellisuudesta. Iloisesti kukkiva daalia puolestaan siitä, että ehkä se ensi kesäkin vielä tulee. Siitä sopii nyt kylminä talvikuukausina unelmoida.

Osa kukkasipuleista on vielä istuttamatta ja kellarissa talvetettavat daaliat, gladiolukset ja ruostekukat nostamatta talteen. Mitenkähän tuonne kylmään ja sateeseen vaan tarkenisi mennä..

Haastetta kerrakseen

Veto on ollut poissa ja hönkä lopussa tältä tädiltä pidemmän aikaa. Ansa heitti haasteella ja Herne kauniilla kukkakimpulla jo viikkoja sitten. En ole jaksanut niihin vastata, kun linkittäminenkin tuntuu työltä, eikä talouden virallisella kamerankäyttäjällä ole enää aikaa napsia toivomiani kuvia. 

Nyt ratkaisen kimppupulman menemällä siitä, mistä on aita matalampi, eli niiamalla kiitokseksi Herneelle ja ojentamalla sen eteenpäin kaikille ihanille kommentoijille ja niille, joiden blogit olen linkittänyt tuohon sivupalkkiin. Piristätte päiviäni arvaamattoman paljon.

Ansan haaste kuului lyhykäisyydessään "kuvaa keittiössäsi olevia asioita". Meikäläisellä kirposi noinkin yksinkertaista tehtävää miettiessä hikikarpalo otsalle, eikä pelkästään energianpuutteen vuoksi, vaan siksi, että keittiö on tässä huushollissa ainoa huone, jonka koen suureksi ongelmaksi. Se vimmastuttaa minua, mutta kun ei ole rahaa, kykyä, eikä voimia, pulmalle ei paljoa mahda.

Ongelmien lähde keittiössämme on se, että pienen, 13 neliöisen huoneen seiniä rikkoo neljä (!!) täysikokoista ovea ja kaksi ikkunaa. Ei tarvitse olla arkkitehti tajutakseen, ettei kaapeille silloin paljon tilaa jää., eikä paljon muullekaan. 

Kun talo on rakennettu 1860-luvulla, on helppoa ymmärtää, että käsitys tarkoituksenmukaisuudesta oli siihen aikaan toisenlainen..mutta, kun huonejärjestys on muuten mielestämme aivan täydellinen, on vaikea hyväksyä sitä, että keittiö on äärimmäisen epäkäytännöllinen.

En esittele kokonaiskuvaa, koska en jaksa siivota. Yritin löytää kyökistä edes jotain, mistä pidän ja tämmöisiä pikkujuttuja bongasin:

 Joka aamu kahvia keittäessä katse osuu ompputarhaan. Se on kaunis kaikkina vuodenikoina. Lehmäverhoista tykkään myös. Ne vaihdan toisiin vain jouluverhojen ajaksi.

 Keittiömme värit ovat valkoinen ja harmaa. Seinään tosin tuli hankittua aivan vääränlainen tapetti. Talon hengittävyyden vuoksi valittu, muoviton, paperitapetti imee itseensä lieden vieressä kaikki rasvaroiskeet, eikä sitä voi pyyhkiä. Talouspaperitelineestä pidän silti..

Harmitusta meikäläisessä herättää myös se, että lähes kaksimetrinen mieheni kiinnitti muuttoremontin yhteydessä kaapit niin korkealle, että minä, 160 senttisenä, yletyn hädintuskin kaappien kahdelle alemmalle hyllylle. Noita teräksisiä esineitä ottamaan en ylety keittiötikkailtakaan

Suoraan maantielle näkyy yhdestä ainoasta ikkunasta ja sekin on tuommoinen pieni. Viime keväänä retuutin kissojen ruokintapöydälle, sen ikkunan eteen, taimikasvatusta varten tuommoisen kukkatelineen. Siihen se sitten jäi, eikä viidakon läpi näe enää sisään kukaan.

Tämän haasteen tahtoisin tuupata eteenpäin Maelkalle, joka piakkoin on muuttamassa uuteen kotiin ja Ailalle, jonka keittiötä en ole päässyt vuosikymmeniin näkemään, vaikka hyviä ystäviä olemmekin.

Keltaista

 Ei maistunut Muskalle keltainen porkkana. Söin ihan itse. Hyvältä maistui ja maassa on vielä monta.

 Keltaista on paljon tähän vuodenaikaan Kanttorilan pihalla muuallakin kuin porkkanapenkissä.

 Kauneus on katoavaista. Kuihtuneet kukat ja pudonneet lehdet saavat nyt kuitenkin levätä rauhassa. En jaksa tehdä niille mitään. Vointi on ollut tosi kehno pitkään. Ehkä ensi kevääseen mennessä voimat palaavat. Keljuttaa vaan se, että siperianhernepensasaita on stripannut lehtensä tantereelle ja koko sotkuinen pihamme on nyt ohikulkijoiden päiviteltävissä.,

 Kultakärsämö näyttää siltä, että voisi sopia kuivakukka-asetelmiin ja kransseihin.

Siemenkodat jätän enimmäkseen lintujen evääksi. Aika kehnosti siemenet tänä vuonna kypsyivät. Runsaat sateet mädättivät ja homehduttivat kasvustoja.

Olen saanut mukavan haasteen ja tunnustuksen. Kovasti yritän tässä ryhtyä meinaamaan niihin vastaamista. Jos vaikka huomenna saisin aikaiseksi.

Elämä palailee pätkittäin, vaikka huomiseksi näille seuduille ennustetaan taas sadetta ja se tietää meikäläiselle kankeita niveliä ja kivuliasta päivää..

Nyt jatkamaan omppusavottaa. Niitä ihania, tuoksuvia, (madonsyömiä) pallukoita riittää, riittää ja riittää..

Kesäkurpitsasta

Vaikkei kasvimaalla juuri muuta kasvaisikaan, kesäkurpitsaa tulee joka kesä reilusti yli oman tarpeen - ainakin meillä (johtunee siitä, että en vieläkään, 20 vuotta sitä viljeltyäni, osaa luottaa siihen, että vähempikin taimimäärä riittää).

Tähän aikaan syksystä keittiötä karttelevan tarhurin riemu runsaasta sadosta alkaa kääntyä epätoivon puolelle, kun kellarin hyllyt notkuvat pikkelsipurkkien painosta ja kaikille suostuvaisille tuttaville on kannettu kurpitsaa kassikaupalla.

Tänään löysin kirjahyllystäni uuden ohjeen, joka osoittautui sen verran oivalliseksi, että tekee mieli jakaa se muidenkin kanssa. Mausteet sovelsin ihan oman maun mukaan ja tottahan minä tavalliseen tapaani jotain töppäsin: unohdin nuo keitetyt riisit, mutta toimi se ilmankin. Aviomies tykkäsi kovasti. 

Kesäkurpitsapiirakka tai paistos

n. kilo kesäkurpitsaa

3rkl keitettyä riisiä

3 kananmunaa

1 dl kermaa

suolaa

homejuustoa

mausteita oman maun mukaan

 

*Leikkaa kesäkurpitsat paksuiksi viipaleiksi ja keitä niitä 10 min suolatussa vedessä

*Voitele pyöreä piirakkavuoka

*Vatkaa kananmunat vaahdoksi. 

*Lisää kerma ja mausteet (minä laitoin noin 3rkl homejuuston muruja, basilikaa, valkosipulijauhetta ja pikku ripauksen cayannepippuria) ja vispaile vielä hetki

*kaada kesäkurpitsat lävikköön ja hienonna ne siinä haarukalla. Anna kaiken nesteen valua pois

*Levitä kesäkurpitsamössö tasaiseksi kerrokseksi piirakkavuokaan ja ripottele sen päälle keitetty riisi

*Kaada päällimmäiseksi muna-kermaseos

*Paista 180 asteessa noin 50 minuuttia

Sopii sekä lisäkeruuaksi että herkuteltavaksi sellaisenaan. Puolukkahilloa Aviomies sen päälle lykkäsi ja oli kuulemma hyvää.

Onnea ja epäonnea

 Se, että muut ehtivät ensin, ei välttämättä ole aina huono asia sen paremmin ihmiselämässä kuin puutarhassakaan. Eihän samojen asioiden tarvitse tapahtua kaikille samassa järjestyksessä ja samanlaisella aikataululla. Tärkeintä kai olisi oppia nauttimaan elämän parhaista puolista sellaisina kuin ne nyt juuri kohdalla ovat. Jos muutosta kaipaa, voi sitä kohti pyrkiä tekemällä sen, minkä pystyy ja jaksaa. Tämän hetken kauneutta ei silti kannata tuhlata tulevaisuuteen tähyilemiseen, jossitteluun, sitkutteluun ja odottamiseen.

Kanttorilan puutarhassa ilahduttaa tällä hetkellä kesäasterit, jotka pääsivät kukkimisen alkuun tosi myöhään. Joka kasvissa on eri värinen kukka. Näitä täytyy kylvää ensi keväänäkin.

 Gladioluksetkin vasta aloittelevat, eikä kirkkaan punaisia ole auennut yhtään. Tämmöisiä kummallisen hailakoita liilan- ja kermanvärisiä, sateen piiskaamia ruppanoita vaan ja nekin aivan väärässä seurassa..

Onnellisten tähtien alla ei sujunut ensimmäinen kurpitsansiementen paahtokokeilunikaan. Saattoi johtua siitä, että en huuhtelun jälkeen antanut niiden rauhassa kuivua. Muuten noudatin ohjeita tarkasti, mutta paloivat karrelle alta aikayksikön. En silti aio vielä luovuttaa. Pari talvikurpitsaa odottaa vielä kellarissa jatkojalostusta.

Aviomiehen kokkailut ovat onneksi sentään taattua laatua. Tämä paistos kehkeytyi kesäkurpitsasta, tomaateista, fetajuustosta ja omista yrteistä. Juustoa lukuun ottamatta kaikki omalta kasvimaalta.

Punainen ilonpilkahdus putkahti kukkapenkin reunaan, kun itse kylväytynyt verbena aukaisi ensimmäiset kukkansa.

Kunpa se saisi nyt hetken rauhassa punastella. Kylmiä öitähän on jo ollut paljon, mutta halla ei meidän pihaamme helposti haukkaa, kun tontti on niin suojainen ja mukavasti mäen päällä.

Ikkunantakaisviljelyä

 Muutaman päivän olen taas rötköttänyt kissanpatjana salin sohvalla, kun en vaivoiltani ole muutakaan jaksanut. Miten olenkaan iloinnut siitä, että tuo kesäkuussa valmistunut penkki tuli tehtyä (ja miten käsittämättömän rehevä se on, vaikka kasvualustana on melkein pelkkää hiekka)a.Nyt voin ihastella väriloistoa silloinkin, kun en jaksa pihalle asti.

Päivänsinejä

Ihan kokonaan ikkunantakaisviljelyyn en ole voinut jättäytyä. Kasvihuone sentään pitää päivittäin kastella. Siihen puuhaan vääntäytyessä näen joka päivä myös vanhan haravan varren, jonka ympärille päivänsinet ovat kiertyneet kukkimaan.

Daalia

 Luulin, että oranssi daalia oli viimeinen, joka nuppunsa aukaisi. Hämmästys oli suuri, kun eilen löytyi vielä tämmöinen. Senkin piti olla oranssi, mutta ihan jotain  muutahan tuo on. Minun mielestäni vieläkin parempaa.

Unikko

Myös ne viime postauksessa esittelemäni unikot paljastivat auetessaan huisin yllätyksen. Onhan niiden ulkopinnallakin erikoinen hopeinen sävy, mutta täältä sisältä se näkyy vielä selvemmin. Noista täyty ehdottomasti saada siemeniä talteen.