Asioissa on puolensa

Sataa ja tuulee aina vaan. Puutarhassa kaikki liettyy ja ränsistyy.
On syksyssä sentään jotain hyvääkin. Eilen syötiin ensimmäiset suppikset. Kanttarellien ohella suppilovahverot ovat herkkua. Kunpa niitä löytyisi tänäkin vuonna kuivattavaksi asti.

Riehaannus

Pistinhän minä jo Kauppilan puutarhalle hurjan hintaista tilausta menemään, mutta Lidlissä iski silti tänään riehaannus. Nämä olivat niin houkuttelevia, komeita, pulleita sipuleita ja hinnaltaan vain kolmasosan verrattuna puutarhamyymälöidem tasoon..

Tämä tietää nyt uuden kukkapenkin rakentamista vielä tänä syksynä..

Mahtaako olla..

Periferialifen Inkiväärillä oli hiljattain tämän näköinen kukka komeassa kimpussa blogissaan. Minulla tuo kasvoi täällä valmiiksi, kun muutimme, enkä tiedä sen nimeä.

Kuvat ovat hieman... hmm..taiteellisia, kun puoliso on antanut itselleen valokuvaajaopinnoissa kertoa, että on tyylitöntä sijoittaa kohde keskelle kuvaa. Minä kyllä tykkäisin, kun kukka näkyisi kokonaan eikä vaan puolet, mutta en nyt viitsi rämpiä tuonne kaatosateeseen sitä kuvaamaan.

Operaatio Kasvihuone, vol 3: En usko ennen kuin näen

Kuukausi sitten Aviomies ystävineen ryhtyi (viimein) kasvihuoneemme pystytykseen. Puolitiehenhän se homma jäi ja nyt alan olla jo epätoivoinen. Aviomiehen kesytys on kuitenkin elämänmittainen projekti. Suurempaa huolta aiheutti se, että miehet havaitsivat pakkauksesta puuttuvan toisen liukuovipuoliskon rullat.

Kuukauden verran olen nyt lähetellyt sähköpostia kasvihuoneen myyneeseen (suomalaiseen!!) verkkokauppaan. Vastausta ei ole kuulunut ennen kuin eilen. Enpä totisesti voi ryhtyä kyseisen firman palvelun tasoa ja nopeutta kehumaan. Nyt pitäisi puuttuvien osien lopultakin olla matkalla. En silti usko ennen kuin näen...niinkuin en sitäkään, että meillä olisi kasvihuone pystyssä ennen lumien tuloa.

Sen olen ainakin tässä hommassa oppinut, että mitään sellaista projektia ei enää kannata puutarhassa aloittaa, mitä en omin voimin saa loppuun saatettua. Manguttuani noin kuukauden puolisoa kaivamaan säleikkövilliviineille SYVÄN istutuskuopan suivaannuin viimein eilen ja kaivoin montut itse. Eihän niistä syviä tullut, kun ei voimat riittäneet, mutta siellä ne viinit nyt istuvat ja toivon, että pärjäävät.

Nyt pitäisi mennä puuhun. Vanhempani ovat muuttamassa kaukaa tälle paikkakunnalle ja isä tulee huomenna tuttavansa kanssa tuomaan tavarakuormaa. Olisi kiva antaa muuttoapulaiselle omppukassillinen kotiin vietäväksi. Pulma on vaan siinä, että maahan pudonneet ovat matoisia. Parhaat omput riipuskelevat hävyttömästi neljän metrin korkeudessa ja tämänhetkisen kipulääkitykseni alaisena tulen sieltä.. hmmm.. pehmeästi leijuen alas ja tömähdän ilkeästi takamuksilleni märkään ruohikkoon, jos tikkaille kiipeän.

Kurkusta kiinni

Kasvatin tänä kesänä ensimmäistä kertaa pensaskurkkuja ja tästä löydöstä aion pitää kiinni. En ole milloinkaan erityisemmin pitänyt tuorekurkun mausta, mutta näissä on sitä jotain. Maku on minun suussani hieman pähkinäinen ja rakenne todella mehevä.

Osan kasvatin avomaalla ja osan ulkoportailla ruukuissa. Kyllä ne suurissa ruukuissakin kasvoivat, mutta laiskan kastelun ja lannoituksen tuloksena sadon laatu ja määrä jäi kehnommaksi kuin kohopenkkiin, kesäkurpitsojen seuraksi istutetuilla.

Kuori on paksu, vähän piikkinen ja kitkerän makuinen, joten se täytyy aina ottaa pois....mutta se sisus..mmm..suosittelen lämpimästi. Taidankin tästä lähteä tekemään kurkkuvoileipää.

Televisiossa se on aina helpompaa

Mitä ei Millan tekisi siivousta pakoillakseen (viikonloppuna on tulossa vieraita. en minä muuten..).. Tänään ahdistuin jopa askartelemaan.

Hiljattain näin jossain puutarhaohjelmassa jonkun tekemässä tuollaisia sammalpalloja. Koska aikomukseni on vielä tänä syksynä istuttaa sammaloituneeseen nurmikkoon, hedelmäpuiden alle, sipulikukkia, päätin nyt kaapia sieltä sammalta ja kokeilla kuinka tuommoinen onnistuu.

Eihän se yhtä helppoa ollut kuin telkkarissa, taitavamman ihmisen tekemänä. Minun pallooni jäi tököttämään ruohonkorsia. Piti napsia ne saksilla poikki, eikä sammalkaan asettunut siistiksi, vihreäksi kerrokseksi, vaan sinne tänne jäi tuommoisia multaisempia, ruskeita laikkuja.

Sisälle puserreltiin sanomalehdestä pallo, sen päälle kosteussuojaksi teipattiin muovipussi ja päällimmäiseksi kiinniteltiin langalla sammalta. Nuo marjat nappasin kuusiaidassa kasvavasta orapihlajasta ja kuulin kuinka harakat nauraaräkättelivät aidassa. Selvästi ne ylenkatsoivat puuhasteluani ja suunnittelivat punaisten marjojeni pihistämistä, vaikka yritin niitä tiukasti kiinnittää.

Jouluiseltahan tuo näyttää, mutta väittivät telkkarissa tuommoisen säilyvän hyvänä jopa vuosia, ellei sitä tuo sisälle kuivahtamaan, joten eiköhän se jonkun joulunkin koristeeksi vielä kerkiä.

Tarrautumista kiinni kesään

Tänään oli sopiva sää tarrautua vielä kaksin käsin kesään. Lämpö helli vanhoja luita ja kasvitkin näyttivät tietävän, että nyt on H-hetki ja aukoivat viimeisiä nuppujaan hirmuisella kiireellä. Noita oikeanpuoleisen värisiä kosmoskukkia aukesi tänään monta. Minun silmääni se miellyttää enemmän kuin tuo vasemmanpuoleinen.
Liuskamiinanköynnös on kiertynyt porraskaiteeseen. Siitä taidan saada tänä vuonna siemeniä ja hyvä niin. Kun nyt viimein olen tottunut sen hassun räikeään olemukseen, tykkään siitä kovasti.

Kurpitsavuoria kököttää ympäri pihaa. Sillä aikaa, kun oli muutaman päivän sadejakso ja minä niin kipeänä, etten jaksanut mennä niitä sopivan kokoisina keräämään, ne kasvaaroihahtivat tuommoisiksi valaiksi. En enää viitsi edes kantaa niitä sisälle mätänemään. Lasipurkitkin ovat loppu, joten pikkelsiä en enää voi tehdä. Voisiko joku tulla pelastamaan meidät kurpitsoilta? (kukas se keväällä uhosikaan tänä vuonna kasvattavansa vain sen verran kuin pystytään syömään...taisin olla minä, mutta ei se taaskaan onnistunut)
Sinivaulaa kylvin esikasvatukseen vaikka kuinka paljon, mutta kaikki muut taimet onnistuin tappamaan. En ole siitä kovin harmissani, sillä eipä tuo kasvi ulkonäellään kovasti hurmaa. Iloinen silti olen, että tuo yksi sinnitteli tähän saakka ja pääsin näkemään, millainen se on kukkivana.

Omppusato on tänä vuonna hurjan paljon pienempi kuin kahtena edellisenä syksynä. Lisäksi hedelmät ovat tosi matoisia. Tässä yhdessä puussa sentään on selvästi enemmän syötävää ja riemukseni se on juuri se, jonka mausta pidän eniten, eli perinteinen punakaneli.

Harmi vaan, että vanhat puut on päästetty niin korkeiksi, että puusta poimimaan pääsee vain tikkaiden avulla ja ne pysyvät hieman huonosti pystyssä pehmeäksi sammaloituneella nurmella. Toki omenilla on taipumus tulla ennen pitkää puusta alas ihan itsestään ja silloin siitä pehmeästä laskeutumisalustasta on hyötyä: hedelmät kolhiintuvat vähemmän.

Taidankin tästä lampsia hakemaan muutama pudokkaan, kun lupasin leipoa siipalle omenapiirakan sillä aikaa, kun hän käy tuulettamassa koiria metsälenkillä.