Keijunkukat ovat mielestäni hurjan suloisia. Eiväthän ne kukinnallaan hurmaa, mutta lajikkeita on vaikka minkä värisiä ja ne ovat hauskan näköisiä melkein ympäri vuoden. Minulla kasvaa niitä muuallakin puutarhassa, mutta tänään tein taas pienen palan peikkopenkkiä ja istutin siihen Kauppilan puutarhalta tilaamani kolme uutta keijunkukkaa: kellertävän Electric Limen, punaisen Plum Royalen ja vihertävän, punasuonisen, Green Spicen.
Koska penkki tulee rinteeseen, mullan pidikkeeksi pitää rakentaa pieni kivimuuri. Sitä olen pala kerrallaan viime päivinä kasaillut. Muuten voisinkin odottaa kevättä ja parempia vointeja, mutta, kun kopallinen kukkasipuleita odottelee vielä maahan pääsyä. Koska istutusalueesta tulee kohtalaisen laaja, eikä minulla ole vielä tarpeeksi kiviäkään, teen penkkiä palan kerrallaan ja istutan kasveja sitä mukaa, kun saan mullat kärrättyä toiselta puolelta pihaa oikealle paikalleen.Keskimmäinen kuvan otin itse ja nuo kellertävät nappasi mieheni yhdellä kameroistaan. Suuri on ero amatöörin ja ammattilaiseksi opiskelevan kuvaajan välillä..varsinkin, kun kameran käytön opiskelu ei kiinnosta meikäläistä yhtään.
Minulle nuo kuvat puhuvat silti eniten unelmien ja todellisuuden välisestä suhteesta. Vaikka ne on otettu vain viiden minuutin välein, aurinko ehti mennä jo pilveen ennen kuin minä hain kamerani. Mies osasi myös käsitellä omia kuviaan niin, että auringon lisäksi ne saivat kultaista hehkua sopivista säädöistä ja kuvankäsittelyohjelmasta.
Olisipa mukavaa, kun oppisi säätämään omaa päävärkkiäänkin niin, että karu, vajavainen, rosoinen ja harmaa todellisuus näyttäisi hieman värikylläisemmältä.
