Värejä pöydällä

"Mikäs se tämä on?", ihmettelee Mimmikissa olohuoneen pöydällä.
Käväisin äsken kasvimaalla hakemassa pari sokerimaissin tähkää ja mies lähti kauppaan ostamaan voita. Keittiössä kierhuaropsottaa suolavesi, jossa keitämme ne ihan kohta iltapalaksi.
Samalla reissulla nappasin mukaani kourallisen härkäpapuja. Alimmaiset alkavat olla jo ihan kypsiä ja kauniin värisiä.

Sateen taittama gladioluskin joutui maljakkoon kissojen jyrsittäväksi. Oikeasti se on kyllä punainen, eikä oranssi. Valkotasapaino kamerassani on kuulemma poskellaan.

Kukkapenkissä maa-artisokkaa

Yksi tämän puutarhasta bloggaamisen hauskimpia puolia on se, että tänne tallennetuista kuvista on itse helppo nähdä, miten kaikki muuttuu ja kasvaa. Tällä hetkellä minua ilahduttaa ja lohduttaa suunnattomasti se, että saamattomuudestani, voimattomuudestani ja rauhnaisuudestani huolimatta tämä puutarha kasvaa, runsastuu ja kukkii.

Tuossa romun täyttämien entisten lietekaivojen peitoksi rakennetussa penkissäni kukkii vasta neljäsosa sinne istuttamistani taimista. Silti se näyttää jo rehevältä. Erityisesti iloitsen noista takimmaisina kohoavista maa-artisokista. Vaikka ne eivät ehtisikään suht varjoisassa paikassa kukkia, korkeine, yllättävän hyvin pystyssä pysyvine varsineen, ne tarjoavat mukavan, lehtevän taustan muille kasveille.

Mukulat taidan tosin tänä syksynä jättää nostamatta. Jos ne eivät päädy myyrien ruuaksi, ne säilyvät parhaiten talven yli maassa ja ensi keväänä ajattelin levitellä niitä useampaan paikkaan.

Kun osaa katsoa

Edellinen asukas on tainnut kasvatella kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Nyt niitä puskee kaikkialta, missä on ollut vähänkään tilaa kylväytyä .Rikkaruohoja vai kauniita kasveja? Riippuu varmasti jälleen kerran katsomistavasta.

Turkestanin maksaruohosta pidän kovasti. Useimmat kivikkokasvit ovatkin värikkäitä ja ilo silmälle kaikissa kasvuvaiheissaan.
Tästä verbenasta on ollut esillä jon monta kuvaa, mutta kun tykkään siitä kuin hullu puurosta. Kunpa se osoittautuisi itäviä siemeniä tekeväksi kasviksi, eikä olisi steriili. Olisi niin mukavaa kasvattaa sen siemenistä omia taimia ensi keväänä.

Possu sai kaverin

Tavaratalon puutarhapuolen alennusmyynnistä pihapossu sai kaverin. Tämä ei enää onnistunut huijaamaan koiria samalla tavoin kuin tuo vaaleanpunainen, jota kaikki kolme koiraamme luulivat aluksi eläväksi.

Jotenkin haikealta tuntuu tuo keltainen lehti kuvassa. Se on ensimmäinen, jonka olen huomannut. Vaikka ympäri maakuntaa ajellessa kellastuvia puita näkyy jo runsaasti, meidän pihakoivumme ovat vielä ihan vihreitä.

Ei sittenkään sysimustaa

Musta salkoruusu avasi viimein kukkansa. Koko elokuun se on pudotellut sateenpieksämiä nuppujaan. Kun se nyt lopulta paljasti komeutensa, on se minusta niin hätkähdyttävä, että saa tuon pramean, kerrotun valkoisen näyttämään melkein vessapaperitolloilta.

Jostain syystä olen hyvin mieltynyt mustiin kukkiin. Eiväthän ne kovin hyvin penkistä erotu - ainakaan ilman kontrastia tarjoavaa taustaa. Jotain pysäyttävää niissä silti on. Sekin on mielestäni mukavasti symbolista, ettei täysin mustia kukkia ole olemassakaan. Läheltä kun katsoo, huomaa, että pohjalla kuultaa syvä punainen tai violetti. Niinhän se menee elämässäkin: ei niin pahaa ja synkkää, ettei mukana olisi ripaus jotain hyvää.

Joku ei kuulu joukkoon..

Joku ei selvästikään kuulu joukkoon, mutta en minä ole hennonut sitä poiskaan nypätä. Siitä pidän silti huolen, ettei se ehdi liiloille, vaaleanpunaisille ja valkoisille varattuun penkkiin siemeniään tiputella.

Vielä kukkii

Viime syyskuussa, myöhään, tökkäsin maahan juurenpalasen, jota myyjä väitti kultapalloksi. Sellainen siitä tulikin, vaikka en vielä kesäkuussa uskonut ronton olevan edes hengissä, kun lehdet niin myöhään puskivat mullasta näkyviin. Ei se vielä korkea kasvi ole, mutta kukkia on paljon. Tätä herttaista perinnekasvia ei minulla ennen ole ollutkaan.
Kesäkuussa heittelin maurinmalvan ja punakosmoksen siemeniä uuteen kukkapenkkiin. Näin pohjoisessa ne eivät kuulemma ilman esikasvatusta ehdi aina kukkia. Nyt oli tuuria.