Alussa oli läjä

Alussa oli jotain sopimatonta syöneen lehmän jätöstä muistuttava läjä...tai no, ihan aluksi oli muurari, joka tilasi liikaa sementtiä ja jätti sitä puoli suursäkillistä kovettumaan pihaamme. 

Se oli tuotu paikalle trukilla (säkki, ei muurari), eikä sitä siitä ilman konevoimaa saatu minnekään, joten toista vuotta se ehti kovettua ennen kuin kimpaannuin, riivin siitä muovit päältä pois ja päätin, että ainakin se muokataan nyt johonkin toiseen olomuotoon kuin rumaksi kasaksi, jos ei sitä siitä pois saada.

Onneksi Aviomieskin innostui tästä projektista. Hän haki rautakaupasta maalia. Osti summanmutikassa jotain, jonka väirinimi oli "Seppä". Sen avulla sementtimöykky muuntautui lehmänläjästä jättimäiseksi kissanoksennukseksi. 

Pronssin tai kuparin sävyä halusimme, eikä tuo ylimmän kuvan kellertävänkukertavanoranssi ollut sitä lähelläkään.

Toisella yrittämällä väri saatiin sopivaksi. Sitten ei muuta kuin kukkapenkki ympärille ja pari koristehärpäkkettä..

Hulluille ja herroille ei kuulemma passaa näyttää keskeneräistä työtä, mutta ei tätä blogiani sellaiset lue. Niinpä uskallan ihan hyvällä omallatunnolla näyttää tämän tulevan pikku pronssilammikkomme, vaikka ympäriltä puuttuu vielä kivet. Suuren litteän kiven päältä sementtisammakot ja itse lammesta sekä vesi että koristeeksi liimattavat lasikivet.

Melkoista bling blingiähän tämä taas on, mutta minkäs mahtaa, minä OLEN aikamoinen harakka, enkä näin vanhemmiten häpeä sitä edes myöntää.

Tässä ja nyt

Rusopajuangervo

Iltahelokki

 Kerrankin on helppoa elää tässä ja nyt. Juuri nyt tuntuu siltä, että kesä on kukkeimmillaan. Tekee mieli hengittää sisään tätä valoa, lämpöä. värejä ja tuoksuja. Kesä se on koleampikin kesä ja luultavasti me olemme tällä paikkakunnalla välttyneet enimmiltä sateilta. Hiekkainen maa ja kohopenkit (meillä KAIKKI kasvaa kohopenkeissä, hiekkamaassa ja mäen  päällä) sopivat myös näihin säihin.

Suklaakirsikka

 Joka päivä ilmaantuu puutarhaan uusia yllätyksiä. Tuota Iltahelokkia en ollut hoksannut ennen kuin aviomies näytti siitä eilen kuvan.

Vuosi sitten istutettu suklaakirsikka on tehnyt yhden hedelmän. Sitä on varjeltu kuin kruununjalokiveä muun muassa ympäröimällä koko pieni pensas verkolla. Arvatkaas heittäydynkö aggressiiviseksi, jos rastaat varotoimista huolimatta ehtivät nokkia sen parempiin suihin ennen minua.

 

 Nurmikossa kasvaa ruusujuurta. Edellisinä kesinä aviomies on estoyrityksistäni huolimatta armotta parturoinut kukanalut ruohonleikkurilla. Tänä vuonna olen saanut muutaman pelastettua pystyttämällä niiden viereen varoituskepppejä.

Kukkapenkissä aukesi eilen sekä ystävältäni Ailalta saatu tummansininen päivänsini että viheliäinen maanvaiva karhunköynnös. Kauniita ovat molemmat, mutta toisesta toivoisin silti pääseväni eroon.

Puutarhakirjaostoksia

Puutarhakirjojen aika on tietenkin parhaimmillaan talvipakkasilla, kun edellisen kesän kukat ovat muisto vain ja uutta kasvukautta tekee mieli ryhtyä suunnittelemaan.

Vuosikausiin en ole hankkinut uusia puutarhakirjoja. Tänä kesänä ostaapläjäytin sitten peräti kolme. En tosin kirjakaupan ovh:lla, vaan käytettynä huutiksesta.

Hedelmäpuut ovat suuri intohimoni, vaikken olekaan erityisen suurta menestystä kokenut niiden kasvattamisen saralla. Leif Blomqvistin päivitetty versio Puutarhan Hedelmäpuut -kirjasta ei tuottanut pettymystä. Siinä esitellään lajikkeita kattavasti, kuvien kera, ja annetaan yksityiskohtaiset ohjeet puiden hoidosta.

Kansi tuossa kirjassa on mielestäni kaikkea muuta kuin houkutteleva, mutta sisältö täyttä tavaraa.

 Luonnonmukainen puutarha sen sijaan oli pieni pettymys. Kirjakaupan hinta uudehkolla kirjalla on hirmuinen, joten odotin löytäväni kansien välistä jonkinlaisen syyn, miksi se on tehty ja julkaistu. Mitään uutta en kuitenkaan bongannut. Samanlaisia perusoppaita on markkinoilla ennestään vaikka kuinka paljon. Ihan ok kirja, mutta minulle turha ostos.

Unelmien kotipuutarha on opus, josta olen haaveillut jo pitkään. Olen selaillut sitä useampaan kertaan kirjastossa ja se taitaakin olla fiksu tapa kalleimpien kirjojen hankintaa suunnitellessa.

Tämä kirja tarjoaa, ainakin minulle, tietoa, näkemystä ja esteettisiä elämyksiä, jotka eivät tyhjene ensimmäisellä lukukerralla. Juuri tällaista selailtavaa kaipaan niihin pakkasiltoihin, joina tuuli vinkuu nurkissa ja kasvihuone pilkottaa puolitoistametrisen hangen alta. Nimensä mukainen, unelmia elättelevä ja virittelevä kirja!

Yöllä

Yöllä puutarhassa on aivan omanlaisensa tunnelma. Monet kukat tuoksuvat erityisen voimakkaasti. Esimerkiksi tuo Jasmike.

Köynnösruusu John Cabot selvisi, ihme kyllä, taas yhdestä talvesta ja jäniksistä, jotka söivät sen versot tyngiksi.

Iltahämärässä jopa Tarha-alpi ja Vuohenkello näyttävät kaikkea muuta kuin arkisilta..

Eikä yöllä kukaan odota minunkaan päristelevän ruohonleikkuria, eikä kitkevän rikkaruohoja. Jos ei niitä iljettäviä, iniseviä verenimijöitä olisi yöaikaan vielä enemmän kuin päivän helteissä, yö olisi puutarhassa parasta aikaa.

Kellot poikineen

Pisamakello ja Maariankellot

 Voiko kukka olla liian sininen? Minusta voi. Tuo tummansininen Maariankello on niin intensiivisen värinen, että ihan hirvittää. Piti oikein käydä tarkistamassa ja se tosiaan on luonnossa juuri tuon värinen. Sinistä en yleensä pidä räikeänä, mutta tuo kyllä varastaa huomion kaikilta muilta ympärillä kasvavilta.

Valkoinen Peurankello

Valkoinen peurankello on minusta kaunis. Paljon herkempi kuin alemmassa kuvassa tarha-alpin kaverina kasvava violetti versio.

Violetti Peurankello ja Tarha-alpi

Ukonkello

 Ukonkellot houkuttelevat öttiäisiä.

 Valkoinen karpaattienkello sopii kaveriksi ketoneilikoille.

Karpaattienkello ja Ketoneilikka

Tuommoinen ihan tavallinen sininen kurjenkello kasvoi siitä kerrottukukkaisena ostamastani taimesta. Harmittaa vähäsen, varsinkin kun noita kasvoi tontilla villinä jo ennestään, eivätkä taimet taimistoilla ole ihan halpoja.

Kurjenkello

Pinkkiä..vai aniliinia

Oppineittenkukkka

 Pinkkiä..vai aniliiniako tuo lienee. Sitä joka tapauksessa tällä hetkellä piisaa sekä päävärinä että somisteena. Mikäs siinä. Mukava väri puutarhassa. Ei ainakaan sulaudu liiaksi taustaan.

Harjaneilikka

Mikälie neilikka

Palleroneilikka eli Pispalan Neito

Ketoneilikka Arctic Fire

Ei aina saa mitä tilaa

 Elämässä ei todellakaan jokainen saa sitä mitä tilaa. Väittäköön yltiöpositiivisuuden airuet mitä lystäävät. Ei saa ihmisparka sitä mitä tilaa myöskään taimistolla tai nettikaupassa, säästä puhumattakaan.

Tuohon ylimpään yllätyksen olen silti tyytyväinen. Luulin kylväneeni valkoista narsissitupakkaa, mutta punaisia koristetupakoita niistä siemenistä tuli. Huomattavasti miellyttävämpi ylläri kuin se, ettei Blomqvistin taimistolta kerrottuna kurjenkellona ostamani kasvi teekään kerrottuja kukkia vaan ihan tavallisia sinisiä. Eikä virolaisesta siemenkaupasta tilaamissani siemenpusseissa ollut kuin muutama siemen kussakin ja nekin itivät huonosti. Plääh.

Nyt, kun viimein sain hankituksi kaksi suurta vesitynnyriä, näyttää siltä, ettei niitä tarvitakaan. Kaksi kahdensadan litran saavia on jo täynnä vettä ja taivaalta ryöpsähtää vähän väliä lisää.

Luultavasti yksi onnellisen elämän avaintaidoista (ainakin minun kohdallani. Me ihmisethän olemme niin yksilöllisiä, että yleistyksiä on syytä välttää) on se, ettei kannata odottaa juuri mitään: ei aurinkoista kesää, ei sitä, että se, mikä on onnistunut aiempina vuosina, onnistuu nytkin. Ei edes sitä, että ihmiset pitävät sen, minkä lupaavat. 

Kun ei odota, ei pety, eikä pettymyksen käsittelyyn kulu energiaa. Jos taas saa jotain hyvää, mitä ei osannut odottaa, voi vain vilpittömästi iloita ja ammentaa siitä energiaa...

Toisinkin voi tietysti elää, mutta luulen, että tämä sopisi minulle.

 Uusissa led- lyhdyissäni on kuva, jota luulin ensin hyttyseksi ja ihmettelin, pitääkö niitä nyt lyhdyn lasiinkin laittaa. Inisee niitä riittävästi ilmassakin..., mutta sudenkorentojahan nuo ovat, kun hoksasin tarkemmin katsoa. Sellaistakin voi tietysti sattua, että asiat osoittautuvat aivan muuksi kuin ensisilmäyksellä näyttävät. Pitää vain rauhoittua, antaa tunnekuohun laantua ja arvioida asia uudelleen.

Tykkään kissoista ja muista pörröturkeista ihan tavattomasti. Asuuhan meillä sisällä talossa peräti viisi kissaa ja kolme koiraa. Pihamaalla mellastaakin sitten naapurin kissat. Se olisi muuten ihan ok, mutta kun ne ryökäleet tappavat pikkulintuja. Tässä yksi villin näköinen peto päättäväisesti askeltamassa kohti lintulautaa. Ei piitannut vähääkään motkotuksestani ja kehotuksista kömpiä takaisin omalle pihalleen.