Tulossa punainen kesä

Eilen sain viimein pistettyä tomaatin siemenet kasvamaan. Kuutta eri lajia on tulollaan, keltaisia, raitaisia ja punaisia. Enimmäkseen pensastomaatteja, koska olen laiska poistamaan varkaita.

Kärhön siemeniä, nepalinhanhikkia ja sinivaleunikkoa on kylmäkäsittelyssä. Tänä vuonna en täyttänyt siemenillä ja hiekalla jääkaappia, vaan lykkäsin kylmäkäsiteltävät kylvökset pihalle hankeen tuollaisissa muovirasioissa, joista hiiret eivät pääse siemeniä pihistämään.

Kauppareissulla, eilen, tarttui mukaan pari daalian mukulaa ja lisää noita punaisia gladioluksia, joita olen kasvatellut jo pian kymmenen vuotta.

Äsken, inventoidessani esikasvatettavia siemeniä hoksasin hieman nolon jutun: Olen tullut viime kesän jälkeen hankkineeksi lähes pelkästään eri sävyisten punaisten kukkien siemeniä: vaaleanpunaista pipoa, kahta eri punaista salkoruusua, zinnioita, silkkikukkia, tuoksuhernettä, punaista koristetupakkaa, tulenpunaisia samettiruusuja (vastapainoksi sentään myös vaniljanvärisiä), punaluppiota, kaunopunahattua, pioniunikoita ja kesäsädekukkaa.

Onneksi viime kesänä tuli istuteltua vähän muutakin. Koska kasvatan useimmat perennoista siemenestä, viime keväänä kylvetyistä monet kukkivat vasta tänä kesänä. Liika punainen väri puutarhassa tekee joidenkin mielestä istutuksista räikeitä..Saa nyt sitten nähdä. Todennäköisesti se ei minua haittaa, koska en ole kovin hillittyjen kokonaisuuksien ystävä muillakaan elämän alueilla.

Romahtaneita unelmia ja uutta kasvua

Suurin osa taimikasvatuspurkeistani on ollut talvisäilössä tuolla kasvihuoneessa. Pulmana esikasvatuksen aloittamisessa on ollut se, että lumiaura ja tuuli ovat kasanneet huoneen ympärille melkein metrisen kinoksen, jossa kahlaaminen ei ole tämmöistä lyhytkinttuista tädintylleröä houkutellut.

Eilen katsoin kalenteriin ja totesin, että nyt on kyllä pakko..Taistelin tieni halki hangen, tuulen ja tuiskun ja niin tein musertavan, masentavan, surullisen löydön. Olin toki ehtinyt murehtia kasvihuoneen katolle kertyvää lumikuormaa ja huokasin helpottuneena, kun se eilen näytti sateessa kovasti kevenevän. Enpä vaan hoksannut ajatella, että vaikka kuvassa näkyvä etelänpuoleinen katto oli jo paljas, toinen, pohjoisen puoli, oli niin paksun kuorman alla, että se oli romahtanut. Metallirakenteet olivat vääntyneet, mutta muovilevyt sentään ehjiä.

Harmittaa ihan vietävästi, varsinkin, kun en ole koko huonetta ehtinyt vielä edes käyttää...Venyihän sen toimitusaikakin viime keväänä toivottoman pitkäksi ja pystyyn saaminen kesti koko kesän..

Eilinen päivä meni melkein itkua tuhertaessa, kun olo oli muutenkin kehno ja kipeä. Tänään kuitenkin kurkistin basilikapurkkiin ja löysin sieltä uutta toivoa. Keittiön ikkunalaudalle taimettumaan kylvämäni yrtit olivat nousseet taimelle.

Tänään aion kylvää purkkeihin montaa lajia perennoita ja punaista verbenaa. Puutarhanhoidossa on sellainen lohdullinen puoli, että kasvun voima on suuri ja ihmeellinen. Uutta elämää syntyy sielläkin, missä toivo näyttää jo menneen. Sitäpaitsi jonakin vuonna onnistuu yksi kasvilaji, toisena toinen.

Kun vaan keksin, millä saan tuosta huoneestani vielä käyttökuntoisen, ehkä meillä tänä kesänä saadaan myös tomaatteja.

Uskotaan niin..

Uutisissa kerrottiin, että amerikkalainen sääyhtiö lupailee Suomeen ennätyslämmintä kevättä. Viime yönä näillä seuduilla oli pakkasta peräti -15 astetta, mutta olen silti päättänyt uskoa tuommoiseen ennusteeseen.

Vettä tippuu räystäiltä ja roskiksen reunalta. Laskeutuvan lumen alta kurkistelee kaikenlaista, mitä kesän kasvirunsaudessa ei tulisi edes huomanneeksi. Tänään bongasin vanhojen syreenipensaiden alla kasvavan kuusenpoikasen..
Huomattavasti suurempien kuusten juurella näyttäisi yöpyvän muun muassa pullea fasaanikukko ja jäljistä päätellen pienikokoinen pupujussi. Molemmille riittää ruokaa lintujen ruokintapaikoilla, joita meidän pihaltamme löytyy neljä. Vienosti toivon, että pupu jättäisi vastalahjaksi puuni ja pensaani pureskelematta.

Tänä keväänä aion kokeilla kärhön kasvattamista siemenistä. En edes tiedä mikä kärhö se on. Ei tainnut tietää siementen myyjäkään, vaikka antoi hyvät ohjeet siementen kylmäkäsittelyyn. Ostin ne huutonetistä.

Kovasti jo tekisi mieli kylvää kaikenlaista, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Vain talvikyntelin, basilikan ja kelloköynnöksen siemenet olen pistänyt multaan. Perennojen ja varhaisimpien vihannesten (lähinnä tomaattien) kanssa yritän malttaa vielä pari viikkoa..

Kyllä se kevät vielä tulee. Uskotaan niin..

Kuinka rakastuin puutarhaan

Kasvoin kaupungissa, niin kuin myös äitini aikoinaan. Varhaisimmasta lapsuudestani muistan äidin kasvattamat, pahanhajuiset, samettikukat liian varjoisassa paikassa, autonrenkaan ympäröimässä penkissä.

Seuraava koti oli jo omakotitalo, mutta piha vain parinsadan neliön kokoinen. Pikkuriikkisestä kasvimaasta naapurin lapset kävivät kiskomassa porkkanat näkösälle ja saatuaan moitteita istuttivat ne takaisin naatit alaspäin.

Myös puolisoni kasvoi kaupungissa, mutta hän sentään oppi puutarhanhoidosta jotain, koska vietti kesiään vanhempiensa kanssa siirtolapuutarhamökillä. Sillä tietoudella pääsimme alkuun, kun ensimmäistä kertaa yhteisen kotimme pihalla ryhdyimme vihanneksia viljelemään.

Aluksi se oli puolison hommaa. Sitten innostuin minäkin ja lopulta koko pihan hoito jäi minun vastuulleni.Apua saatan saada , jos sinnikkäästi kinuan,mutta en välttämättä alkuunkaan oikeaan aikaan, enkä edes oikeassa paikassa.

Oma kiinnostukseni on laajentunut vihannesten ja yrttien parista yhä enemmän koristekasveihin. Valtava hinku olisi hankkia joka vuosi jotain uutta, perustaa istutusalueita, laajentaa edellisiä ja istuttaa uusia puita. Tilaa vielä olisi, mutta Akka-merkkisen puutarhakoneen jaksaminen on koetuksella..

Vielä tänä keväänä en kuitenkaan aio ryhtyä himmailemaan. Puutarha antaa niin paljon enemmän energiaa kuin ottaa, että niin kauan kuin jalka jotenkin nousee ja kädet toimivat, aion jatkaa kasvun ihmeestä nauttimisesta kädet kyynerpäitä myöten mullassa.

Turvallisesti lämpimästä, ikkunan läpi räpsittynä, pihalla näyttää tänään tältä. Lintujen ruokintatelineissä riittää vipinää. Suomenlapinkoira ei pakkasta pelkää..

Kotipuutarha-lehti tuli tänään. Siellä oli sopivasti juttua aiheesta, jota viime syksynä kovasti mietin. Nurmikkomme on nimittäin erittäin sammaleinen ja sellaisena tahdon sen pysyvän. Omenapuiden juurella kasvaa kuitenkin hankalasti leikattavaa ruohoa. Sinne tahtoisin mieluummin jotain maanpeitekasveja, joita ei tarvitse leikkurilla ajaa. Sipulikukkapälvetkin olisivat keväällä kivoja. yhden sellaisen jo syksyllä istutin.

Keittiön ikkunan alle unohtui syksyllä mattoteline. Se tuotiin siihen, koska vesipiste on lähellä ja vielä syyskuussa pesin siinä mattoja ja hyvin kuivuivat, kun oli niin lämmin. Nyt harmittaa, kun se rumentaa siinä maisemaa.

Muutenkin olen huomannut, että käytännöllisyyden ja estetiikan yhdistäminen pihassa ei ole aina helppoa. Ainakin meidän pihallamme kun on tarkoitus tehdä muutakin kuin nauttia kauniista näkymistä.

Komposti, roska-astiat, tuuletusteline, koiranhäkki ja monet muut toiminnot pitäisi pystyä sijoittamaan helppokulkuisiin paikkoihin, mutta ei niin, että ne rumentavat näkymää. Se ei ole ihan helppoa pihassa, jota ei ole itse alusta saakka ollut suunnittelemassa..

Ei jaksais odottaa..

Minulle tämä lumentulo ja pakkanen nyt riittäisi. Kaipaan kiihkeästi kevättä. Välillä jo epätoivo valtaa alaa, kun edes ikkunalaudoille ei voi meillä vielä mitään kylvää, kun lasit hohkaavat vanhoissa ikkunoissa niin kylmää, että taimet paleltuvat.

Onneksi on sentään puutarhalehtiä, siemenluetteloita ja kirjoja, joiden äärellä voi vaipua kesäisiin tunnelmiin. Nuo kolme lehteä minulle tuli viime vuonna, mutta nyt olen sanonut irti sen tilauksen, joka oli itselleni vähiten mieluinen, eli Viherpihan. Oma Piha -lehdestä ja Kotipuutarhasta olen tykännyt enemmän, enkä edes tiedä miksi. Ehkä Viherpiha on hieman enemmän keskittynyt pieniin kaupunkipihoihin.
Kaksi kesäähän vasta olen Kanttorilan puutarhaa rakennellut. Rakenne alkaa hahmottua ja ensi kesänä painopiste on tarkoitus asettaa jo perustettujen istutusten kunnossapitoon ja tähän mennessä hankittujen kasvien siirtämiseen oikeille paikoilleen....vaikka onhan tuolla vielä yksi kasvimaan kohopenkki ja perennapenkki puolivalmiina, ettei mullan kärräys ja kaivutyöt ihan kokonaan vielä ohi ole.

Esikasvatettavia siemeniä tuli syksyllä hankittua VALTAVASTI. Millään ei tila tule riittämään kaikille, ellei maalis-huhtikuusta tule poikkeuksellisen lämmin niin, että saan osan taimista varhain kasvihuoneeseen ja päiväksi ulkoportaille.

Taimien kasvattaminen itse on kuitenkin minulle yksi mukavimmista puutarhapuuhista - ainakin silloin, kun kisuryökäleet eivät pääse kasvatushuoneeseen aiheuttamaan katastrofaalista vahinkoa.

Tuosta kuvan verbenastakin keräsin viime kesänä siemeniä. Niitä täytyy nyt kokeilla kasvattaa. Enimmäkseen keskityn kuitenkin vihannesten ja perennojen taimikasvatukseen. Pari viinikärhöäkin sorruin Viherpeukalon tarjouksesta tilaamaan, vaikka olen aina uhonnut, etten niin vaativiin kasveihin näin Pohjoisessa kajoa. Onneksi ne tulevat aikaisintaan toukokuun lopulla. Siihen mennessä on hyvää aikaa valmistaa istutuspaikat kunnolla.

Ei viherrä enää/vielä

Eipä viherrä meidän pihamaalla enää mikään...vai pitäisikö ajatelle, ettei vielä. Viime viikolla taivas paiskasi niskaan koko syksyn ajan varastoimansa lumet. Hyvähän se on arkojen kasvien kannalta, että päällä on paksu, valkoinen, peitto ennen kovien pakkasten alkua. Meikäläistä vaan tuo kylmä höttö harmittaa. Kevät tuntuu olevan jotenkin lähempänä niin kauan kuin maa on paljas.

Siemenpusseja tulee toki jo rapisteltua, mutta yritän malttaa helmikuulle ennen kuin kylvän ensimmäiset esikasvatettavat. Kun lisävalaistusta ei ole, olen havainnut ainakin maaliskuun puolivälin jälkeen kylvettyjen tomaattien kirivän komeasti kiinni helmikuussa alulle laitetut.

Jotain on kuitenkin jo helmikuussa pakko saada purkkiin - ihan omaksi lohduksi ja mielen virkistykseksi. Taidan tänäkin vuonna aloittaa kelloköynnöksestä. Syksyllä tuli ostettu sekä valkoisen että tumman liilakukkaisen siemeniä.