sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Narskuja ja kummakukka


Olisikohan mukavaa olla ihminen, jolla on kaikki huolellisesti järjestyksessä? En tiedä, kon en ole sellainen. Kukkien nimiä ja lajikkeita olisi ainakin kiva muistaa ja arkistoida paremmin. Kyllä minä joskus niitä ylös kirjoittelen, mutta muistikirjat ja lappuset tuppaavat katoamaan. Siitä tämä blogi on hyvä, että täällä tieto säilyy.

Tuosta ylimmäisestä narsissista minulle tulee aina mieleen morsian, joka on valinnut itselleen liian röyhelöisen puvun.Tuon tanttu on kaiken lisäksi sadekuuron jäljiltä rapainen. Kaksi alempaa ovat tuliaisia äidin ja isän edellisen kodin puutarhasta. Niistä pidän kovasti.

Alemman kuvan liilanvärinen vuokko on kummastuttanut meikäläistä viime päivinä. En nimittäin todellakaan tiedä tuommoista istuttaneeni ja penkki, josta se putkahti on aivan uusi, joten ei se voi olla edellisen asukkaan perujakaan. Googlaamalla en osannut vastausta löytää, kun en hoksannut laittaa oikeita hakukriteereitä. Maria Veikontyttären blogista löysin ilokseni tänään vastauksen. En tosiaan ole tiennyt, että valkovuokkoja on tuonkin värisiä!

Omenapuun alla meillä viihtyy tämmöinen. Se on Usmakoira, joka on saanut tarpeeksi sekä valokuvaamisesta että puutarhatöistä. Sitä pännii, kun ei kukaan viitsi sen kanssa lenkille. Emäntäkin vaan kökkii kukkapenkkejä pöyhimässä.

13 kommenttia:

  1. ...tai sitte Usma on aloittanut omenpuiden vartioimisen hyvissä ajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaata siinä vieressä se ainakin vartioi, Aila. Eivät pääse naakat ja harakat penkomaan matoja ja siemeniä:)

      Poista
  2. Meilläkin koiruus viihtyy hyvin seurailemassa "puutarha juttuja".

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo omppupuun alla olija...ilme kertoo kaiken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole rikkaruohojen kimpussa nyhertäminen Usman mielestä viihdyttävää puuhaa ;)

      Poista
  4. En ole minäkään ikinä nähnyt tuon värisiä valkovuokkoja, kauniita ovat. Olen nähnyt vain valkoisia sinivuokkoja ja valkoisia keltavuokkoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia keltavuokkoja!! Minä en ole tainnut nähdä livenä edes keltaisia. Löysin muuten tiedon, että tuon väristä valkovuokkoa kutsutaan hämyvuokoksi.

      Poista
  5. Sama täällä. Joka kevät ällistelen uusia maasta nouseivia kasveja. Istutinkohan tämän? Mistäs tämä on tullut? Mikähän kasvi tämä on, pitäkö säilyttää vai kaivaa pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaosa tulee väistämättä, vahingossa, kaivettua pois..Sitten pitää vain toivoa, ettei muisti yllättäen palaudu. Jos ei muista, mitä siinä ole, ei osaa harmitellen kaivatakaan ;)

      Poista
  6. Järjestelmällisyys, sitä olisi kiva olla tässä puuhassa edes hitunen :) Mutta tosiaan, blogissa säilyvät ainakin ne tiedot, jotka sinne epäjärjestelmällisesti saa raapustettua.

    Suloinen koira sinulla! Meilläkin rekku on hiukan tuskastunut, kun melkein koko päivä on vaan pihalla hengailua. Sillä on kyllä kova tahto vahtia aidan vieruksia, joten juoksemista riittää. Ja kieltolauseita, hmm.

    Sininen valkovuokko, sellaisia meilläkin putkahti esiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa. Tosin osasin niitä hiukan odottaa, kun ne syksyllä multiin istuttelin – istutus ei tietenkään ole vielä tae mistään. heh.

    VastaaPoista
  7. Ei niin, Geranium. Joskus tuntuu, että kasveilla on oma tahto ;)

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani, niin pääsin vastavierailulle. En ole paljon ehtinyt blogikierroksia tehdä, mutta blogisi on vallan oivallinen. Hauskoja juttuja ja ihania kuvia. Mäinä vasta opettelen digimaailmaa ja vasta pari viikkoa sitten avautui "aukkojen" maailma edes vähän. Kuvista saa hienoja kun vähänkin ymmärtää kameran säädöistä.
    Linkitän blogisi ja tulen seuraamaan mielenkiinnolla puutarhaelämääsi.

    Toivottelen onnistuneita kasvatuksia ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista