Kävin eilen hammaslääkärissä. Odotushuoneessa kaksi rouvaa keskusteli pihan haravoinnista. Koko pääsiäinen oli kuulemma kulunut kulotellessa ja pihaa siivotessa.
Kotiin palatessa osuin portille yhtä aikaa naapurin emännän kanssa. Juutuimme toviksi juttelemaan ja jossain vaiheessa keskustelua hän mittaili katseellaan arvioivasti sotkuista pihaamme ja lausahti sitten: "Tässäkin oli joskus tosi upea puutarha. Jokainen ruohonkonrsi hyvässä järjestyksessä.."
Asukas, joka taloa oli siihen tapaan hoitanut, on tosin tainnut olla manan majoilla jo parikymmentä vuotta, eikä silloisesta loistosta ole jäljellä kuin puolivillejä pensaita, mutta arvosteleva sävy kolahti silti.
Sen juttutuokion jälkeen jäin miettimään, itsekö näitä vaatimuksia itselleni kasaan vai olenko vajavaisuuksineni tosiaan jonkinlainen ympäristöhaitta, jolta muiden on oikeus vaatia muutosta. Onko olemassa yksi ainoa, oikea tapa, olla, elää ja esimerkiksi hoitaa puutarhaa?
Ylenpalttinen siisteys tuntuu olevan joillekin ihanne ja erityisesti naiset näyttävät usein korostavan omaa ahkeruuttaan ja erinomaisuuttaan kehuskelemalla kuinka monta tuntia "vapaa-ajastaan" ovat taas viettäneet luudan tai haravan varressa.
Minulla on aina monta projektia kesken. Ensinnäkin pidän sellaisesta tavasta työskennellä ja toisekseen se on ainoa konsti saada näin kehnolla kropalla jotain aikaan. Kun selkää tai polvia alkaa särkeä sietämättömästi, on mukavaa vaihtaa johonkin semmoiseen askareeseen, joka rasittaa lähinnä sormia.
Milloinkaan puutarha ei tosin tällä konstilla (ja näillä voimavaroilla) tule tip top -kuntoon. Minua se ei haittaa. Ehkä pitäisi asua jossain korven kätköissä, jotta esille jääneet työkalut ja haravoimattomat lehdet eivät haittaisi muitakaan. Tai sitten on vain hyvä, että meitä sottapyttyjäkin on. Saavatpa siivommat kohotusta itsetunnolleen ja puheenaihetta kaipaavat jotain päiviteltävää.
Asukas, joka taloa oli siihen tapaan hoitanut, on tosin tainnut olla manan majoilla jo parikymmentä vuotta, eikä silloisesta loistosta ole jäljellä kuin puolivillejä pensaita, mutta arvosteleva sävy kolahti silti.
Sen juttutuokion jälkeen jäin miettimään, itsekö näitä vaatimuksia itselleni kasaan vai olenko vajavaisuuksineni tosiaan jonkinlainen ympäristöhaitta, jolta muiden on oikeus vaatia muutosta. Onko olemassa yksi ainoa, oikea tapa, olla, elää ja esimerkiksi hoitaa puutarhaa?
Ylenpalttinen siisteys tuntuu olevan joillekin ihanne ja erityisesti naiset näyttävät usein korostavan omaa ahkeruuttaan ja erinomaisuuttaan kehuskelemalla kuinka monta tuntia "vapaa-ajastaan" ovat taas viettäneet luudan tai haravan varressa.
Minulla on aina monta projektia kesken. Ensinnäkin pidän sellaisesta tavasta työskennellä ja toisekseen se on ainoa konsti saada näin kehnolla kropalla jotain aikaan. Kun selkää tai polvia alkaa särkeä sietämättömästi, on mukavaa vaihtaa johonkin semmoiseen askareeseen, joka rasittaa lähinnä sormia.
Milloinkaan puutarha ei tosin tällä konstilla (ja näillä voimavaroilla) tule tip top -kuntoon. Minua se ei haittaa. Ehkä pitäisi asua jossain korven kätköissä, jotta esille jääneet työkalut ja haravoimattomat lehdet eivät haittaisi muitakaan. Tai sitten on vain hyvä, että meitä sottapyttyjäkin on. Saavatpa siivommat kohotusta itsetunnolleen ja puheenaihetta kaipaavat jotain päiviteltävää.
Kateellinen tais olla.
VastaaPoistaKannattaa muistaa se vanha sanonta: Mikää ei oo niin tärkeet ku puutarhanhoito, eikä sekää oo tärkeetä.
Tol motol oon hoitannu omaa pihaa, suht samankokost ku sul o. Kyl ohiajavat aikapal hidastaa meijjänkohal, vaik ei mitää sääntöi eikä muutakaa 'normien mukaa' tehty.
Aika useesti saa huomata, et itte asettaa aivan liian korkeet tavotteet. Huomasin lähemmäs kymmenen vuotta sitte, ku tuli porukkaa pihaa. Omast mielest oli sotkusta summuuta, mut kukaa ei huomannu ainuttakaa 'vikaa'. No, siihe loppu mun ressaamiin pihanhoijjost. Siistii saa olla, ettei hirveit romuröykkiöit vuoskauvvet oo pihaa sulostuttamas.
Älä välitä moisen kommentista. Enskerral sano, et juu, nykyää tää on sellai luomupuutarha. Semmosset on nykyää muotii ja kalliit tehä... DDD
Mukavaa päiväjjatkoo.
Ei tainnut naapurintäti olla kateellinen, Partapappa. Heidän oma pihansa on sitä mallia, jossa nurmikko on ajeltu parin millin sängelle ja koristekasvien virkaa toimittavat pelkät havupuut ja pensaat (ettei tulisi vaivaa ja roskaa). No, saahan makuja olla monenlaisia.
VastaaPoistaMeillä niitä romukasoja ON kyllä luvattoman paljon. En minä niistä tykkää, mutta en jaksa kaiken aikaa siivotakaan. Jos työkalut pitäisi aina hakea varastosta ennen puuhaan ryhtymistä, minun vähäinen energiani kuluisi jo siihen... ja isännältä jää kaikki työkalut aina siihen, missä niitä on viimeksi käytetty.
Joskus mietinkin onko näin raihnaisella edes lupa nauttia puutarhasta, kun ei sitä jaksa mallikelpoisessa kunnossa pitää. Toisaalta onhan maailmassa rumempiakin asioita kuin puolivilli puutarha. Itse en liian siistiksi nyrhitystä tykkäisi terveenäkään..
Jokaisella on oikeus (itseni mukaanlukien) tehdä puutarhatöitä, siivousta ym. niin vähän kuin on tarpeellista. Tekee sen mikä jaksaa ja nautiskelee muut ajat. Ja jos joku villiintyy (myyrät ja rikkaruohot) mukaanlukien, niin siitä vaan. Maailmaan mahtuu :) Ja puolivilli puutarha on ihanan rehevä ja täynnä kivoja ötököitä.
VastaaPoistahei Millan, kuvasn eilen Männikökllä. Kuvat on sen verran yläilmoista otettu, kun pihapiiri oli niiiin törkeän sekainen. Mies oli jättänyt syskyllä kaiken maailman pressut, laudat, työkalut ja puista pudonnut niitä risuja niin paljon että tulisi aikamoinen kokko jos tulitikku sytytettäisi.
VastaaPoistaÄlä välitä, on meillä muillakin sotkuisia pihoja, minua kivistää rinnasta kun en itse kaikkea kerkeä enkä aina jaksa. Jos siivoaisin hulluna viikoloput, en jaksaisi mennä viikolla töihin. No ensi viikoloppuna sitten jos vähän innostuisi. ;)
Kaunis blogi sinulla kuitenkin on.