Perheen parempi valokuvaaja keskittyy tällä hetkellä muihin projekteihin. Joudun hetken blogeissani tyytymään näihin kehnompiin, omiin, otoksiini.
Lumen alta paljastuu, paitsi kukkaan puhkeavia krookuksia, myös noita keskeneräisiä projekteja, joista yhden päällä keekoili eilen fasaanikukko.
Se sai minut jälleen kerran tuumailemaan sitä, miten vaikeata minun onkaan hyväksyä oma keskeneräisyyteni, kyvyttömyyteni ja vajavaisuuteni.
En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen kilpailuhenkisenä, mutta kriittinen ja vaativainen, erityisesti itseäni kohtaan, olen. Näin kevään tullen, kun siperianhernepensasaita ei ole vielä kasvattanut lehtiä näkösuojaksi, harmittaa ohikulkijoiden arvostelevat katseet. Tuntuu kuin uteliaat mielessään pisteyttäisivät pihan siisteyttä ja kuntoa, eikä meidän pihallemme kovin korkeita pisteitä voi tällä hetkellä antaa.
Puutarhan hoito on meikäläiselle oikein sopiva harrastus - kun vaan kantti kestää kaikki nuo odottamaan jääneet hiekkakasat, riehaantuvat rikkaruohot ja aikomusten tasolle jääneet suunnitelmat.
Puutarha nimittäin opettaa paljon siitä, että kauneutta kasvaa myös minusta huolimatta, ei vain minun ansiostani.
Samoin kuin elämässä, kaikki eivät voi olla kukkulan kuninkaita, kukkona tunkiolla. Jos kilpailemaan lähdetään, vain harvat voivat voittaa.
Minun puutarhani ei omastakaan mielestäni ole paras, kaunein, persoonallisin, eikä varsinkaan siistein. Meidän pihamme ei olisi hyvin hoidettu, vaikka olisin terveempikin. Minusta ei vaan ole sellaiseen huolellisuuteen ja jatkuvaan nyppimiseen.
Turhan nipottamisen, suorittamisen ja vaatimisen sijaan puutarha muistuttaa minua kiitollisuuden ja ihmettelyn merkityksestä.
Minä teen sen vähän, minkä jaksan ja saan suuren vastalahjan. Puutarhasta voi ja saa iloita, vaikka ei olisikaan täydellinen, ei edes hyvä tai keskinkertainen. Elämä ja kasvu ei ole kilpailua tai suorittamista. Se on lahjaa ja ihme.
Osut asian ytimeen..niin samat ajatukset.. :)
VastaaPoistaJuuri niin, minunkin ajatukseni puit sanoiksi:) On se niin ihmeellistä mitä kaikkea kaunista puutarhasta putkahtelee puutarhurista huolimatta. Ja onhan se niin, että yhden roska on toisen aarre - en vaan voi inhota voikukkaakaan, on se kukkiessaan niin kaunis. Joskus mietin, että teenkö välttämättömyydestä hyveen, mutta onko sekään niin paha:voikukasta eroon pääseminen kun vaatisi kyllä muutakin kuin käsivoimia - konetyötä ja myrkkyjä ja nehän on kauhean epäekologisia. Ja viime kesän kukkakuvistani tykkään eniten siitä yhdestä, jossa maatiaiskasvien yläpuolelle nousee timotein terhakka tähkä - ei ollenkaan istutettu kukkapenkkiin, mutta oli hieno ja sai olla8] Ja sinulla kukkivat ihanat krookukset ja eikä kuvissakaan ole mitään vikaa!
VastaaPoistaMutta eipä ole vaatimaton eikä epäsiisti krookus, on se vaan niin sykähdyttävä kevään airut. Kokemuksesta tiedän että fasaanikukko ei varmasti usko olevansa mitään muuta kuin komea,upea ja ylväs kukkulan kunigas!
VastaaPoistaEnkä oikein pidä mahdollisena sitäkään että Sinulla olisi portinpielessä ilmoitus kadullakulkijoille missä neliössä mitäkin ihmettä esittelet kunakin kevään ja kesän päivänä.
Minulle nämä kuvaamasi kevään ihmeet ovat upeita näkyjä.
Olipas lohdullista lukea, että en ole ainoa, jolla puutarhan projektit nykyään usein jäävät suunnitteluasteelle. Ne harvat siis, joita enää jaksan suunnitella. Onneksi, niin kuin krookukset, jotkut kauniit asiat kasvavat lähes itsestään.
VastaaPoistaJuuri tuosta näköesteestä johtuen, ehkä miehen mielstä muutenkin, meille on kasvatettu kuusiaitaa. Hitaasti, mutta varmasti se kasvaa.
Kauniita ne on noiki kuvat kattella, vaik ei ookkaa ammattilaisen kuvaamia :)
VastaaPoistaMun 'filosofia' puutarhahommissa on, et ne kasvaa mitkä kasvaa, ihaillaa niitä.
Tykkään pihahommista kun siinä saan kunnon hien pintaan ja näkee usein aika välittömästi työnsä tuloksenkin, ainakin jos puhdistaa rikkaruohoista kukkapenkin tai kanttaa sen reunat tms. Siinä myös helposti kuluu kalori jos toinenkin. Vastapainoa siistille sisätyölle, jossa ei muuta kun takapuoli leviää! :)
VastaaPoistaMinä ajattelen, että jos ihmiset tuijottelee meille päin juuri siperianhernepensaisen lomasta, niin HE ihailevat mun pihaa!! Voihan se olla, että kauhistelevat, mutta mä en suostu niin ajattelemaan!! :) Mitä sitä turhaan omaa mieltään pahoittamaan!
Ihania. Myös kommentit. Minä olen samanalainen antaa kasvaa vaan -puutarhuri. En jaksa aina nyppiä ja leikata. Sillä tavalla olen saanut pihaani sini- ja valkovuokkoja, kieloja, tuomen, saniaisia ja kaunista sammalta. Ne ovat levinneet tuolta metsästä pihaani. Ihan pyytämättä ja tilaamatta.
VastaaPoistaVoi että! Tuolta minustakin usein tuntuu. Inhoan kilpailua ja suorittamista sydämeni pohjasta. Mutta minusta pihasi on tosi kaunis ja varmasti kurkistelisin sieltä hernepensaan välistä ihaillen jos ohi menisin!
VastaaPoistaKiitos mukavista kommenteista!
VastaaPoista