Seitsemäntoista vuotta sitten, kun innokkaina maallemuuttajina päätimme ryhtyä kasvattamaan oman ruokamme, vihannesten viljely kotipuutarhassa ei ollut kovin trendikäs harrastus. Intoiluni omista porkkananvänkkyröistäni ja rupisista, itse kasvatetuista perunoista, ei juuri vastakaikua herättänyt muissa tuntemissani puutarhaharrastajissa.
Eniten silti harmitti se, että suomalaisissa puutarhalehdissä keskityttiin pääasiassa perennoihin ja muihin koristekasveihin sekä urbaaneilta näyttävien rivitalopihojen rakennelmiin.Nykyään tarjonta näyttää jo monipuolisemmalta ja hyötykasvienkin harrastus on kuulemma taas nousussa. Mitäs minä siitä muuten piittaisin, mutta, kun suosio vaikuttaa niin ratkaisevasti siementen ja inspiroivien kotimaisten julkaisujen saatavuuteen.
Kasvihuonetta meillä ei enää/vielä täällä uudessa puutarhassa ole, mutta ainakin tällaisina lämpiminä kesinä näyttää arkojenkin vihannesten kasvatus onnistuvan näinkin pohjoisessa yllättävän hyvin.Kasvimaan kunnostus ja laajennus jäi tänä vuonna pahasti perennapenkkien perustamisen jalkoihin, mutta noista kuvien kasveista sentään saatiin ihan kelpo sato. Niiden lisäksi nostamatta on vielä palsternakat ja porkkanat. Talvivalkosipulit eivät tänä vuonna laihassa ja kuivassa maassa menestyneet. Onneksi sain vanhemmiltani kunnon kokoisia Aleksandran kynsiä pikapuoliin istutettavaksi. Tuskin maltan odottaa ensi kesää, että pääsen kokeilemaan jotain uutta ja jännää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti