Nyt on ilo ylimmillään, kun kiltti ja taitava isäni kävi korjaamassa kasvihuoneeni katon . Kasvatusaltaat ovat vielä tyhjillään. Kokosin kuitenkin tuon porrashyllyn, ja laitoin paljon sipulikukkia esikasvamaan pieniin ruukkuihin ja sankoihin.
Kukkapenkin laidalle tökkäsin viime kesäkuussa kolme maa-artisokan mukulaa. Myöhäisestä istutusajankohdasta huolimatta ne ehtivät kukkia ja tuottivat komean sadon. Tänään, kun kiskaisin yhden kuivettuneen varren ylös, juuresta paljastui noin ilahduttava yllätys.
Murattia en ole ennen kasvatellut, saati yrittänyt talvettaa. Aavistuksen se on talven aikana rähjääntynyt, kun en ole muistanut kovin säännöllisesti kastellakaan, mutta puolikylmässä eteisessä se näemmä selviytyi, vaikka välillä lämpötila laski pakkasen puolelle.
Myöhään syksyllä istuttamani keisarinpikarililjat kurkkivat keskentekoisesta, uusimmasta kukkapenkistä ja näyttävät lupaavasti siltä, että aikovat kukkia.Myös syksyllä istutetut keijunkukat näyttävät selvinneen talvesta. Ne säilyvät mukavasti värikkäinä läpi talven.
Niin paljon iloisia yllätyksiä. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!
Ihania yllätyksiä:) minäkin olen pilvissä kun sain muratin menemään talven yli, ei tarvitse aina ostaa uusia..näköjään viileässä ja valoisassa menestyy.
VastaaPoistaOlenpa iloinen että kaikki vaivasi ei ole mennytkään hukkaan. Heikkoudessakin on oma voimansa.
VastaaPoistaMistähän saisi maa-artisokan mukuloita, siis mistä ostit?
Muratti on minusta mukavan näköinen kasvi, ansa ja nyt on kiva, kun se on jo valmiiksi hieman suurempi. Pitänee vielä kokeilla josko siitä saisi pistokkaitakin kasvamaan.
VastaaPoistaViime kerralla ostin Hyötykasviyhdistykseltä, Maria Veikontytär, mutta ne jäivät edelliseen kotiin. Nämä ostin joltain kotiviljelijältä Huuto.Netistä. Voin kyllä lähettää sinulle muutaman, jos tahdot kokeilla. Tosi helppojahan nämä ovat kasvatella:)
Olinpa hyvä että kysyin! En ole missään nähnyt myytäviä, kiitän ja kumarran, jos kuitenkin jonkun sanan pistäisit ohjeita mukaan! Isompia viljelyksiä en aio laittaa, mutta
Poistajotain ihan pientä voisi koettaa:)
Laita vaan, Maria Veikontytär, postiosoitteesi tuonne yläkulman sähköpostiosoitteeseen, niin pistän pienen paketin tulemaan kera ohjeiden :)
VastaaPoistaIhania juttuja! Aivan fantastinen hyllykkö jälleen, sinulla näitä riittää :) Hurraa isällesi, joka korjasi kasvihuoneesi, joka on muuten tosi kivannäköinen. Omani on edelleen paketissa :(
VastaaPoistaHieno juttu, että kasvihuoneesi on nyt kunnossa!
VastaaPoistaMeillä taitaa olla samansuuntainen maku koristeellisten esineitten suhteen, Hortensia. Ihastuksesta myhkyrällä minäkin katselen sinun puutarhakuviasi :)
VastaaPoistaSanos muuta, Riitta. Iakä on jo aika iäkäs ja huonokuntoinen, mutta hemmottelee minua vieläkin. Tietysti Olen kovin iloinen ja kiitollinen :)
Voi miten hieno juttu, kylläpä isäsi on taitava :)
VastaaPoista