Haastetta kerrakseen

Veto on ollut poissa ja hönkä lopussa tältä tädiltä pidemmän aikaa. Ansa heitti haasteella ja Herne kauniilla kukkakimpulla jo viikkoja sitten. En ole jaksanut niihin vastata, kun linkittäminenkin tuntuu työltä, eikä talouden virallisella kamerankäyttäjällä ole enää aikaa napsia toivomiani kuvia. 

Nyt ratkaisen kimppupulman menemällä siitä, mistä on aita matalampi, eli niiamalla kiitokseksi Herneelle ja ojentamalla sen eteenpäin kaikille ihanille kommentoijille ja niille, joiden blogit olen linkittänyt tuohon sivupalkkiin. Piristätte päiviäni arvaamattoman paljon.

Ansan haaste kuului lyhykäisyydessään "kuvaa keittiössäsi olevia asioita". Meikäläisellä kirposi noinkin yksinkertaista tehtävää miettiessä hikikarpalo otsalle, eikä pelkästään energianpuutteen vuoksi, vaan siksi, että keittiö on tässä huushollissa ainoa huone, jonka koen suureksi ongelmaksi. Se vimmastuttaa minua, mutta kun ei ole rahaa, kykyä, eikä voimia, pulmalle ei paljoa mahda.

Ongelmien lähde keittiössämme on se, että pienen, 13 neliöisen huoneen seiniä rikkoo neljä (!!) täysikokoista ovea ja kaksi ikkunaa. Ei tarvitse olla arkkitehti tajutakseen, ettei kaapeille silloin paljon tilaa jää., eikä paljon muullekaan. 

Kun talo on rakennettu 1860-luvulla, on helppoa ymmärtää, että käsitys tarkoituksenmukaisuudesta oli siihen aikaan toisenlainen..mutta, kun huonejärjestys on muuten mielestämme aivan täydellinen, on vaikea hyväksyä sitä, että keittiö on äärimmäisen epäkäytännöllinen.

En esittele kokonaiskuvaa, koska en jaksa siivota. Yritin löytää kyökistä edes jotain, mistä pidän ja tämmöisiä pikkujuttuja bongasin:

 Joka aamu kahvia keittäessä katse osuu ompputarhaan. Se on kaunis kaikkina vuodenikoina. Lehmäverhoista tykkään myös. Ne vaihdan toisiin vain jouluverhojen ajaksi.

 Keittiömme värit ovat valkoinen ja harmaa. Seinään tosin tuli hankittua aivan vääränlainen tapetti. Talon hengittävyyden vuoksi valittu, muoviton, paperitapetti imee itseensä lieden vieressä kaikki rasvaroiskeet, eikä sitä voi pyyhkiä. Talouspaperitelineestä pidän silti..

Harmitusta meikäläisessä herättää myös se, että lähes kaksimetrinen mieheni kiinnitti muuttoremontin yhteydessä kaapit niin korkealle, että minä, 160 senttisenä, yletyn hädintuskin kaappien kahdelle alemmalle hyllylle. Noita teräksisiä esineitä ottamaan en ylety keittiötikkailtakaan

Suoraan maantielle näkyy yhdestä ainoasta ikkunasta ja sekin on tuommoinen pieni. Viime keväänä retuutin kissojen ruokintapöydälle, sen ikkunan eteen, taimikasvatusta varten tuommoisen kukkatelineen. Siihen se sitten jäi, eikä viidakon läpi näe enää sisään kukaan.

Tämän haasteen tahtoisin tuupata eteenpäin Maelkalle, joka piakkoin on muuttamassa uuteen kotiin ja Ailalle, jonka keittiötä en ole päässyt vuosikymmeniin näkemään, vaikka hyviä ystäviä olemmekin.