Pöksykukka ja valkea kaunotar

Keväällä ostin gladioluksia. Pakkauksen päällä oli kuva puhtaanvalkoisista, joiden keskellä oli syvänpunainen täplä. Tuommoisia hirvityksiä niistä sitten tuli. En ole tainnut koskaan nähdä kuvottavamman väristä kukkaa. Tulee mieleen isomummoni silkkiset aluspöksyt.

Onneksi samassa penkissä oli auennut myös ensimmäinen, valkoinen salkoruusu. Niitä olen kasvattanut siemenestä ensimmäistä kertaa viime keväänä ja vasta näin toisena vuotenahan ne yleensä kukkivat. Ylellisemmän ja uhkeamman näköistä kasvia en taida tietää.

Kypsymistä ja odotusta

Brittiläisestä puutarhaohjelmasta opin viime viikolla, että daalioita on muutama vuosikymmen sitten pidetty sielläpäin rahvaanomaisina kukkina. Itse en niistä aiemmin ole perustanut, kun olen ollut laiska talvettamaan mitään kellarissa. Tämä kukkii nyt kuitenkin jo kolmatta kesää ja pidän siitä niin paljon, että pitänee hankkia pari lisää.

On oikeastaan mukavaa ja virkistävää, että vielä tässä iässäkin maku muuttuu, voi oppia uutta ja kypsyä.

Sokerimaissit pullistuvat lupaavasti. Tänään täällä sataa reippaasti, joten ehkä kuivuuskin nyt hellittää ja kasvit jaksavat taas kasvaa.

Meidän perheessä on tänään jännittävä ja ihmeellinen päivä. Ainoa sisareni, joka myös on jo kypsään ikään ehtinyt, on synnyttämässä esikoistaan. Ilo, huoli ja kiitollisuus sekoittuvat mielessäni suloiseksi sekamelskaksi. Enpä muista, milloin viimeksi olisin jotain näin innokkaasti odottanut. Kunpa kaikki nyt vaan sujuisi hyvin ja siskoriepukin selviytyisi jotakuinkin hyvävoimaisena koitoksesta..

Epämarttailua

Tänään ahdistuin itselleni hyvin epätyypilliseen toimintaan. Kesäkurpitsaa on nyt jaettu kaikille potentiaalisille vastaanottajille ja aina vaan niitä kasvaa, joten ryhdyin säilömään.

Tiedän, ettei se useimmille perheenemännille ole kummoinenkaan saavutus, mutta minä jouduin käyttämään melkein kaiken psyykkisen ja fyysisen energiani pelkästään keittiön esiin kaivamiseen. (Meillä on aina niin tolkuton siivo, ettei mihinkään hygieniaa edellyttävään voi ryhtyä ilman useamman tunnin raivaustoimia ja sittenkin tekeillä olevaan sörsseliin eksyy vähintään pari kissankarvaa).

Olin jo pilkkonut kurpitsat ja pessyt sekä kuumentanut tölkit, kun hoksasin, ettei kanelitankoja löydy mistään. Olin varannut esille kaksi reseptiä, joista toiseen tarvitaan kanelitankoja ja toiseen chiliä, eivätkä kasvattamani chilit ole vielä kypsiä. Sovelsin sitten hieman ja käytin tangon sijaan jauhettua kanelia.

Koko illan puuhattuani, pestyäni käteni vähintään kymmenen kertaa (koska aina välillä piti käydä selvittämässä jotain sotkua, jota kissat tai koirat järjestivät) ja tallattuani vahingossa kuoliaaksi sen hirmu ison hämäkäkin, josta hiljattain kerroin, istuin käsi poskella tuijottamassa aikaansaannostani: kaksi vaivaista purkkia säilöttyä kesäkurpitsaa.

Varmasti homma sujuu jouhevammin niiltä, jotka ovat tottuneet moiseen. Ehkä minäkin innostuisin, jos saisin tarpeeksi onnistumisen kokemuksia. Ruuanlaitossa turhauttavalta tuntuu se, että ison vaivan tuotoksena on ateria, joka minun kokatessani ei yleensä kummoistakaan makunautintoa tarjoa. Jos joskus satun onnistumaan, tuntuu silti, ettei hetken nautinto ole kaiken sen sotkun, vaivan ja tiskin arvoista...

No, huomenna olisi tarkoitus silti kokeilla toistakin kurpitsareseptiä ja kunhan chilit kypsyvät, äherrän vielä muutaman purkin tuota itämaista versiota. Saa nyt sitten nähdä kuka ne syö, vai kostutetaanko niillä kompostia.

On se kumma, ettei ihminen kykene muuttumaan, vaikka tahtoisi. Minä haluaisin kovasti jo nykyään olla keittiötöistä ja muista huushollihommista nauttiva ihminen, kun työelämän haasteet ovat valitettavasti jääneet taa. Pelkkä tahdonvoima ei taida silti tämmöisestä epämartasta keittiöihmettä kehittää.

Tässä se huomiseksi suunnittelemani, mukavan simppeliltä kuulostava resepti.

'Kurpitsapikkelsi

1 osa etikkaa
2 osaa vettä
2 osaa sokeria
jonkun verran tilliä

Kuumenna liemi ja kaada pilkottujen kurpitsojen päälle

Sokeriherneitä ja papupataa

Tähän aikaan kesästä laukkaan ahkerasti kasvimaalla, koska sokeriherneet ovat parhaimmillaan. Niihin meikäläisellä on yhtä kauhea himo kuin tuoreisiin porkkanoihin. En vaan tiennyt, ennenkuin Häivähdys hiljattain kommentissaan kertoi, että herneissä on paljon rautaa. Se on tällaiselle kestoaneemikolle iloinen uutinen ja selittää ehkä osaltaan sitä, miksi tuntuu, että voisin syödä niitä kuinka paljon tahansa.

Pensaspapuja en tänä vuonna saanut itämään, mutta härkäpapusato on mahtava. En tosin ole vielä päättänyt, kuinka paljon säästän siemeniksi ja paljonko syödään. Tämmöiseen, mukavaan, juttuun palkokasveista törmäsin tänään.

Istuttelun ihanuutta ja siementen keruuta

Posti toi taas tänään kaksi ilahduttavaa taimipakettia: tulikellukkaa, tähtiputkea, hurmehappomarjan, kuunliljoja, kanadanvuokkoja ja sinivuokkoja. Ilta kului mukavasti istutuspuuhissa.

Minusta on mukavaa kerätä siemeniä oman puutarhan kasveista. Tänään nyppäsin talteen muun muassa siperianhernepensaan, sormustinkukan ja esikon siemenkotia. Huuto.netistäkin olen joskus ostanut siemeniä. On vaan hieman hassua, että kaikki myyjät eivät tajua, että kasvit pölyttyvät sattumanvaraisesti muiden sellaisten lajikkeiden siitepölyllä, joita sattuu lähistöllä kasvamaan. Siksi esimerkiksi Long White Bush -lajikkeisesta kesäkurpitsasta kerätyt siemenet eivät tuota emokasvin kanssa samanlaisia hedelmiä, jos ne ovat pölyttynyneet jollain muulla.

En kehdannut kysyä asiasta, kun keväällä ostin kurpitsan siemeniä eräältä kotipuutarhurilta. Niinpä kasvimaallani kasvaa nyt mitä kummallisimman muotoisia kurpitsoita. Kaikki on toistaiseksi tullut syötyä, joten No Problem.

Outoja omenia ja hyvänilmanlintu

Omenasato näyttää tänä vuonna tämän verran omituiselta..

Aamulla naapurin katonharjalla otti aurinkoa potentiaalinen hyvänilmanlintu. Pahanilmanlintu se ei ainakaan ollut, sillä lämpötila on tänään, pitkästä aikaa, ollut siedettävä. Vaikka tomaatit tykkäisivätkin, minä en helteistä perusta. Kesältä silti tuntuu vieläkin, vaikka mittari näyttää "vain" +18 c

Myöhäiskukkijoita

Muiden puutarhablogeja ihaillessani olen tänä kesänä harmitellut, kun omassa pihassani kukkii vasta niin vähän. En meinaa aina muistaa, että viime kesänähän vasta penkkien perustamisen ja kukkien istuttamisen aloitin. 80% kasveistani on vasta taimia ja kukkivat aikaisintaan ensi kesänä.

Nuo Ed Murray liljat pääsivät maahan viime elokuussa ja syyskuun lopulla vielä siirsin ne. Silti jaksavat jo kukkia. Pidän kovasti tuosta väristä.

Tänä kesänä valmistuneisiin penkkeihin olen ripotellut tyhjiksi kaikki vanhat siemenpussit. Jotain on, ihme kyllä, itänytkin ja sekamelska on sen mukainen. Nämä herttaikikukat kasvoivat peräti viisi vuotta vanhoista siemenistä.
Daalioita en tapaa esikasvattaa, vaan kaivan mukulat pahimpien keväthallojen mentyä suoraan penkkiin. Vaikka kukinta alkaa myöhemmin kuin esikasvatetuissa, on mukavaa, että loppukesäksikin riittää jotain. Tänä kesänä varsinkin, kaikki perennat aloittivat aikaisin ja kukoistus jäi helteiden takia lyhyeksi.