Kevät Saharassa

Monien muiden hyödyllisten asioiden ohella puutarhanhoito opettaa kärsivällisyyttä.

Viimeisimmästä sateesta on meillä jo monta viikkoa. Osa sipulikukista uhkaa kuolla kuivuuteen jo ennen kuin on ehtinyt aukoa kukkiaan.

Maaperä tontillamme on pääasiassa hiekkaa. Kun tilasin viime kesänä ja tänä keväänä kuorman ruokamultaa, sain huomata, että sekin on näillä seuduilla sitä, mitä entisellä kotipaikkakunnalla kutsuttiin hiekaksi: kuivaa niukkaravinteista ja pölyävää.

Joskus kärsivällisyys kuitenkin palkitaan. Olen kuluneen viikon aikana pariin kertaan kastellut valkosipuleita, koska niidenkin varrenkärjet jo kuivuudessa kellastuvat. Eilen löysin niiden lomasta paljon pieniä salaatintaimia.

Hetken hämmästeltyäni hoksasin, että juuri siihen penkkiinhän minä salaattia viime kesänä kylvin, mutta ainutkaan siemen ei itänyt. Kesä oli kuuma ja kuiva, eikä hiekkainen kohopenkki ole silloin paras vaihtoehto kasvualustaksi.

Vuosi piti odottaa, mutta nyt itää.. Käyhän se tietysti näinkin. Kunpa odotus samalla tavoin palkittaisiin muussakin elämässä.

Ahven räystäällä ja tervetuloa kesä

Puiden alla, puolivarjossa kukkii sinisenä myöhään syksyllä istuttamani kevätkaihonkukka.
Kerta kiellon päälle, tuumasin, ja kävin kuvaamassa vielä yhden parvitulppaanin ihan suoraan ylhäältäpäin, vastoin valokuvaajamieheni neuvoa..

Koko päivä kului kasvimaata tonkiessa ja taimia kouliessa. Illalla sisään kömpiessäni hoksasin oven yläpuolella varsin erikoisen näyn. Tuo on nimittäin kala, eikä edes mikään lentokala, vaan supisuomalainen ahven. Hetken jouduin aprikoimaan kuinka ihmeessä ilmeisen kankea, hengetön ja päätön kala oli mahtanut sinne päästä.

Lopulta muistin, että mies kippasi talvella pussillisen ahvenia pakastimesta lintujen ruokintapaikalle. Ilmeisesti tämä vähintään kerran pakastettu eväkäs ei ollut harakoille kelvannut, vaan oli kuivanut aikansa kevätauringossa, kunnes oli tarpeeksi kevyt jonkun siivekkään ilmateitse kuljetettavaksi. Ihan perille asti eivät olleet linnun voimat riittäneet, ellei se sitten ollut suunnitellut tuovansa sitä meille..


Päivä oli ihanan lämmin. Valitettavasti hyttysetkin olivat heränneet siitä nauttimaan.

Vielä on vähän kevättä jäljellä, mutta tänään lehtien puhkeamisen puihin saattoi melkein kuulla ja kaikkialla vihertää. Mitäs sitä viivyttelemään. Mielelläni minä ainakin jo sanon, että tervetuloa kesä!

Kukkii. kukkii

Parvitulppaani
Valkovuokko
Lummetulppaani
Sammalleimu...vai patjarikko? Harmittaa, kun tavaratalot myyvät kasveja ilman nimeä.


KYLLÄ KEVÄT ON IHANAA AIKAA!!!

Kaikille äideille

Kaikille äideille iloista äitienpäivää!

Kukkien kuvaamisesta

Kukkien kuvaaminen on yllättävän vaikeata - ainakin ellei sitä osaa, enkä minä ole ollut tarpeeksi kiinnostunut opetellakseni valokuvaamaan yhtään mitään.

Luulisi silti, että kukat ovat täimmöiselle tekniikkarajoitteiselle tumpelollekin otollinen kivauskohde, kun ne harvemmin pyrkivät karkuun tai pomppivat innoissaan ympäriinsä, kuten esimerkiksi lemmikkieläimet, joista tuolla toisessa blogissani olen julkaissut lukuisasti kehnoja kuvia.

Nämä hyvät, kuten tämän tekstin otsikkokuva, on ottanut puolisoni, joka onkin alalla jo melkein ammattilainen. Hän antoi vastahankaiselle vaimolle yhden neuvon (enempää en suostunut kuuntelemaan), kun valitin kuvieni laatua. Kukkia ei kuulemma kannata kuvata ylhäältäpäin...ja juuri niin minä tietenkin olen tehnyt. Milläs minä kipeine, kankeine saranoineni "ruohonjuuritasolle" edes taipuisin...

Kukkien ja muiden kasvien valokuvaaminen voisi olla mielekäs harrastus, jos olisin edes himppasen verran kiinnostunut tekniikasta tai intohimoinen esteetikko. En taida olla kumpaakaan.

Suhteeni puutarhan kasveihin taitaa olla ennemminkin kontaktin hakemista johonkin elävään, ihmettelyä, kokeilua ja tunnustelua. Hyötykasvit olivat ensin. Vasta niiden jälkeen kiinnostuin kukista. Kuten muillakin elämän aloilla näköaisti taitaa olla minulla puutarhasta nauttimisessa jumbosijalla. Ensin tulee tuntoaisti, tuoksut maut ja jopa kuulo (koivun lehtien suhina on ihanan kesäinen ääni), vasta sitten visuaalinen puoli..

Mainoksen orja

Taidan olla vaikutteille altis, ellen suorastaan mainoksen orja. Superfoodeistahan on viime aikoina vouhotettu ja ylistetty muun muassa gojimarjan ihmeitätekevää voimaa.

No, nyt on minullakin sitten minikasvihuoneessani vankistumassa pari gojipensaan tainta ja niiden lisäksi jotain kiinalaista ihmekasvia nimeltään jiaogulan, jonka lehtien syömisen pitäisi ainakin laskea verenpainetta ja kolesterolia, mikäli mainospuheisiin on uskominen (eikä tietenkään ole, mutta kokeilenpa nyt kuitenkin).

Taisin viimeksi eilen lukea erittäin kriittisen jutun näistä ylimainostetuista terveyskasveista. Sen lisäksi, että niiden positiivisia vaikutuksia liioitellaan, jotta tuotteista saataisiin korkeampi hinta, huolestuttavan monista maahan tuoduista eristä on löytynyt raja-arvot ylittävä määrä torjunta-ainejäämiä.

No, meidän pihallamme ei moisia käytetä. Eri asia sitten on, kuinka tuollaiset kasvit menestyvät karussa ilmastossa ja tumpelon puutarhurin käsittelyssä..

Kevään ensimmäiset

Viime syksyn sipulikukkahuumassa tulin haudanneeksi multiin vaikka mitä - myös tulppaaneita, joita en koskaan aiemmin ole kasvatellut, enkä oikein osannut arvostaa.

Olen ajatellut, että ne kukkivat niin vähän aikaa ja jättävät jälkeensä ikävästi ruskettuvia lehtiä, etten ole välittänyt niitä hankkia. Vasta kun olin kuopannut niitä maahan, vähintään viisikymmentä sipulia, luin jostakin, etteivät ne ole kovin kestäviä, vaan katoavat penkistä usein jo ensimmäisen kukinnan jälkeen.

Oli, miten oli niin nyt ainakin iloitsen noista ensimmäisistä nupuista, vaikka eivät varret kohoa likikään pakkauksen lupaamiin korkeuksiin. Lajike on nimeltään Praestans Van Tubergen ja korkeutta pitäisi kertyä noin 35 senttiä. Tykkään erityisesti tuommoisista tulpuista, joihin tulee monta kukkaa samaan kasviin.

Narsissitkin jäivät tänä keväänä oudon kitukasvuisiksi..tai sitten nämä ovat jotain sellaista lajiketta, jonka kuuluukin kasvaa matalana. En enää muista nimeä..Tuommoiseen sotapoikamaiseen rivimuodostelmaankaan en muista niitä istuttaneeni. Näyttää vähän jäykältä ja kasvien välit ovat merkillisen pitkiä, mutta jospa ne alkaisivat näyttää luontevammilta, kunhan sopeutuvat paikalleen ja kasvavat täyteen mittaansa. Tiedä häntä...

Muutoin en niin kauheasti pidä kirkkaista väreistä, mutta näin keväällä tuommoinen oranssinpunainen ja kirkkaan keltainenkin miellyttävät silmää. Piristäviä, energisoivia värejä yksitoikkoisen talven valkean ja harmaan jälkeen.