Napitus

Sain tuommoisen tunnustuksen Rantakasvilta ja Geraniumilta.  Se ilahdutti kovasti. Kiitos. Jotkuthan eivät jaa näitä henkilökohtaisesti eteenpäin, kun tuntuu, että kaikilla blogitutuilla on jo semmoinen. Jotkut seuraavat niin monia blogeja, että muutamaa "napitettavaa" on hankala valita. Linkittämisessä on tietenkin myös oma vaivansa ja sitten on vielä sekin, että joidenkin mielestä koko kehunapittelu on turhaa ja lisää kuppikuntaisuutta.

Minä pidän sekä tämmöisten nappien antamisesta että saamisesta. Tuntuu niin mukavalta huomata, että joku on ajatellut minua hetken ja itse voin lähettää ystävällisiä ajatuksia jollekin toiselle tässä muodossa.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.


Seuraan tällä hetkellä aktiivisesti hyvin harvaa blogia. (Johtuu lähinnä vaikeasta elämäntilanteesta. Ei voimat riitä edes nettisurffailuun). Rantakasvin ja Geraniumin tekstit luen kuitenkin aina. Takaisinpäin ei nappia kai kuitenkaan kehtaa tuupata..

Parempina aikoina odotan innokkaasti Häivähdyksen ja Morsingon upeita kuvapostauksia. Puutarhatarinoita -blogin  mainiosti kirjoitettuja, viihdyttäviä ja informatiivisia postauksia singahdan myös katsomaan heti, kun ne huomaan.  Nettimartta on tämän saanut jo ja vikkelänä tyttönä jakanut kai eteenpäinkin, mutta kehaisenpa nyt silti häntäkin, kun niin hyvin viihdyn myös hänen juttujensa parissa. Viides menee jälleen kerran ystävälleni Ailalle, jonka blogista löytyy paljon muutakin kuin puutarhajuttuja. Mikä ilo onkaan, että kuulumisia, tietoa ja ajatuksia voi vaihtaa nykyään myös blogien kautta. Moni yksityiskohta jäisi kuulematta liveystävienkin elämästä, jos ei blogia olisi.

Vielä kasvaa

Kasvihuoneessa tomaatit alkavat viimeinkin kellastua ja punastella. Vasemmalta oikealle nuo ovat, jos oikein tunnistan, Tiny Tim, Parveketomaatti, Thumbling Tom Red, Outdoor Girl, Golden Sunrise ja Striped Stuffer.

Ruosteenpunaiset päivänliljat kukkivat ensimmäistä kesää.

Kesäsädekukkia kasvattelin viime vuotisista kerätyistä siemenistä ja harmistuin hieman, kun huomasin niiden muuttuneen kokonaan punaisista keltakirjaviksi. Keltaista on joissakin yksilöissä pilkkuina, kuin maaliroiskeita, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

Alppitähti

Salkoruusu

Kivikossa kukkii ensimmäistä kesää Alppitähti. Yhtään en tiedä onko se talvenarka. Toivottavasti ei, sillä tykkään siitä kovasti. Tänä keväänä siemenistä kasvattelemani kerrotut, mustat salkoruusut, päättivät myös viis veisata kaksivuotisuuden maineestaan ja ryhtyivät kukkimaan jo tänä kesänä.

Mutta mitäs tälle tehdään..Koskaan ennen en ole talvikurpitsaa näin isoksi saanut. Se on nyt puolentoista jalkapallon kokoinen. Minä kun en ole keittiössä viihtyvää sorttia, en tosiaankaan tiedä mitä muuta kuin pikkelsiä tuosta voisi tehdä. Etikkaliemeen säilöttyä kesäkurpitsaa meillä on jo kellari pullollaan.

Veto poissa

Jotkut värit saattavat olla nättejä vaatetuksessa tai sisustuksessa, mutta eivät välttämättä kukkasissa. Persikka kuuluu näjöjään sellaisiin. Tuota katsellessa rupesi vähän jo kaduttamaan, että tulin ensi kesäksi ostaneeksi persikan väristen auringonkukkien ja silkkikukkien siemeniä.

Mikälienauhus kukkii ensimmäistä kesää. Niistäkin olen oppinut pitämään, vaikka yleensä en ymmärrä isolehtisten kasvien päälle ( ties mitä niiden jättilehtien alla piileskelee..)

Olen yrittänyt istutella paljon sellaisia kasveja, joissa perhoset ja muut öttiäiset viihtyvät. Korean yrtti-iiso näyttää olevan tämän kesän hittituote kimalaisten keskuudessa.

Kaikki puutarhaprojektit siementen keruuta ja kuivattelua lukuun ottamatta ovat nyt jäissä, kun akasta on veto tyystin poissa. Kaikki mahdolliset vaivat tuntuvat aktivoituneen ärhäköiksi yhtä aikaa, mutta ruoho se vain kasvaa ( eikä kukaan leikkaa)...

Liian vilkasta

Kanttorilan puutarhassa on laiskan ja kipeän tarhurin lisäksi yksi ainoa vika: se sijaitsee aivan liian keskellä kylää.

Vastapäätä on ammattioppilaitos, jonka oppilaat tupakoivat portillamme, ajavat kaiuttimien nupit kaakossa, renkaat vinkuen, rallia ja heittelevät roskia pihaamme. Vastapäätä on kunnan vuokrataloja, joissa asuu sangen...hmm.. kirkasäänisiä lapsukaisia ja heitä komentavia vanhempia.

Ihan normaaleja elämän ääniä kaikki, mutta meikäläinen, viimeiset 20 vuotta maaseudun rauhassa asuneena, ei tahdo millään sopeutua tähän toisten läsnäoloon ja huomioonottamiseen (tai huomioonottamattomuuteen).

 Eilen aamulla Seitakoiraa pissatellessa odotti portilla kelju yllätys. Niiden vuokratalojen pihaa suojannut, pitkä ja ihanan korkea, pensasaita oli kaadettu ja nyt heidän keittiön ikkunoistaan on suora näköyhteys meidän pihaamme. Myös Seita oli silmin nähden järkyttynyt ja kommentoi tapahtunutta useammalla vuhhilla.

 Tänä aamuna matot tuntuivat vieläkin märemmiltä kuin eilen, vastapestyinä. Johtunee yökasteesta.

 Aviomiehellä kesäloma loppui viikon alussa, kuten niin monilla muillakin. Meikäläisellä olisi kyllä vapaata aikaa, kun vaan olisi voimia kaikkeen siihen mitä haluan tehdä.

Kasvihuone täytyy sentään mennä kastelemaan. Päivä on tänäänkin ihanan lämmin.

 

GRRRRRR..

Jos tapanani olisi ( julkisesti) kiroilla, nyt kyllä pärähtäisi iso ärräpää. Pari tuntia sitten pesin ne kauan odotelleet matot ja hehkutin poutapäivän ihanuutta. Nyt ulkona SATAA!

Viimeinkin kesä!

Daalia 'Smokey'

 Ihanaa! Viimein saatiin tänne meillekin kunnon kesä. Viikkokausia telineellä homehtuneet matot tuli lopulta pestyä ja kuivumisestakin on toiveita, kun ennusteet lupailevat useampaa poutapäivää perätysten.

Kukkapenkissä aukesi viime yönä ensimmäinen 'Smokey' daalia. Sen viereen olin mielestäni kuopannut saman sävyisiä gladioluksia, joten pieni kiljahdus pääsi ilmoille, kun näin, että jollain ihmeen konstilla siihen oli eksynyt viime kesänä kovasti manailemani "pöksykukka*", eli mummoni alushousujen värinen daalia, jonka piti pakkauksen päällyskuvan mukaan olla punavalkoinen, vaan eipäs ollutkaan.

Saapa nähdä aukeaako niitä liilavalkoisia lainkaan..

Mukaviakin yllätyksiä jatkuvasti löytyy. Tämä alakuvan tarhasalkoruusu on (Alchea Nigra tai jotain sinne päin..) tietääkseni kaksivuotinen. Terhakkaasti se silti punki kolmatta kesää esille ja kukkii täyttä päätä. Valkoisia kerrottuja oli samassa penkissä viime kesänä, mutta ne näyttävät tyytyneen olemaan kaksivuotisia. No, kovastihan minä näistä tykkään, joten tervetuloa vaan joka vuosi. Pitääkin muistaa ottaa siemeniä talteen, jos jonakin vuonna kävisi niin, että eivät jaksakaan ilmaantua.

Musta salkoruusu

Ikkunasta

 Mitä sinä näet ikkunasta, josta useimmin katsot ulos? Meidän ajan ja lian harmaannuttamasta salin ikkunasta näkyy tällaista. Auringonkukka kasvoi keväällä istutetun Persiankeltaruusun juurelle ihan omatoimisesti, enkä minä sitä toki pois ryhtynyt nyhtämään.

Ruostekukka

 Ensimmäinen ruostekukka availee kukintojaan. Penkkiin istutetut ovat kasvaneet näemmä nopeammin kuin ne, jotka istutin sinkkiämpäriin.

 Zinniassa on ruuhka-aika..

Tarhasalkoruusu

Ehti tämä ihanuus sentään aueta. Vieressä nuputtelee persikan värinen. Ahneuksissani toivon, josko saisin nähdä vielä senkin auenneena ennen kuin halla haukkaa.